Naimisissa olevat varautuvat muita paremmin taloudellisesti elämän ikäviin yllätyksiin
Varautuminen on selvästi yleisempää naimisissa oleville, paljastaa kysely.
Parisuhteen muoto vaikuttaa yllättäen myös suomalaisten taloudelliseen varautumiseen. Joka kolmas avoliitossa elävä ei varaudu taloudellisesti elämän ikäviin yllätyksiin, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä.
Sinkkutalouksissa varautumattomuus on parisuhteessa eläviäkin yleisempää. LähiTapiolan mukaan naimattomista 35 prosenttia sanoi, ettei säästä elämän ikävät yllätykset mielessään.
Naimisissa oleville taloudellinen varautuminen on sen sijaan yleisempää. Kyselyssä vain joka neljännelle avioituneelle taloudellinen varautuminen oli vierasta.
Kyselyyn vastasi hieman yli tuhat suomalaista, jotka olivat iältään 15-74-vuotiaita.
Yllättävä tulos
LähiTapiola kertoo tiedotteessa, että oma ja perheen taloudellinen asema on suurin yksittäinen selittävä tekijä, miten hyvin suomalaiset varautuvat muuttuviin elämäntilanteisiin taloudellisesti. Niukasti toimeentulevat varautuvat heikommin kuin hyvin toimeentulevat, ja myös useamman lapsen perheissä varautumisaste on korkeampi kuin muilla.
LähiTapiolan mukaan on kuitenkin yllättävää, että avioliitossa olevat varautuvat muita paremmin. Puolison kuollessa laki takaa avioliitossa olevalle leskelle paremman taloudellisen aseman kuin avoliitossa leskeksi jääneelle; toisaalta laki myös velvoittaa avioliitossa eläviä kantamaan taloudellista vastuuta myös puolisosta.
”Naimisissa olevat voivat varautua paremmin, koska heidän vastuunsa ovat keskimäärin isommat. Avioliitossa olevilla on suuremmalla todennäköisyydellä lapsia (avioliitto 43%, avoliitto 36%) ja keskimäärin heillä on myös enemmän lapsia (avioliitto 1,96 lasta, avoliitto 1,68 lasta)”, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo.
”Tähän voisi viitata myös tulokset, että perheen taloutta paljon muuttaviin riskeihin, eli perheenjäsenen kuolemaan tai vakavaan sairauteen varautuminen on avioliitossa yleisempää”, hän pohtii.
Avioituneet varautuvat sairauksiin, avoliittolaiset työttömyyteen
Kyselyn mukaan naimisissa olevat säästävät mielessään vakava sairastuminen: puolison tai läheisen kuolema, oma kuolema ja eläkkeen pienuus saivat avioituneilta yhtä paljon mainintoja syinä taloudelliseen varautumiseen. Vähiten avioituneet varautuvat avioeroon.
Avoliitossa elävien syyt taloudelliseen varautumiseen eroavat avioliitossa eläviin verrattuna. Avoliitossa olevien mielestä suurin syy varautua taloudellisesti on työttömyys tai lomautus.
LähiTapioloan mukaan säästäminen vakavaa sairautta silmällä pitäen on myös yleistä, samoin kuin korkotason nousuun varautuminen. Sen sijaan puolison tai läheisen kuolemaan varautuu vain joka kymmenes vastannut avoliitossa elävä.
”Vastaukset näyttävät, että naimisissa olevat kokevat parisuhteen selvästi vakaammaksi. Eroon varaudutaan huomattavasti vähemmän (avioliitto 5%, avoliitto 12%), kuten myös eron myötä todennäköisiin asumisen isoihin muutoksiin (avioliitto 12%, avoliitto 28%). Miltei neljä kymmenestä ensimmäisestä avioliitosta kuitenkin lopulta päättyy eroon”, Nummiaro toteaa tiedotteessa.
Taloudellinen varautuminen tärkeää kaikille
Työttömyyteen tai lomautukseen avioliitossa varaudutaan huomattavasti vähemmän kuin avoliitossa (avioliitto 12%, avoliitto 28%). Nummiaro uskoo, että avioliiton elatusvelvollisuuspykälä näkyy tuloksissa; perhe on kuin pieni tulonjakojärjestelmä, jossa hetkellinen palkkatulojen menetys huolettaa vähemmän.
Sinkut sen sijaan varautuvat eniten työttömyyteen. Heidän vastauksissa seuraavaksi yleisimmät syyt taloudelliseen varautumiseen ovat asumisolojen muutokset tai palkan heikkeneminen.
Nummiaron mielestä taloudellinen varautuminen olisi kuitenkin kaikille tärkeää riippumatta siitä, elääkö parisuhteessa tai ei ja onko lapsia tai ei.
”Kaikkien tulisi huolehtia taloudellisesta varautumisesta, koska säästäminen hyvinä aikoina on huomattavasti helpompaa kuin tinkiminen huonoina ainoina muutenkin vähemmistä tuloista”, hän huomauttaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi