Monella suomalaisella on tietämättään keliakia – hoitamaton keliakia voi oireilla monin tavoin
Vuosittain viikolla 36 vietetään valtakunnallista keliakiaviikkoa, joka tänä vuonna on 6.-12. syyskuuta.
Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa suolisto ei siedä vehnän, ohran ja rukiin sisältämää gluteenia. Terveystalon mukaan kun keliakiaa sairastava henkilö syö gluteenia, se aiheuttaa tulehduksen ohutsuolen limakalvolla vaurioittaen suolinukkaa.
Keliakialiiton mukaan jopa kymmenet tuhannet suomalaiset saattavat sairastaa keliakiaa tietämättään. Keliakia voi jäädä huomaamatta, koska se voi olla oireeton.
”Keliakia voi antaa itsestään hyvin selkeitä varoitusmerkkejä: esimerkiksi ripulointia, aneemisuutta, painon putoamista ja monenlaisia vatsaoireita”, kertoo sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Olli-Pekka Koivurova Terveystalosta.
”Nykyään jopa puolet uusista keliakiapotilaista on kuitenkin suoliston suhteen oireettomia, mikä tekee sairauden tunnistamisen huomattavasti hankalammaksi”, hän jatkaa.
Keliakia voi aiheuttaa niin nivelkipuja kuin migreeniä
Vatsavaivat on hyvin yleinen oire, jonka syytä voi olla vaikea määrittää. Terveystalon mukaan turvotuksen ja ripulin kaltaiset tuntemukset voivat johtua yhtä lailla stressistä kuin ärtyvästä suolesta, tulehduksellisesta suolistosairaudesta, syövästä kuin keliakiastakin – puhumattakaan monista muista syistä.
Keliakia on niin yleinen sairaus, että vatsaoireisen potilaan kohdalla sen mahdollisuus pyritään usein sulkemaan pois rutiininomaisesti. Oikotietä vatsavaivojen tulkitsemiseen ei ole, vaan keliakiadiagnoosi tehdään verikokeen avulla, ja osalle myös suolentähystys suolinukan kunnon toteamiseksi on tarpeen.
Kaikki keliakian oireista kärsivät eivät kuitenkaan hakeudu lääkäriin. Vatsavaivat voivat olla lieviä, niistä voi vaivihkaa tulla osa normaalia arkea tai ne laitetaan esimerkiksi kuormittavan elämäntilanteen piikkiin, ja toisilla vatsa ei vihoittele lainkaan.
”Keliakian vähemmän tunnettuihin seurauksiin lukeutuvat muun muassa aftat suussa, nivelkivut, osteoporoosi, kutiseva ja rakkulainen ihottuma, migreeni, epilepsia, kohonneet maksa-arvot ja hampaiden kiillevauriot”, Koivurova listaa.
Hoitokeinona gluteenin jättäminen kokonaan pois
Terveystalon mukaan moni vähentää gluteenia sisältävien tuotteiden syömistä, jos epäilee sairastavansa keliakiaa. Tämä voi helpottaa oireita ratkaisevasti, mutta keliaakikon suolistolle puolivillainen hoito ei kuitenkaan riitä.
”Keliakian ainoa hoitomuoto on, ettei gluteenia nautita lainkaan, sillä pienikin määrä tekee tuhoja suolistolle. On aivan eri asia, jätetäänkö gluteeni pois kokonaan vai vähennetäänkö sitä vain”, Terveystalon johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta sanoo tiedotteessa.
Rinta jatkaa, että keliakiaa sairastava tarvitsee täysin gluteenittoman ruokavalion, jonka laatiminen vaatii ravitsemusterapeutin osaamista.
”Ruokavalio-ohjausta ei kuitenkaan tule tehdä tietämättä koko oirekuvaa, vaan se tulisi antaa vasta lääkärin arvion jälkeen. Näin toimitaan sen varmistamiseksi, ettei taustalla ole diagnosoimatonta suolistosairautta”, hän lisää.
Tiedostamaton keliakia voi aiheuttaa jopa masennusoireita ja hedelmättömyyttä
Terveystalon mukaan tutkimuksiin hakeutumista ei kannata lykätä, jos epämääräiset, selittämättömä oireet piinaavat. Vaikka vain osalla viljatuotteista oireita saavista ihmisistä on keliakia, ei sairauden diagnosointi ole yhdentekevää.
Tiedostamaton keliakia voi hoitamattomana aiheuttaa jopa masennusoireita, kuukautishäiriöitä, hedelmättömyyttä, hermosto-oireita, murrosiän viivästymistä sekä kasvuhäiriöitä lapsilla. Pitkään hoitamattomana jatkuessaan keliakia voi myös altistaa ohutsuolen syöville.
Keliakian poissulkevaan laboratoriotutkimukseen pääsee nykyään myös ilman lääkärin lähetettä. Jos keliakiadiagnoosi on jo varmistunut, voi silloin hakeutua suoraan ravitsemusterapeutin vastaanotolle, josta saa tarkempaa opastusta keliaakikolle sopivaan gluteenittomaan ruokavalioon.
Kerroimme aiemmin, että keliakiaan on kehitetty ja testattu siedätyshoitoa Helsingin yliopistossa. Lisäksi kerroimme tutkimuksesta, jonka mukaan gluteenittomien tuotteiden syömisestä ei ole erityistä hyötyä kuin keliaakikoille.
Lisätietoa keliakista löydät esimerkiksi Keliakialiiton sivuilta. Keliakiaviikon tapahtumia löydät myös liiton sivuilta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi