Näin lemmikit ovat tukeneet suomalaisia korona-aikana – ”Siinä piristyy, kun katselee söpöjä karvapalloja”
Lemmikeistä on ollut paljon iloa ihmisille koronakriisin aikana.
Korona-aika on koetellut ihmisiä monin tavoin, mutta lukuisille suomalaisille lemmikit ovat tuoneet lohtua ja tukea. Agria Eläinvakuutuksen teettämän kyselyn mukaan lemmikit ovat ennen kaikkea pitäneet seuraa, piristäneet ja parantaneet omistajiensa henkistä hyvinvointia.
Kyselyyn vastasi lähes tuhat suomalaista lemmikinomistajaa, joista noin puolella (50 %) on koira ja 40 prosenttia omistaa kissan. Noin kymmenellä prosentilla oli muita lemmikkejä, kuten hevosia, kaneja ja jyrsiöitä, mutta mahtuipa mukaan myös erikoisempia lemmikkejäkin, kuten kesyrotta, kilpikonna ja käärme.
Alta voit lukea, minkälaisin tavoin lemmikit ovat tukeneet omistajiaan korona-aikana sekä myös kyselyyn vastanneiden kommentteja siitä, miten lemmikeistä on ollut heille iloa ja apua.
Päivittäinen seura
Koronaepidemian aikana ihmiset ovat joutuneet välttämään muiden ihmisten tapaamista ja joillekin lemmikki on ollut ainoa seuralainen kotona. Lemmikit ovat pitäneet omistajilleen seuraa sekä vähentäneet yksinäisyyden tunnetta; kyselyyn vastanneista 86 prosenttia kertoi lemmikin pitäneen seuraa korona-aikana.
”Kissojen ja kesyrottien rapsuttelu on auttanut muistamaan, mitä kaikkea hyvää elämässä on ja vähentänyt yksinäisyyden tunnetta.”
”Kissani ovat olleet päivittäinen seurani, poistaen ahdistuksen ja yksinäisyyden kehräämällä sylissäni päivät ja yöt.”
”Kani oli minulle suuri tuki, kun olin yksin kotona karanteenissa.”
”Seuraa ja syy lähteä ulos! Koiran kanssa ei milloinkaan tule yksinäinen olo.”
Piristystä päiviin
Lemmikkien touhujen seuraaminen piristää ja näin se on ollut etenkin koronakevään aikana. Agria Eläinvakuutuksen mukaan 82 prosenttia vastanneista koki, että oma lemmikki on piristänyt päiviä ja 74 prosenttia kertoi, että lemmikki on viihdyttänyt.
Niin kissat, koirat, kanit kuin hamsterit ovat ilahduttaneet omistajiaan. Erään vastaajan mukaan karanteeni olisi ollut tuskaa, jos ei hänellä olisi omia hännänheiluttajiaan, kun taas toiselle kissa on tuonut elämään merkityksellisyyttä, välittämistä ja naurua.
Toisinaan lemmikkien puuhailujen seuraaminen on riittänyt tuomaan hyvän mielen – vaikkei lemmikki olisi edes seurallisinta sorttia.
”Kilpikonna ei ole niin seurallinen, mutta sen touhuja on hauska seurata.”
”On vaan ihanaa katsella gerbiilien touhuja. Ovat uteliaita ja aivan älyttömän söpöjä ja hauskoja veitikoita. Kyllä siinä vaan piristyy, kun katselee niitä söpöjä karvapalloja, ihan sama vaikka olisivat nukkumassa tai hereillä.”
”Kanat ovat mukavia, touhukkaita eläimiä, aikaa saa kulumaan ihan vain katselemalla niiden puuhastelua.”
”Vaikka olisi kuinka tylsä ja huono päivä niin aina ne lemmikit saavat hymyilemään.”
Lohtua ja apua henkiseen hyvinvointiin
Korona-aika on koetellut ihmisten henkistä hyvinvointia. Epätietoisuus, pelko ja muut negatiiviset tunteet eristäytymisen sekä karanteenin päälle ovat tehneet ajasta monille haastavan, ja monelle lemmikinomistajalle oma lemmikki on ollut tärkeä apu: kyselyyn vastanneista kolme neljästä (75 %) kertoi oman lemmikin parantaneen henkistä hyvinvointiaan.
”Kissat ja koirani ovat jatkaneet normaalia elämää kaikesta ympärillä olevasta huolimatta. Niiden ansiosta kotona on pysynyt sama rauha ja turvallisuus kuin aina muulloinkin. Ne ovat olleet koko ajan läsnä ja hyväntuulisia silloinkin, kun itse on ollut alla päin. Niitä on saanut halata aina tarvittaessa.”
”Kanini on jokapäiväinen syy jaksaa. Hän pitää seuraa, muistattaa, että en ole ikinä yksin vaan aina on joku, joka minua tarvitsee.”
Agria Eläinvakuutuksen mukaan moni vastaaja myös koki, ettei välttämättä olisi selvinnyt koronakeväästä ilman lemmikkiään – tai ainakaan yhtä hyvin.
”Olisin yksinäni seonnut päästäni, kissoista ollut huima apu, kun ovat pitäneet minut järjissäni ja lohduttaneet, kun olen ollut allapäin ja yksinäinen. Olen monesti jo pelännyt pahemman kerran mielenterveyteni puolesta, mutta kissat palauttaneet maan pinnalle. Myös käärme luonut ruokinta-aikoinaan hiukan jännitystä elämään, vaikkei muuten kovin sosiaalinen otus ole.”
Lohtua ahdistukseen ja stressiin
Yli puolet (56 %) vastaajista totesi, että lemmikki on myös lohduttanut, kun korona-ahdistus tai muut negatiiviset tuntemukset ovat päässeet valloilleen.
”Kissani olivat ainoat kontaktini korona-ajan alussa. Edes kumppaniltani en saanut samanlaista lohtua mitä rakkaat kissani antoivat läheisyydellään. Ymmärsin, että tästäkin selvitään yhdessä kuten menneistä yhteisistä muutoksista elämässä.”
”Stressin takia on itketty paljon. Aina kun kissani kuulee itkun, hän juoksee luokseni nuuskimaan kyyneliä ja kiehnäämään minua vasten. Kissani osaa piristää.”
”Koira on kerta kaikkiaan vienyt ajatukset pois koronakauhusta ja tullut kylkeen kiinni lohduttamaan, jos itsellä on ollut paha mieli.”
”Koira tulee ihan viereen nukkumaan ja selvästi aistii, että minua ahdistaa asiat. Lohduttaa pussailemalla ja tökkimällä nenällä. Hakee leluja paljon tiuhempaan tahtiin ja haluaa leikkiä enemmän kuin normaalisti. Se piristää kummasti! Kissa tulee nukkumaan mahan päälle normaalia useammin.”
Lemmikistä saa muuta ajateltavaa
Oman lemmikin kanssa touhuaminen tai sen touhujen seuraaminen on ollut monelle suomalaiselle hyvä tapa saada ajatukset muualle niin koronasta kuin muistakin huolista ja murheista. 72 prosenttia kyselyyn vastanneista koki lemmikkinsä antaneen muuta ajateltavaa.
”Kissani ovat olleet todella iso apu korona-aikana. He auttavat unohtamaan välillä koronan ja kaiken muun mikä vaivaa juuri nyt.”
”Kissani on erittäin energinen ja sen touhuja on viihdyttävä seurata. Ollessani kissani seurassa, en ole tullut ajatelleeksi juuri muuta. Arki on tuntunut silloin täysin samalta kuin ennen korona-aikaa. Stressi on lievittynyt merkittävästi kissani ansiosta.”
”Sosiaalialan ammattilaisena en voi tehdä etätyötä. Alussa työ jopa pelotti, koska eri suunnilta tuli erilaisia tietoja koronasta. Kotiin oli aina helpotus mennä. Oma koira aina iloisena vastassa. Antoi muuta ajateltavaa ja piti arkirutiinit yllä ulkoiluineen ja touhuineen.”
Taukoja etätyöpäiviin
Agria Eläinvakuutuksen mukaan moni etätöitä tekevä on saanut lemmikistään etätyökaverin ja hyvää vastapainoa etätyöpäiville. Lemmikit ovat myös muistuttaneet omistajiaan pitämään taukoja.
”Koirani ovat tasapainottaneet työn ja vapaa-ajan ja muistuttaneet aina, kun on aika lopettaa työt sekä huolehtineet säännöllisistä leikki-/silitystauoista työn lomassa. Koirat ovat huolehtineet päivittäisestä liikunnasta ja pitäneet mielen positiivisena. Ilman koiriani tämä kevät olisi ollut todella masentavaa aikaa.”
”Minun on pakko ajatella jotakuta muuta ennen itseä. Eläin elää hetkessä eikä murehdi turhia. Etätyötä tehdessä on muuten ihan yksin, mutta kani pitää seuraa ja tulee pidettyä taukoja.”
”Koirani on mainio etätyökaveri, tulee välillä keittiön pöydän ääreen omalle tuolille seuraamaan kokouksia. Hän myös ilmoittaa tökkimällä kuonolla, milloin olisi sopiva tauon paikka – todella hyvä asia, sillä olen tehnyt etätöitä jopa tiiviimmin ilman taukoja kuin ennen koronaa toimistolla.”
Apu ylläpitämään rutiineja
Korona mullisti monien ihmisten arjen, mutta lemmikistä huolehtiminen on auttanut ylläpitämään arkirutiineja. Kyselyyn vastanneista 60 prosenttia oli sitä mieltä, että lemmikki auttoi rutiinien ylläpitämisessä, ja muun muassa lemmikin ruokinta ja muu hoito sekä mahdollinen ulkoiluttaminen ovat tuoneet monelle lemmikinomistajalle tarvittavia rutiineja päiviin.
”Pakko poistua kotoa liikkumaan. Pakko nousta aikaisin ruokkimaan. Tulee pidettyä rutiinista ja tavoista kiinni paremmin.”
”Kaneja ulkoiluttaessa on tullut itsekin oltua pihalla, kanien silittely rauhoittaa ja tuo lohtua. Ruokinta yms. kanien hoitaminen on tuonut rytmiä päiviin.”
”Kissa herättää aamulla ruoka aikaan ja nousen sen myötä sängystä. Siitä päivä lähtee käyntiin. Päivän mittaan kissan seura tuo hyvää mieltä ja vähentää stressiä.”
Säännöllinen liikunta ei loppunut
Etenkin koirat ovat huolehtineet omistajiensa päivittäisestä liikunnasta myös korona-aikana. Agria Eläinvakuutuksen mukaan puolet (50 %) vastaajista oli lemmikkinsä ansiosta muistanut liikkua päivittäin ja osa oli jopa liikkunut sekä ulkoillut enemmän kuin tavallisesti.
”Korona-aika on ollut aika erityistä ja toisinaan raskastakin aikaa. Onneksi on saanut liikkua paljon ulkona. Paljon kierrelty uusia kansallispuistoja ja retkeilyreittejä. Ollaan myös aloitettu toisen koiran kanssa juoksuharrastuskin tänä aikana. Huippua, kun on terapia- ja harrastekaveri samassa paketissa.”
”Ilman koiraani korona-kevät olisi ollut yksinäistä ja ilotonta aikaa. Onneksi koronan takia ei kuitenkaan kiellettyä ulkoilua, sillä sitä olemme tehneet päivittäin tuntitolkulla!”
”Kissani rakastaa valjaissa ulkoilua. Itsekin on täytynyt lähteä luontoon kävelemään ja olenkin löytänyt ihania luontokohteita kaupungin läheisyydestä, joista en ennestään tiennyt.”
”On lenkkeilty keväällä hyvien ilmojen vuoksi kymmeniä kilometrejä päivittäin. Ei ollut kiire töihin ja kerrankin aikaa viettää pitkiä luontohetkiä parhaan ystävän kanssa.”
Auttoiko sinun lemmikkisi sinua jollain tavalla korona-aikana? Kerro kokemuksistasi kommenteissa!
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi