Moni suomalainen jättää joululahjat hankkimatta – selkeitä trendilahjojakin silti on
Joulu lähestyy ja moni suomalainen on varmasti jo hankkinut joululahjat.
On yllättävää, että peräti joka viides ei kuitenkaan hanki niitä lainkaan. Tämä selvisi Bilendin käyttämän Hintaopas-sovelluksen kautta tehdystä kyselystä. Samalla selvisi, että suomalainen laittaa tänä vuonna joululahjahankintoihin keskimäärin 50–100 euroa rahaa, jonka aikoi tehdä 21 % kyselyyn vastanneista. 20 % taas aikoi sijoittaa niihin 101–200 euroa.
Hintaopas sai ennustettua myös joulun 2021 trendilahjat
Rahamäärän lisäksi voitiin ennustaa mitä suomalaiset aikovat ostaa joululahjaksi. Sunnuntaista 12. joulukuuta ennustettiin vilkkainta joululahjojen ostospäivää. Jos ennuste hittilahjoista osui oikeaan, monen ostoskoriin taisi päätyä silloin ja tulee vielä päätymään ennen joulua näitä:
1. Pizzauunit
2. Herätyskellot, erityisesti wake-up light -herätyskellot
3. PS5-pelit
4. Hierontalaitteet
5. Sähköpotkulaudat
6. Espressokoneet
7. Ilmankostuttimet
8. Hiustenkuivaajat
9. Peitot, erityisesti painopeitot
10. Lautapelit
11. Seksilelut
Nämä ovat tuotteita, joiden suosio on noussut eniten marraskuussa 2021, kun sitä verrataan viime vuoden marraskuuhun. Ne ovat suosituimmuus järjestyksessä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi