Monirakkulainen munasarjaoireyhtymä heikentää naisten elämänlaatua luultua pidempään, toteaa tutkimus
Aiemmat tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa lisääntymisikäisiin naisiin, joten oireyhtymän vaikutuksia iäkkäämpien naisten elämään ei ole tunnettu.
Monirakkulaisesta munasarjaoireyhtymästä, eli PCOS:stä (polycystic ovary syndrome) kärsivillä naisilla on verrokkejaan heikompi elämänlaatu sekä 31-vuotiaana että 15 vuotta myöhemmin 46-vuotiaana, selviää Oulun yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan naiset kokivat terveydentilansa huonommaksi ja olivat tyytymättömämpiä elämäänsä verrattuna ikätovereihinsa, joilla ei ollut PCOS:n oireita.
Tutkimusta johtaneen Oulun yliopiston professori Terhi Piltosen mukaan tutkimus osoitti, että elämänlaadun heikkeneminen näkyy myös vanhemmilla naisilla, jotka alkavat olla jo menopaussin kynnyksellä. Koska aiemmat tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa lisääntymisikäisiin naisiin, ei oireyhtymän vaikutuksia iäkkäämpien naisten elämään ole tunnettu.
Tutkimuksen mukaan PCOS:ään liittyvä metabolinen ja psyykkinen sairastavuus on vahvasti läsnä naisten elämässä aina vaihdevuosi-ikään asti. Tutkimus osoitti PCOS:n heikentävän naisten elämänlaatua yhtä paljon tai jopa enemmän kuin muut krooniset sairaudet, kuten astma, migreeni tai nivelreuma.
Merkittävin elämänlaatua ja terveyttä heikentävä tekijä oli PCOS:ään liittyvä korkeampi psyykkinen sairastavuus.
”Aiemmin on ajateltu, että lisääntymisasioihin ja kuukautiskierron häiriöihin liittyvät oireet helpottavat myöhemmässä iässä, mutta nyt näyttäisi siltä, että metaboliset ja psyykkiset tekijät voivat olla vaikuttamassa elämänlaatuun ja koettuun terveyteen myös selvästi myöhemmin”, Piltonen kertoo.
Alidiagnosoitu oireyhtymä, joka kasvattaa terveysriskejä
Viime vuosina tutkimuksissa sekä kliinisessä työssä on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota PCOS:n psyykkistä terveyttä ja elämänlaatua heikentävään puoleen. Oulun yliopiston tutkimuksen perusteella PCOS-naisten elämänlaatuun tulisi kiinnittää huomiota vielä pitkään hedelmällisen iän jälkeen.
PCOS on moniulotteinen hormonihäiriö, jota esiintyy noin 6–18 prosentilla lisääntymisikäisistä naisista. Yleisyydestään huolimatta PCOS on huonosti tunnettu ja alidiagnosoitu terveydenhuollossa; Oulun yliopiston mukaan on tavallista, että PCOS diagnosoidaan vasta lapsettomuushoitojen yhteydessä, kun oireyhtymä hankaloittaa raskaaksi tulemista.
Oireyhtymälle on tyypillistä miessukuhormonien liikatuotanto ja monirakkulaiset munasarjat. PCOS aiheuttaa naisille muun muassa liikakarvoitusta, aknea ja epäsäännöllisiä kuukautisia ja yli puolet PCOS:stä kärsivistä naisista on ylipainoisia tai lihavia.
Oireyhtymä kolminkertaistaa riskin sairastua tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään. Masennuksen ja ahdistuksen riski on jopa viisinkertainen.
Voit lukea lisää PCOS:tä gynekologisen potilasjärjestö Korento ry:n sivuilta tai Terveyskirjaston sivuilta.
Oulun yliopiston johtama tutkimus tehtiin yhteistyössä Imperial College Londonin ja Helsingin yliopiston kanssa ja se julkaistiin arvostetussa Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä – voit tutustua tutkimusartikkeliin tarkemmin täällä. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 2 960 vuonna 1966 syntynyttä Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin kuuluvaa naista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi