Milloin on terveyden kannalta paras hetki syödä? – eri aterioille on omat hyvät ajankohdat
Osaatko valita oikeat ruokailuajat päivän jokaiselle aterialle? Se kannattaa opetella, koska sillä on paljon merkitystä terveyteen ja hyvinvointiin.
Yksi tärkeä asia syömisen ajankohdille liittyy siihen, kuinka ruoka sulaa eri vuorokauden aikoina eri nopeuksilla. Usein ajatellaan, että vuorokausirytmit vaikuttavat siihen, kuinka väsyneesi tai virkeäksi tuntee olonsa, mutta ne vaikuttavat myös muihin kehon fyysisiin, henkisiin ja käyttäytymiseen liittyviin prosesseihin, mukaan lukien syöminen ja ruoansulatus.
Milloin on oikea aika aamupalalle?
Toistuvat muutokset vuorokausirytmissä, voivat lisätä ruuansulatushäiriöitä. No jos vuorokausirytmi pysyy suunnilleen samana, niin milloin sitä pitäisi syödä päivän ateriat? Jotkut ihmiset haluavat syödä aamiaista muutaman ensimmäisen tunnin aikana heräämisestä, kun taas toiset odottavat mieluummin vähän pidempään ja syövät lounaan ensimmäisenä ateriana, jolloin ruokahalu on parempi. Kummassakin näistä voi olla omat etunsa.
Muutamat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että aamiaisen väliin jättäminen voi vaikuttaa ruokavalion laatuun. Tarkemmin sanottuna aamiaisen väliin jättäminen voi johtaa siihen, että lounaan aikana tulee syötyä enemmän kaloreita ja vähemmän ravitsevaa ruokaa kaiken kaikkiaan koko loppupäivän aikana. Lisäksi kun syö enemmän kaloreita aamiaisella kuin myöhemmin illalla, se voi hyödyttää painonpudotusta. Toisaalta jos syö kaikki päivän ateriat korkeintaan 12 tunnin sisällä, auttaa sekin pudottamaan painoa.
Milloin on oikea hetki lounaalle?
Myös aikainen lounas auttaa laihtumaan. Joidenkin tutkimusten mukaan varhainen lounas myös edistää terveellisempää mikrobiomia eli lisää suoliston hyvien bakteerien määrää, jolla on paljon merkitystä terveyteen. Kaiken kaikkiaan, kun saa suurimman osan päivän kaloreista jo varhaisemmassa vaiheessa päivää, auttaa se laihtumaan ja ylläpitämään hyvää aineenvaihduntaa.
Mihin aikaan illallinen kannattaa syödä?
Ennen nukkumaanmenoa ei kannata syödä kovin suurta määrää kaloreita. Kun keho vapauttaa melatoniinia, se vapauttaa myös vähemmän insuliinia, joka sulattaa sokereita, kuten glukoosia. Näin ollen aterioiden aikatauluttaminen liian lähelle sitä aikaa, jolloin keho vapauttaa tätä hormonia, etenkin myöhään illalla, on riskitekijä kroonisille sairauksille. Siksi illalla on hyvä syödä kevyesti ja mieluiten ei juuri ennen nukkumaanmenoa.
Muista nämä kolme nyrkkisääntöä, kun suunnittelet päivän ruoka-aikasi:
- Syö ateriat niin aikaisin, kuin mahdollista.
- Rajoita päivittäistä ruokailuaikaa. Koko päivän kalorimäärän pitäminen 12 tunnin sisällä vähentää riskiä, että ruoansulatus häiritsee kehon vuorokausirytmiä.
- Harkitse vuorokausirytmiäsi. Kehosi ei pysty välttämättä sulattamaan ja käsittelemään aterioita yhtä tehokkaasti samalla kun se vapauttaa myös melatoniinia erityisesti myöhään illalla tai hyvin varhain aamulla.
Lähde: Healthline
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi