Matkustusblogeja kirjoittavien naisten kertomuksia – Ilman matkustamista on pitänyt selvitä
Se, että matkustamisesta ulkomaille on pitänyt luopua välillä lähes kokonaan, on vaikuttanut monen elämään. Entä jos matkustaminen liittyy omaan työhön, miten siitä on silloin voinut selvitä, kun arki onkin yhtäkkiä muuttunut täysin erilaiseksi?
Tässä Elite Daily-lehden julkaisemassa artikkelissa keskitytään matkablogin kirjoittajiin, jotka kaikki ovat naisia, ja kirjoittavat ammatikseen matkustamiseen liittyvistä asioista. Hekään eivät ole päässeet matkustamaan, mutta ovat korvanneet sen jollakin muulla. He ovat paljastaneet erilaisia keinoja, joilla he ovat tästä koronapandemian ajasta selvinneet. Vaikka et itse kirjoittaisikaan matkablogia, voit silti löytää näistä hyviä ideoita mitä tehdä, kun et voi matkustaa ulkomaille tai tehdä entistä työtäsi.
1. Aikaa uusille asioille – Esimerkiksi japanin kielen opiskelua
Francis Lola elää päivän kerrallaan. Karanteeniaika sai hänet ajattelemaan enemmän tulevaa, ja hän on aloittanut uusien asioiden, kuten japanin kielen opiskelun, tulevaa varten. Hän on myös ensimmäistä kertaa nauttinut kunnolla siitä, että hän voi viettää paljon aikaa omalla parvekkeellaan esimerkiksi lukien kirjaa. Hän on myös hankkinut koiran, jonka luuli voivansa hankkia vasta pitkän ajan päästä. Nyt kun hän työskentelee kotoa käsin, on hänellä sille hyvin aikaa.
2. Voi opiskella, kuinka tulla vieläkin paremmaksi matkabloggaajaksi
Aina voi olla vieläkin parempi, joten Allegra Rose B. on oikeastaan tyytyväinen, että hänen ei ole tarvinnut matkustella viime aikoina. Hän lensi viime vuonna melkein 120 000 kilometrin verran, joten se pisti hänet aika koville. Nyt hän on keskittynyt omaan henkiseen hyvinvointiin ja kun hän voi taas matkustaa, toivoo hän voivansa tehdä sen entistä paremmin.
3. Editointitaitojen kehittämistä
Matkabloggaaja nimeltään Elīna Kalniņa, on käyttänyt tämän ajan hyödyksi siten, että hän on kehittänyt editointitaitojaan. Hän on kaivanut esille vanhoja kuviaan ja miettinyt, että miten hän voisi tehdä kuvistaan entistä laadukkaampia.
4. Tehdä jotain sellaista, jolle ei ole ennen ollut tarpeeksi aikaa
Kimi Juan on joutunut pitämään työstään taukoa. Siksi hänellä on ollut aikaa tehdä monia sellaisia asioita, joista hän on ennen voinut vain haaveilla. Yksi niistä on puutarhanhoito. Hän myös saanut viettää normaalia enemmän aikaa läheistensä kanssa.
5. Ajatella mitä muita tulevaisuuden tavoitteita voisi olla
Laurenin elämä on muuttunut suuresti koronapandemian aikana. Hänen ystävänsä pitävät häntä hiukan kahjona, koska hän oikeastaan nauttii siitä, että on joutunut järjestelemään elämänsä uudelleen. Hän on keskittynyt edelleen blogien kirjoittamiseen, mutta ne ovat liittyneet ihan muuhun kuin matkustamiseen. Hän aikoo silti matkustella ihan lähiaikoinakin, mutta vain kotimaassaan ja lähiseuduillaan.
6. Perustaa verkkoyhteisö
Ciara Johnson on sitä mieltä, että tämä aika on tullut hänelle tarpeeseen. Hänellä on ollut nyt aikaa kehittää työtään eteenpäin eri tavoin. Hän on esimerkiksi suunnitellut uudelleen sivustonsa ulkoasun, hyödyntänyt lukijoiltaan saamiaan palautteita sekä perustanut verkkoyhteisön. Hän toivoo kuitenkin, että pääsisi vielä matkustelemaan ja kirjoittamaan matkailublogiaan.
7. Päivä kerralla eteenpäin
Meg otti ensin tämän ajan aika raskaasti, mutta hän oli suunnitellutkin taukoa matkailusta jo kuuden vuoden ajan. Nyt sellainen hetki tuli väkisin. Hänellä on lapsi, joten hän saa nyt olla enemmän hänen kanssaan. Hän on tehnyt yhteistyötä hotellien ja muiden matkailualaan liittyvien tahojen kanssa, mutta toivoo että asiat palaisivat vielä joskus entisenlaisiksi.
8. Uusien projektien käynnistämistä
Ensin Ashlee Major Moss ajatteli, että tämä on melkoinen shokki, että hän ei enää yhtäkkiä pääsekään matkustamaan. Se oli myös pelottavaa, että hän ei päässyt Lontoossa sijaitsevasta asunnostaan enää mihinkään. Hän keksi kuitenkin aika pian, että hän voi tehdä tänä aikana jotain ihan muuta. Hän on esimerkiksi tuonut markkinoille kaksi uutta digitaalista tuotetta. Hän myös tarjoaa apua naisille, jotka ovat joutuneet samaan vaikeaan tilanteeseen kuin hän. Tulevaisuudessa hän aikoo vielä matkustaa, mutta siten, että hän viettää yhdessä kohteessa enemmän aikaa.
9. Vapauden arvostamista, jonka tämä työ toi
Matkustaa voi edelleen, mutta sen voi tehdä fyysisen matkustamisen sijaan henkisellä tavalla. Näin on matkustusblogia pitävä Summer Crosse juuri tehnytkin. Hänen on pitänyt etsiä myös uusia intohimon kohteita, jollainen matkustaminenkin hänelle edelleen on. Hän on ehtinyt jo perustamaan yrityksen, joka myy vaatteita ympäri maailman. Nyt hänellä on myös enemmän aikaa itselleen.
Lähde: Elite Daily
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi