Miehet ja naiset reagoivat stressiin eri tavoin
Tutkimuksen mukaan stressillä on päinvastaiset sosiaaliset vaikutukset miehissä ja naisissa.
Tutkijat olivat erittäin kiinnostuneita siitä, miten stressi vaikuttaa kykyyn samaistua toisiin ihmisiin ja nähdä heidän näkökulmansa. Women’s Healthin mukaan aiemmat tutkimukset ovat saaneet selville, että korkeampi ahdistuksen määrä on kytköksissä alhaisempaan empatiaan, joten tutkijat odottivatkin ihmisten olevan enemmän itsekeskeisiä, kun pinna oli kireällä.
Psychoneuroendocrinology-lehdessä julkaistua tutkimusta varten 64 osallistujan stressitasoja nostettiin erilaisilla tehtävillä, kuten julkisilla puheiden pitämisillä. Näiden tehtävien jälkeen osallistujat joutuivat tekemään kolme tehtävää, joissa heidän piti matkia liikkeitä, tunnistaa toisen henkilön tunteita ja seurata ohjeita jonkun toisen näkökulmasta.
Tutkijat saivat näin selville, että heidän hypoteesinsa osui oikeaan, mutta vain miesten kohdalla. Stressi heikensi miesten suorituksia kaikissa kolmessa tehtävässä, mutta toisin kävi naisten kohdalla.
Tutkimuksen mukaan kun miehet stressaantuvat, heistä tulee itsekeskeisiä. Naiset sen sijaan ahdistuessaan ovat prososiaalisia ja empaattisia.
Tutkijat eivät selvittäneet syitä erilaisille reaktioille, mutta julkaisivat pressitiedotteensa yhteydessä muutamia teorioita aiheesta. Yksi teoria on, että naiset saattavat todennäköisemmin tunnistaa, että he saavat tukea paremmin muilta, kun ovat yhteydessä heihin ja näin heistä tulee sosiaalisempia, kun ovat stressaantuneita ja tarvitsevat enemmän tukea.
Toinen teoria liittyy oksitosiini-hormoniin, joka on kytköksissä sosiaaliseen käytökseen.
”Aiempien tutkimusten mukaan stressaantuneilla naisilla on korkeammat fysiologiset oksitosiinin tasot kuin miehillä”, tutkimusta tehnyt Giorgia Silani kertoi pressitiedotteessa Women’s Healthin mukaan.
Eli siis naisten kehot ja mielet todennäköisemmin hakevat tukea stressin iskiessä, mutta miehet todennäköisemmin vetäytyvät omiin oloihinsa. Tämä siis voi selittää myös sen, miksi naiset haluavat purkaa asioita läheisilleen ja miehet siirtyvät pelikonsolien pariin puhumisen sijaan.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi