Millä tavalla kumppanisi pitää sinua kädestä? Lue, mitä se kertoo suhteenne tilasta
Kumppanin kädestä kiinni pitäminen on intiimi tapa, joka voi viestiä paljon suhteesta.
Kädestä kiinni pitäminen on yleensä tietynlaista sanatonta viestintää, joka kertoo sekä kädestä kiinni pidettävälle että muille ihmisille, että käsikkäin olevien välillä on tärkeä yhteys. Se on tapa osoittaa, että välittää toisesta ja se kertoo läheisyydestä ja on Women’s Healthin mukaan intiimi teko.
”Tuntuu hyvältä pitää toista ihmistä kädestä, koska tiedämme siinä olevan kyse halusta olla lähellä häntä”, psykoterapeutti ja parisuhdevalmentaja Toni Coleman selitti.
”Pidämme kädestä ihmisiä, joiden kanssa meillä on helppo olla tai tunne vetoa häntä kohtaan”, hän jatkoi.
Colemanin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että kosketus – kuten kädestä kiinni pitäminen – vapauttaa hyvän olon hormoni oksitosiinia. Jos tämä tapa ei tunnu vielä omalta, kannattaa kokeilla uudelleen, sillä se on varma keino tehostaa intiimiyttä.
”Se herättää positiivisia tunteita toista kohtaan, joten molemmat tuntevat olonsa seksikkääksi ja halutuksi. Se on melkein kuin esileikkiä”, psykoterapeutti totesi.
Toista ihmistä voi pitää kädestä erilaisin tavoin; Coleman listasi seitsemän sellaista Women’s Healthille. Alta voit lukea, mitä nämä erilaiset tavat kertovat suhteesti tilasta.
Käsikkäin sormet ristissä
Kun toista pitää kädestä kiinni ja sormet ovat toisen sormien kanssa ristissä, kertoo se halusta syvempään yhteyteen.
”Tämä tapa viestii, että ’Pidän sinusta. Haluan olla lähempänä – enkä pääse tarpeeksi lähelle.'”, Coleman kertoi.
Kun parin kumpikin osapuoli on halukas olemaan tällä tavalla käsikkäin, ovat he samalla sivulla siitä, että haluavat kehittää tai jatkaa syvää, vahvaa yhteyttään.
Löysä ote
Tämä voi kertoa siitä, että vasta lämpenette ajatukselle pitää toista kädestä kiinni.
”Pari saattaa pitää pehmeää, löysää otetta toistensa käsistä, kun he eivät tunne toisiaan vielä hyvin ja varoen koettavat aloittaa yhteyden muodostamisen”, Coleman sanoi.
”Siinä on suloisuutta, mutta se on hienovaraisempi ja varautuneempi”, hän jatkoi.
Women’s Healthin mukaan kannattaa tarkkailla, kumpi tekee aloitteen: se, joka tarttuu toista kädestä, ilmaisee halua fyysiseen yhteyteen. Joissakin tapauksissa se on myös kumppanisi merkki muille ympärillänne, että sinä olet ’varattu’.
Toinen käsi päällä, toinen alla ja sinun kätesi välissä
Kumppanisi pitää sinua kädestä kummallakin kädellää, joista toinen on käsiesi päällä ja toinen alla. Luultavasti hän myös katsoo sinua syvälle silmiin, kun juttelette. Colemanin mukaan tällainen iho ihoa vasten -kosketus maksimoi oksitosiiniryöpyn. Tällainen intensiivinen tapa kertoo, että kumppanisi 100-prosenttisesti keskittyy kaikkeen, mitä sanot.
Jämäkkä ote, mutta sormet eivät ole ristissä
Tässä otteessa tulkinta riippuu siitä, miten suhde on edennyt.
”Yleensä kun tätä näkee, pitää toinen osapuoli toisesta kiinni tiukemmin”, Coleman sanoi.
Psykoterapeutin mukaan kädestä kiini pitävä saattaa tiukentaa otettaan suojelevana tapana tarjotakseen lohtua tai varmistusta, jos toinen osapuoli on ahdistunut. Toinen mahdollisuus on se, että jämäkkä ote ei kerro välittämisestä, vaan sitä saatetaan käyttää osoituksena toisen dominoinnista. Konteksti merkitsee paljon tässä tavassa.
Käsi olan yli
Tässä tavassa pari istuu vierekkäin, toisen osapuolen käsivarsi menee toisen ympärille ja käsi tulee olan yli niin, että toinen pitää siitä kiinni.
”Tämä kertoo siitä, että ’Olen niin lätkässä sinuun, haluan olla mahdollisimman lähellä ja haluan muun maailman tietävän, mitä tunnemme toisiamme kohtaan”, Coleman selitti.
Tällainen rakastava tapa on myös tapa osoittaa tukea toiselle ihmiselle.
Toinen käsi hellästi toisen päällä
Käytteköhän ’pitäisikö meidän erota?’ -keskustelua? Tämä voi viestiä ikävien uutisten kertomisesta, jos kumppani laittaa kätensä kätesi päälle ja antaa sen hellästi olla siinä samalla, kun hän puhuu.
”Joissakin tilanteissa saatat koskettaa toisen kättä hetkellisesti saadaksesi hänet katsomaan sinuun, kun hän on pois tolaltaan”, Coleman sanoi.
Tämä tapa ei kerro siitä, että suhde on tuomittu, mutta kannattaa kiinnittää huomiota muihin kehonkielen viesteihin, jotta tilanne selviää paremmin.
Käsi olan yli kävellessä
Tätä ei pidä sotkea istumisversioon, joka mainittiin ylempänä. Tällainen kävelyversio on julkista hellyyden osoittamista.
”Se kertoo ’Olemme yhtä. Vaikka kävelemme kadulla, pysymme niin yhdessä kuin mahdollista'”, Coleman totesi.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi