Mies purskahti nauruun nähdessään morsiamensa ennen häitä – syynä morsiamen pukuyllätys
Pariskunta halusi ottaa hääkuvansa ennen vihkiseremoniaa ja morsian järjesti kuvausten yhteyteen miehelle huvittavan yllätyksen.
Naimisiin menevien parien keskuudessa on alkanut yleistyä niin sanottu first look -tapa, jolloin pari järjestää aikaa nähdäkseen toisensa ja ottaakseen valokuvia ennen itse vihkitilaisuutta. Yleensä mies odottaa sovitussa paikassa selin morsiantaan, jonka saavuttua mies kääntyy ja näkee morsiamen.
Tätä first look -tapaa hyödynsivät myös Elizabeth ja Tom Gardner ennen marraskuussa 2016 juhlittuja häitään. Gardnereiden kohdalla liikuttava hetki muuttui kuitenkin hulvattomaksi, kun Elizabeth oli päättänyt yllättää tulevan aviomiehensä ja saapui paikalle T-rex-asuun pukeutuneena.
Jon Clark Weddingsin Jonathan Murray ikuisti tulevan avioparin hääpäivän ensikohtaamisen ja Tomin reaktion videolle, joka on sittemin alkanut levitä verkossa. Videolla nähdään, kuinka Elizabeth saapuu asussaan paikalle ja Tom kääntyessään purskahtaa makeaan nauruun.
”Olin ällikällä lyöty, täysin yllättynyt siitä, mitä hän teki”, Tom kertoi Huffington Postille ja lisäsi, ettei voinut olla nauramatta.
”Se oli niin hänen tapaistaan”, hän lisäsi.
Hetken naurettuaan yhdessä Elizabeth ottaa dinosaurusasun pois ja Tom näkee rakkaansa myös hääpuvussaan.
”Hän sanoi ’Rakastan sinua’ varmaan kymmenen kertaa”, Elizabeth muisteli hetkeä TODAY:lle.
”Sen jälkeen puhuimme vain, miten päivämme on siihen asti mennyt. Emme olleet nähneet toisiamme sitten edeltävän illan ja halusimme vaihtaa kuulumiset”, hän jatkoi.
Morsiamella oli hyvin henkilökohtainen syy, miksi hän halusi yllättää tulevan miehensä hirmuliskoksi pukeutuneena: hänen äitinsä tyttönimi on Rex, kuten myös hänen oma toinen nimensä. Hauskaa tilaisuutta ei voinut ohittaa.
”Ajattelin, että olisi hauskaa käyttää asua päivänä, jolloin minä muutun Rex-Hundleysta Gardneriksi. Pyysin jopa morsiusneitojani ottamaan kuvia päivää ennen häitä minusta pitelemässä kylttiä, jossa luki ’Tänään Rex, huomenna Gardner'”, Elizabeth kertoi.
Huffington Postin mukaan asuilla on ollut suuri merkitys tämän parin kohdalla: kun he tapasivat vuonna 2012 chicagolaisessa baarissa, Elizabethilla oli yllään Marvelin supersankari Kapteeni Amerikan asu. Kaksi vuotta myöhemmin he alkoivat tapailla ja menivät kihloihin elokuussa 2015.
Hauskat hetket parin hääpäivässä eivät jääneet morsiamen yllätykseen, sillä TODAY:n mukaan hääjuhlien päättyessä tuore aviopari ja hääseurue kävivät sotaa vesipyssyillä:
Julkaissut Paul Seiler Photography 21. joulukuuta 2016
Artikkelin yltä voit katsoa videon Elizabethin hauskasta yllätyksestä ja pariskunnan häistä tehdyn pidemmän koostevideon voit katsoa alta:
Elizabeth + Tom – Wedding HighlightAnother beautiful wedding I shot last year. This couple was so fun! Watch their first look. Most people would never do this! #NCweddings #videographer
photographer: Paul Seiler Photography
Julkaissut Jon Clark Weddings 22. tammikuuta 2017
Lähde: Huffington Post, TODAY
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi