Miksi mahassa tuntuu olevan perhosia, kun rakastuu? – näin tiede tähän vastaa
Jos olet joskus rakastunut, tiedät että silloin tuntuu siltä, kuin mahassa olisi perhosia.
Kyse ei tarvitse olla vielä edes rakastumisesta, vaan pelkkä ihastuminenkin voi ”tuoda” mahaan perhosia. Se voi olla se ensimmäinen hetki, kun huomaa, että toinenkin onkin aika ihana. Kyseessä ei ole vain kuvitelma perhosten tuntemisesta, vaan mahassa tapahtuu ihan oikeasti jotain, kun rakastuu tai ihastuu.
Mikä aiheuttaa perhosten tunteen mahassa?
Tämän tunteen perhosista voivat laukaista sekä ulkoiset että sisäiset tekijät. Perhoset voivat lennellä mahassa sekä silloin, kun on hermostunut tulevasta, että kun olet seksuaalisesti kiihottunut. Näin käy usein sellaisen seurassa, johon on ihastunut tai rakastunut.
Selitys löytyy myös tieteestä. Tunne perhosista mahassa saattaa johtua kehon keskushermostossa lisääntyneestä noradrenaliinin eli norepinefriinin tasosta. Sitä vapautuu sekä stressin että toisen ihmisen vetovoiman takia. Vaikka se liittyy ensisijaisesti vaaraan ja pelkoon, liittyy se myös romanttiseen vetovoimaan.
Kun norepinefriinin taso lisääntyy, syke nousee ja olo tuntuu virkeämmältä ja energisemmältä. Jotkut saattavat jopa menettää ruokahalunsa. Silloin voi olla sellainen tunne, että mahassa on perhosia.
Lähde: Shape
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi