Miehet ja naiset rakastuvat hämmästyttävän eri tavalla – 4 eroavaisuutta
Oletko koskaan miettinyt rakastuvatko naiset vai miehet nopeammin?
Rakastumisen nopeus riippuu myös siitä, miten rakastuminen määritellään. Jos kipinät lentelevät ja mahassa tuntuu olevan perhosia, ei kyse ole vielä rakkaudesta, vaan ihastumisesta.
Naisten oletetaan olevan miehiä tunteellisempia, mutta vaikuttaako se rakastumisnopeuteen? Voi olla, että miehet rakastuvat naisia nopeammin, koska naiset tarvitsevat tunteidensa selvittämiseen miehiä enemmän aikaa. Miesten ja naisten välillä on monta muutakin eroavaisuutta, kun kyse on rakkaudesta.
Naiset ja miehet rakastuvat näin eri tavoilla
Kun suhteessa tulee se hetki, jolloin on mietittävä, edetäänkö suhteen vakavampaan vaiheeseen, miehillä on tässä vaiheessa tapana vetäytyä, joka voi ahdistaa naisia.
Miehet sanovat ”rakastan sinua” todennäköisemmin naisia aiemmin, koska miehet katuisivat naisia helpommin, että eivät ole sanoneet sitä. Siksi miehet saattavat sanoa sen jo ennen kuin ovat edes varmoja siitä, ovatko he rakastuneet.
Naisista tulee yhä vähemmän nirsoja miehiä valikoidessa sitä mukaan mitä useammin heidän on jätetty.
Naisille on miehiä riskialttiimpaa jättää mies kuin miehillä jättää nainen. Miehet nimittäin ”rankaisevat” naisia enemmän jätetyksi tulemista.
Jos tulee jätetyksi, kannattaa jättää silti kostosuunnitelmat tekemättä.
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi