Miehetkin ansaitsevat saada kehuja – tällaisia ovat parhaat kehut miesten itsensä mielestä
Kehuilla voi piristää mieltä, antaa boostia itsetunnolle ja kertoa, että välittää tai pitää jostakusta.
Harvassa lienevät ihmiset, joista ei tuntuisi hyvältä saada kehuja ja kuulla kohteliaisuuksia. Miehet kuitenkin saattavat saada kehuja harvemmin kuin naiset, vaikka ovat samalla tavalla kehujen arvoisia.
Kehuja on helppo antaa etenkin ulkonäköön liittyen. Tärkeää olisi kuitenkin antaa myös toisenlaisia kehuja, jotka kertovat arvostuksesta ja siitä, miten toisen todella näkee.
Apua kehujen antamiseen voi löytää Reddit-sivuston suositusta alaosastosta AskMen. Siellä miehet ovat keskustelleet kehuista sekä paljastaneet, minkälaisia ovat olleet parhaat heidän saamansa kehut.
Jos haluat kehua elämässäsi olevaa miestä merkityksellisillä tavoilla, löydät alta siihen 14 vinkkiä miehiltä itseltään.
”Tunnut kodilta.”
Erään miehen nykyinen vaimo oli kertonut hänelle näin, kun pari vasta tapaili.
”Jokainen sukupuoleen katsomatta haluaa tuntea syvän ja merkittävän yhteyden muihin ihmisiin. Se on meidän dna:ssa. Kerro siis hänellä, että tunnet olosi XX hänen seurassaan. XX:n paikalla voi olla turvallinen, rakastettu, suojeltu. Mikä tahansa tunne riittää, kunhan se on totta”, avioliitto- ja perheterapeutti Paul Hokemeyer kertoi Your Tangolle.
”Sinulla on kauniit silmät.”
Yksi mies oli saanut tällaisen kehun tuntemattomalta ihmiseltä lentokentän kaupassa. Mies oli palaamassa lomalta kotiin ikävissä tunnelmissa, sillä hän oli ruokamyrkytyksen kourissa. Hän kertoi, että tämä on ainoa kerta, kun joku tuntematon on kehunut häntä ja se teki hänen olonsa upeaksi.
”Olet hyvä isä.”
Tämän kehun on antanut miehen vaimo ja se oli miehen mielestä paras kehu, jonka hän on koskaan saanut. Miehen isä oli hylännyt hänet ja hänen kaksi siskoaan, kun mies oli ollut vain 2-vuotias, ja hän kertoikin Redditissä tekevänsä kovasti töitä ollakseen niin paras isä kuin voi.
”Lapsesi ovat onnekkaita, kun heillä on sinut.”
Parisuhdeasiantuntija ja erojuristi Michelle Afontin mukaan tämä kehu annetaan usein äideille, mutta monet miehet ovat ylpeitä osaamisestaan isänä ja arvostavat tunnustusta.
”Kun hän kuulee olevansa hyvä isä, hän haluaa olla vielä parempi. Kun kehut hänen hoivaavia taitojaan ja hellyyttään lastensa kanssa, lämmittää se miehesi sydäntä juuri oikeista paikoista”, Afont kommentoi.
”Arvostan sinua.”
Erään miehen naispuolinen ystävä oli kerran pyytänyt miehen sivuun heidän muusta porukasta ja kertonut, että mmeis on todella aito tyyppi ja hän arvostaa miestä.
”Olet mielenkiintoinen ja tykkään jutella kanssasi.”
Tämän kommentin sai puhelias mies, joka oli ottanut näytelmätuntien jälkeen tavaksi saattaa samoilla tunneilla käynyt nainen tämän autolle. Yhtenä päivänä opettaja oli pyytänyt miestä jäämään tunnin jälkeen hetkeksi keskustelemaan ja muut lähtivät. Mies harmistui, kun ei päässyt juttelemaan naiselle totuttuun tapaan, mutta miehen yllätykseksi nainen oli jäänyt odottamaan häntä ulos. Kun mies kysyi, miksi nainen teki näin, hän sai tämän kehun vastauksena. Se lämmitti miehen mieltä, koska hän yleensä oli saanut kuulla olevansa todella puhelias ja ärsyttävä.
”Teet kovasti töitä.”
Eräälle miehelle, joka toisinaan salaa ajattelee, ettei ole tarpeeksi pätevä/taitava työssään, tämä kehu merkitsi paljon.
”Miehet kasvatetaan rakentamaan ja luomaan. Kun kehut häntä siitä, miten hyvin hänellä menee töissä tai urallaan, saat hänet pakahtumaan ylpeydestä ja haluamaan tehdä entistä kovemmin töitä”, elämäntapastrategisti Stephanie Lee kertoi Your Tangolle.
”Tuo oli niin kuumaa!”
Tämän kehun sai mies vaimoltaan, kun hän paidattomana käytti lihaksiaan ja avasi jumissa olleen purkin. Mies sanoi saaneensa aiemmin kehuja ahkeruudestaan ja älystään, mutta ulkonäköön tai fyysisyyteen liittyviä kehuja hän ei ollut saanut yhtään. Tämä vaimon kehu olikin sellainen, että hän tulee aina muistamaan sen.
”Kyse ei ole siitä, ettetkö itse pystyisi samaan, vaan siitä, että hän teki sen sinulle. Kehu häntä. Tarkoita sitä. Sano se sydämessäsi. Ole hieman haavoittuva ja näytä, miten hänen tukensa koskettaa sinua”, valmentaja ja intiimiyden asiatuntija Allana Pratt vinkkasi.
”Et näytä sen ikäiseltä, että sinulla olisi lapsia.”
Eräs mies oli vienyt poikansa parturiin ja siellä töissä ollut nainen ei ollut uskoa, että mies olisi tarpeeksi vanha ollakseen pojan isä.
”Kivat lihakset!”
Lukioiässä todella pienikokoinen ollut mies kohtasi sattumalta yhden naisen, jonka kanssa oli ollut lukiossa yhtä aikaa. Mies tervehti häntä ja ensimmäiset sanat naisen suusta olivat: ’Sinusta tuli iso.’ Mies lisäsi olevansa tietoinen, ettei vieläkään ole mikään jättiläinen, mutta hän yhä muistelee tuota kehua hymyillen.
”Olet hyvä mies.”
Tämän kehun sai kuulla yksi mies yllättäen ihastukseltaan. Hän ei tiedä, oliko hän ajautunut niin sanotulle friendzonelle vai ei, mutta kehu tuntui hyvältä. Kliinisen psykologi Joshua Klapow’n mukaan kun kerrot jollakulla olevan hyvä sydän tai vastaavaa, se vie ’kiva’-kehun uudelle tasolle, koska puhut suoraan siitä, millainen hän on etkä siitä, mitä hän on tehnyt.
”Sinä hehkut.”
Tämän kehun saaneen miehen ystävät ovat puhuneet hänestä tyyppinä, joka on erittäin aito. Myös eräs nainen oli sanonnut hänelle vasta, että mies näyttää paremmalta kuin kuvissaan Tinderissä, koska hänellä on tosielämässä sisäistä hehkua, joka heijastaa hänen sisäistä itseään.
”Sinulla on mainio ryhti ja olet komea.”
17-vuotiaana ruokakaupassa töissä ollut mies sai tällaisen kehun iäkkäältä naiselta. Mies oli odottanut, että nainen kaipaa apua tai hän oli aikeissa valittaa jotakin. Sen sijaan nainen oli sanonut, että hänen mielestään tuolloin teini-ikäisellä miehellä oli hyvä ryhti ja hän oli komea. Tämä kruunasi tuolloin miehen päivän.
”Saan perhosia vatsaan sinun takiasi.”
Psykologinen tutkija John Gottman totesi, että joka kerta, kun ilmaiset positiivista ajatteluasi ja annat kumppanillesi sanallisen kehun, olipa se miten pieni tahansa, vahvistat suhdettanne.
Löydät lisää miesten saamia kehuja ja keskustelua aiheesta englanniksi täältä.
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi