Matkustaminen vaikuttaa naisen hormonitoimintaan – jopa kuukautisiin voi tulla muutoksia
Vaikka matkustaminen on viime aikoina jäänyt monilla aika vähiin, tilanne tulee vielä joku päivä muuttumaan.
Kun seuraavan kerran suunnittelet matkaa, kannattaa huomioida, että matkustaminen vaikuttaa naisen hormonitoimintaan monella eri tavalla. Tieto siitä voi jopa helpottaa matkustamistasi, koska tiedät että epämääräiset oireet voivat johtua vain siitä, että olet lähtenyt reissuun.
Jos kehon sisäinen kello menee sekaisin, se vaikuttaa myös hormonitoimintaan
Monet hienovaraiset muutokset hormonitoiminnassa liittyvät suurelta osin kehon sisäiseen kelloon tai vuorokausirytmiin. Unenpuute tai jopa vain yhden tai kahden aikavyöhykkeen vaihtaminen voi jo sotkea vuorokausirytmiä. Ja vuorokausirytmin muutokset voivat myös vaikuttaa hormonitasoihin.
Myös stressillä on vaikutusta hormonitoimintaan ja sitähän matkustaminenkin voi joillekin aiheuttaa. Stressiä voi syntyä esimerkiksi siitä, että miettii, ehtiikö lentokentälle ajoissa tai että miten selviää pitkästä lennosta. Syitä on varmasti monia, joita hormonitoiminta ei lajittele erikseen. Jos stressaa, se voi sekoittaa hormoneita.
Myös suoliston toiminta voi mennä sekaisin, kun vuorokausirytmi menee sekaisin
Matkustaminen toiseen maahan voi laittaa suoliston toiminnan sekaisin, koska kehon sisäinen kello vaikuttaa myös suolen liikkeisiin. Vuorokausirytmin muutokset voivat vaikuttaa mikrobiomiin. Siksi maha voi mennä matkalla sekaisin, voi kokea ummetusta tai ruoka ei maistu. Tietysti näin voi käydä myös sen takia, että toisessa maassa oleva bakteerikanta on erilainen kuin kotimaassa.
Matkustaminen voi aiheuttaa häiriöitä kuukautiskiertoon
Kun nainen matkustaa, myös kuukautiskiertoon voi aiheutua muutoksia. Kuukautiset voivat olla epäsäännölliset, lyhyemmät tai kivuliaammat kuin ne normaalisti ovat. Matkustaminen aiheuttaa monille naisille stressiä, joka voi muuttaa ovulaatiota ja siihen liittyviä ennen niin hyvin organisoituja hormonaalisia muutoksia.
Vuorokausirytmi vaikuttaa estrogeeni- ja progesteronitasoihin. Nämä hormonit ovat avainasemassa ovulaatiolle, joten pienikin epätasapaino voi vaikuttaa kuukautisiin. Se voi aiheuttaa myös mielialan vaihteluita, väsymystä, vatsavaivoja ja ruokahalun heikkenemistä. Keho tarvitsee aikaa sopeutua ympäristöönsä, joten näitä oireita ei tarvitse heti pelästyä, jos on matkalla.
Matkustaminen aiheuttaa helposti unihäiriöitä
Kaikki häiriöt unen ja herätyksen sykleissä voivat vaikuttaa melatoniinitasoihin. Melatoniini eli niin kutsuttu unihormoni säätelee sisäistä kelloa. Kun sisäinen kello ei ole kunnossa, voi se häiritä hormonituotantoa, ruoansulatusta ja muita biologisia prosesseja.
Jopa lyhyt loma voi vaikuttaa hormoneihin, jotka säätelevät ovulaatiota, unta ja ruokahalua. Parasta mitä voit matkalla tälle asialle tehdä, on ylläpitää terveellisiä ruokailutottumuksia ja noudattaa uniaikataulua niin hyvin kuin mahdollista. Mikä tärkeintä on se, että otat rauhallisesti ja kuuntelet kehoasi.
Lähde: The List
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi