Miesystävä tarjoaa koiralleen paremman aterian kuin naisystävälleen – temppu on vieläkin törkeämpi kuin luulisi

Romanttinen illallinen on hyvä keino tutustua toiseen ihmiseen. Joskus suunnitelma voi mennä pieleen.
Eräs nainen on avautunut muille kokemastaan vääryydestä, joka liittyy hänelle tarjottuun illalliseen, joka oli kaukana romanttisesta. Illallisen tarjosi hänelle mies, jota hän oli tapaillut satunnaisesti jo reilun parin kuukauden ajan.
Kun nainen oli saapunut miehen luokse, oli mies paistanut siellä munia ja pihvejä sekä keittänyt perunoita. Nainen oli kertonut miehelle jo aiemmin, että hän ei voi syödä tomaattikastiketta, koska se kuten moni muukin ruoka aiheuttaa hänelle närästystä.
Tuossa miehen tekemässä ruuassa ei ollut mitään sellaista, jota nainen ei olisi voinut syödä. Mutta ruoka ei ollutkaan naiselle, vaan miehen koirille. Naisella oli kova nälkä, koska mies oli pyytänyt tulemaan paikalle kunnon nälässä.
Naiselle mies oli varannut pitsaa, jossa oli tomaattikastiketta. Mies oli tietoinen siitä, että nainen ei voi syödä tomaattikastiketta. Mutta mies puolusteli tekoaan sillä, että pitsassa ei ollut kuin vähän tomaattikastiketta.
Mies oli kieltäytynyt antamasta naiselle muuta ruokaa, joten nainen oli poistunut paikalta vihaisena. Miehen mukaan nainen oli nyt näyttänyt miehelle todellisen luonteensa. Naisen ystävät taas ovat sitä mieltä, että nainen oli mustasukkainen miehen koirille.
Mutta onneksi moni tämän naisen avautumisen nähnyt oli naisen puolella.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nämä horoskooppimerkit pettävät eniten ja pyrkivät kaiken lisäksi salaamaan sen
- Jos luonteesi on tämä, niin lemmenelämäsi on todennäköisesti erinomaista
- Jos mies katsoo sinua päästä varpaisiin, tätä se tarkoittaa
- Näitä paikkoja ei kannata jättää imuroimatta – säästät paljon aikaa ja vaivaa
- Puhutko unissasi? Se voi olla merkki näistä ongelmista
- Tätä välipalaa ei pitäisi kenenkään koskaan syödä – voi aiheuttaa ikävän ongelman
- Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen
- Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi pariskunnat eroavat – oletko tällainen nainen?
- 5 tärkeää vinkkiä – älä tee näitä pukeutumismokia muiden häissä
- 5 pukeutumisvinkkiä, joiden avulla erotut työhaastattelussa ja saat paikan
- Onko sinulla tämä silmien väri? Suurempi todennäköisyys sairastua alkoholismiin
- 10 merkkiä siitä, että et saa tarpeeksi magnesiumia – näin tunnistat oireet
- 3 asiaa, joita mies kaipaa naiseltaan päivittäin
- Älä ikinä tee miehellesi näitä 7 asiaa – eivät ole hyvän suhteen tunnusmerkkejä
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi pariskunnat eroavat – oletko tällainen nainen?
- Juo tätä juomaa, jos kasvosi punoittavat – auttaa nopeasti
- Tätä välipalaa ei pitäisi kenenkään koskaan syödä – voi aiheuttaa ikävän ongelman
- Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen
- Älä koskaan sano näitä 5 asiaa, jos riitelet kumppanisi kanssa