Miksi mies ei ole vielä kosinut? Kysely selvitti yleisimmät syyt
”Menetkö kanssani naimisiin?” on kysymys, jota monet vakavassa parisuhteessa olevat odottavat, ja jos kosintaa ei kuulu, on helppo alkaa pohtia syitä siihen.
Rahaan liittyvät syyt ovat yksi suurimmista syistä, miksi mies viivyttelee ja lykkää kosintaa. Tämä selviää The Pearl Sourcen ja Laguna Pearlin teettämästä kyselystä, johon vastasi tuhat miestä, kertoo Cosmopolitan.
Kyselyn mukaan 27 prosenttia miehistä sanoi, että heidän tulonsa ja tulevat ansaintamahdollisuudet estävät heitä kosimasta. 26 prosenttia sen sijaan sanoi, että heidän oma velkansa vaikutti kosinnan lykkäämiseen ja 17 prosenttia miehistä kertoi syyksi kumppanin velat.
Toiset 17 prosenttia vastasi, että häiden hinta sai viivyttämään kosintaa. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska häiden hintalappu voi paisua jopa kymmeniin tuhansiin.
Cosmopolitanin mukaan kyselyssä ilmeni, että puolet miehistä (50%) koki täydellisen sormuksen löytämisen aiheuttavan paljon paineita. 40 prosenttia sen sijaan sanoi, että kumppanilla oli liian korkeat odotukset sormukselta.
Ennen kuin mies kosii, hän pohtii myös hänelle päätöksen kannalta tärkeitä asioita. Kyselyn mukaan kolme tärkeintä seikkaa ovat parisuhteen kesto, kumppanin terveys ja elämäntavat sekä raha-asiat.
Voit tutustua kyselyn tuloksiin lähemmin täällä. Aiemmin kerroimme, mitkä ovat romanttisimpia paikkoja kosinnalle – lue lisää aiheesta täällä.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi