Miehet arvostavat puhdasta kotia enemmän – silti naiset käyttävät enemmän aikaa siivoamiseen
Kansainvälisessä kyselyssä vertailtiin myös, kuinka paljon eri maissa käytetään keskimäärin aikaa siivoamiseen.
Suurin osa ihmisistä haluaa asua puhtaassa kodissa. Tätä tukee myös Kärcherin teettämä kansainvälinen kyselytutkimus, jonka mukaan 90 prosentille vastaajista puhdas koti on tärkeä tai todella tärkeä.
Kyselyyn vastasi yli 6 000 osallistujaa Brasiliasta, Kiinasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Tuloksista ilmeni, että keskimäärin eniten aikaa siivoamiseen käytetään Brasiliassa (noin 4 tuntia) ja vähiten Kiinassa (noin 2,5 tuntia).
Kyselytutkimuksen amerikkalaisiin keskittyvästä osiosta ilmeni, että naiset käyttävät enemmän aikaa viikossa siivoamiseen kuin miehet. Tutkimuksen mukaan naisilta siivoamiseen kuluu viikossa 3 tuntia ja 57 minuuttia, kun taas miehiltä 2 tuntia ja 41 minuuttia.
Tästä huolimatta puhdas koti merkitsee enemmän miehille. 74 prosentille vastanneista miehistä oli todella tärkeää, että koti on puhdas, kun taas naisista samoin ajatteli 64 prosenttia.
Tutkimuksen mukaan noin neljännes amerikkalaismiehistä palkkaa jonkun siivoamaan kotinsa (naisista 8 prosenttia tekee niin). Muihin maihin verrattuna kuitenkin suurempi määrä miehiä siivoaa itse kotinsa Amerikassa, 68 prosenttia, kun Puolassa vastaava määrä on 43 prosenttia ja Saksassa 57 prosenttia.
Kyselytutkimus toteutettiin netissä heinäkuussa 2017. Kyselyn virheprosentti on +/- 3,09. Voit tutustua kyselyn tuloksiin tarkemmin täällä sekä täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi