Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi

Naimisiin meneminen tarkoittaa yleensä sitä, että puolisoa rakastetaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Uskollisuus on myös yksi onnellisen avioliiton kulmakivistä.
Jarrid Wilsonin tarina on herättänyt runsaasti keskustelua erinomaisesta syystä: mies käy treffeillä, vaikka hän on avioliitossa.
Syy ei kuitenkaan ole se, mitä moni luulee.
Voit lukea tarinan alapuolelta
“Minusta ei ole mitään väärää, että deittailen, vaikka olenkin naimisissa”, Jarrid Wilson kertoo ylpeänä blogikirjoituksessaan. “Se on itseasiassa todella virkistävää ja suosittelen sitä kaikille muillekin miehille”, mies lisää.
Jarrid kertoo, että hänen deittailemansa nainen on kaikinpuolin upea, hän myös hauska ja fiksu. Jarrid vie naisen muun muassa elokuviin, ravintoloihin ja museoihin. Joskus nainen yllättää hänet kesken työpäivän kotitekoisilla leivonnaisilla tai muiden kauniiden eleiden avulla.
Naisen huomaavaisuus on Jarridille merkittävä asia ja hän on jälleen korviaan myöten rakastunut.
Jarrid ei häpeä ja on ylpeä ratkaisustaan
Jarrid on ylpeä deittiseurastaan, ja mies myös muistaa aina kehaista, miten kauniilta hänen naisensa näyttää ja, kuinka onnelliseksi deittailu hänet tekee. Se tuo aivan uudenlaisen kipinän myös Jarridin avioliittoon.
Ai niin… Muistinko mainita, että Jarridin deittailema nainen on siis hänen vaimonsa?
Naimisiinmeno ei tarkoita romantiikan loppumista. Päinvastoin. Naimisiin mentäessä sen vasta pitäisi alkaa. Miksi kipinän pitäisi loppua, kun sanot tahdon, kysyy Jarrid. Liian usein parisuhteet rullaavat paikoillaan ja pariskunnat rutinoituvat samoihin kaavoihin. Jarrid sanookin, että deittailu on arvokasta aikaa, jolloin voi tutustua toiseen ihmiseen ja nauttia niistä perhosista vatsanpohjassa, jota deittailu antaa.
Mies rohkaiseekin kaikkia muita miehiä deittailemaan vaimojaan ja nauttimaan siitä jännityksestä, mitä deittailu puolison kanssa antaa.
Jaa artikkeli, jos olet Jarridin kanssa samaa mieltä – suhde on ikään kuin talo, jota täytyy ylläpitää ja kunnostaa, jotta se pysyy terveenä.
Lähde: Jarridwilson.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- 15 asiaa, jotka kaikkien yli nelikymppisten kannattaa tehdä – ennen kuin on myöhäistä
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 9 tapaa, joiden avulla saat vyötärösi näyttämään kapeammalta hetkessä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa