Milleniaaleilla muita sukupolvia huonommat käytöstavat puhelinten käytön suhteen

Osa milleniaaleista ei voi olla raportin mukaan edes tuntia erossa puhelimestaan.
Älypuhelimet saavat yhä enemmän ja enemmän huomiota ja onpa jopa tutkimuksella todistettu älypuhelinten olevan haitaksi parisuhteille. Yksi tutkimus sen sijaan on selvittänyt milleniaalien, eli 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneiden omaavan huonoimmat käytöstavat älypuhelinten käytön suhteen.
Bank of America Trends in Consumer Mobility Reportin mukaan milleniaalit ovat niin kytköksissä puhelimiinsa, että 11 prosenttia myöntää, ettei voisi olla tuntiakaan erossa puhelimestaan. Muihin sukupolviin verrattuna milleniaalit ovatkin eniten rikkomassa hyviä käytöstapoja puhelimillaan.
Raportista selvisi, että…
– …55 prosenttia milleniaaleista tekstailee aterioiden aikana verrattuna vain 37 prosenttiin muista sukupolvista.
– … 49 prosenttia vilkaisee älylaitettaan kesken keskustelun, kun taas 32 prosenttia muista sukupolvista tekee samoin.
– … 39 prosenttia ei pidä minään puhumista puhulimessa julkisissa kulkuneuvoissa verrattuna 27 prosenttiin muista sukupolvista.
– … 33 prosenttia selaa älypuhelintaan kesken työtapaamisten. Muista sukupolvista 24 prosenttia kiinnittää pomonsa sijaan enemmän huomiota puhelimeen.
– … 20 prosenttia milleniaaleista selailee muiden älypuhelinta saadakseen älypuhelinkiintötään paremmin täyteen, kun taas muista sukupolvista toisten älylaiteyksityisyyttä rikkoo vain 13 prosenttia.
Lähde: Glamour
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen