Millenniaalit ovat seksuaalisesti kokeilevampia nuoremmalla iällä, paljastaa tutkimus
Ikä, jolloin seksiä aletaan harrastaa, ei kuitenkaan ole juuri muuttunut.
Nettisukupolvi, joka tunnetaan myös nimellä millenniaalit, on paljastunut aiempia sukupolvia seksuaalisesti kokeilevammaksi, kertoo Metro. Tutkimuksen mukaan millenniaalit kokeilevat erilaisia seksiakteja enemmän ja nuoremmalla iällä.
Journal of Adolescent Health -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan enemmän kuin yksi kymmenestä millenniaalista kertoi harrastaneensa anaaliseksi 18-vuotiaaksi mennessä ja 22-24-vuotiaaksi mennessä kolme kymmennestä oli kokeillut anaaliseksiä. Perinteinen yhdyntä ja suuseksi ovat silti yleisimmät seksiaktien muodot.
”Anaaliseksiä paheksutaan edelleen, mutta asenteet vaikuttavat muuttuvan. Tiedämme yhteiskunnan tulleen hyväksyvämmäksi asioiden, kuten seksin harrastamisen samaa sukupuolta olevan kanssa, suhteen”, tutkimusta tehnyt Kaye Wellings sanoi.
Tutkimuksesta ilmeni myös, että vaikka millenniaalit ovat kokeilevampia, ei ikä seksin harrastamisen aloittamiselle ole juuri muuttunut, vaan suurelle osalle ensimmäinen kerta tapahtuu edelleen 16-vuotiaana. Verrattuna keskiarvoihin 1930-luvulta, jolloin deittailu oli erilaisempaa kuin nykyisin, ensimmäinen kerta oli 19- tai 20-vuotiaana.
Metron mukaan ei oe selvää, miksi nettisukupolvi on kokeilunhaluisempi nuoremmalla iällä. Osan mielestä syy voi olla siinä, että pornoa on entistä helpommin saatavilla, kun taas vaikuttava tekijä voi myös olla se, ettei seksuaaliseen kokeiluun suhtauduta niin tuomitsevasti.
Wellingsin mukaan lisää tutkimuksia tarvitaan, jotta voidaan ymmärtää, miksi nuoremmat sukupolvet ovat kokeilevampia. Merton mukaan kuitenkin sitä odotellessa voi juhlistaa sitä, että millenniaalit poistavat seksiin liittyvää häpeää ja selvittävät, mistä itse pitävät – mikä on hyvä asia, kunhan muistaa tehdä sen turvallisesti.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi