Mietitkö lomamatkaa ulkomaille? – kysy ensin itseltäsi nämä 6 kysymystä
Moni varmasti kaipaa jo lomamatkaa ihan ulkomaille asti, kun kesälomakin lähestyy, jolloin siihen olisi mukavasti aikaa.
Sellaisen toteutus ei ole tällä hetkellä ihan helppoa. Ennen kuin teet päätöksen siitä, että lähteäkö vai ei, vastaa näihin alla olevaan kuuteen kysymykseen. Ne ovat asiantuntijoiden laatimia kysymyksiä, jotka antavat sinulle erilaisia näkökohtia siitä, kannattaako matkalle lähteä vielä tänä kesänä.
1. Onko sinulla jo täydellinen rokotussuoja?
Monet maat sallivat vain sellaiset matkustajat, joilla on täysi rokotussuoja eli että he ovat saaneet jo kaksi koronarokotetta. Kannattaa myös miettiä, että joudutko matkustamaan sellaisten seurassa, joilla on vain yksi rokote tai ei vielä lainkaan.
2. Mitä vaatimuksia kohteessa on?
Jokaisella maalla on omat matkustussäännöt ja rajoitukset. Jotkut maat saattavat esimerkiksi vaatia negatiivisen COVID-19-testin ennen maahantuloa. Selvitä kaikki mahdollinen, jotta pääset kohteessa myös lentokentältä ulos. Muista hankkia rokotustodistus!
3. Voinko vierailla nähtävyyksillä, jotka haluan kohteessa nähdä?
Monet kohteet ja paikat ovat muuttaneet aukioloaikoja ja kapasiteettia, mukaan lukien ravintolat. Voi olla, että varaus pitää tehdä etukäteen tai paikkaan ei pääse vielä lainkaan.
4. Mikä on nykyinen koronatilanne kohteessa?
Selvitä onko kohteessa tilanne menossa koronan suhteen parempaan vai huonompaan suuntaan. Tilanne voi tosin muuttua nopeasti. Jos koronatilanne ei ole hallinnassa ja sairaalat ovat hukkua potilaisiin, olisi aika vastuutonta matkustaa kyseiseen maahan, jossa on vaarana joutua käyttämään yhtä niistä vähistä potilaspaikoista.
5. Missä voin tehdä korontestin?
Moniin maihin ei pääse ilman että voi esittää negatiivisen koronatestin tuloksen. Selvitä missä testin voi kohteessa tehdä.
6. Joudunko karanteeniin ja onko sille aikaa?
Saatat joutua karanteeniin sekä kohteessa että Suomessa, kun tulet takaisin. Onko sinulle sellainen mahdollista?
Lähde: Huffpost
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi