Matkusta tänne ennen jälkikasvun saamista
Lasten saaminen ei tarkoita sitä, etteikö koskaan matkustaisi, mutta jotkut paikat ovat kokemisen arvoisia ilman tenaviakin.
Pakatessa mukaan lastenvaunuja, turvakaukaloa, leluja, välipaloja ja vaippakassia, voi helposti miettiä, miksi reissussa ei käynyt ennen kuin perhe kasvoi kahdesta aikuisesta useampaan henkeen. Alle on listattu neljä matkakohdetta, jossa on hyvä käydä ennen jälkikasvun saamista ja liikkua oman aikataulun mukaan seikkailen, maistellen paikallista viiniä ja valvoa aamuun.
Uusi-Seelanti
Uusi-Seelanti saisi olla matkakohdelistan ykkösenä paikoista, jossa käydä ennen lasten hankkimista. Matka maahan on pitkä ja monen tunnin lennot ovat rankkaa aikuisille, saati sitten lapsille, joilla eri aikavyöhykkeeseen tottuminen kestää pidempään. Maassa riittää paljon nähtävää, joten sinne matkustaessa kannattaa varata kunnolla aikaa. Aloita Aucklandista, jossa pääsee hissillä korkeuksiin Sky Toweriin katselemaan upeita maisemia. Jatka matkaa joko pohjoisemmaksi Bay of Islandsiin, missä voi purjehtia ja käydä vaeltelemassa tai matkusta etelään Wellingtoniin. Etelässä kannattaa käydä maistelemassa viiniä paikallisilla tiloilla. Toisenlaista paikallisuutta voi kokea Oamarussa, missä voi nähdä pingviinien palaavan alkuillasta pesilleen.
Disney World
Disneyn teemapuisto ei ole pelkästään lapsille. Siellä vierailu on ihan erilainen kokemus aikuisena ilman lapsia kuin lasten kanssa, niiden iästä huolimatta. Ilman lapsia vieraillessa ei tarvitse käydä vain lasten laitteissa tai keskeyttää päivää puistossa päiväunien takia. Puistossa voi viipyä myös huoletta sen sulkemisaikaan, kun mukana ei ole pieniä lapsia, jotka täytyisi saada ajoissa nukkumaan. Disney on myös panostanut aikuisten viihtyvyyteen muun muassa gourmetravintoloin. Ilman lapsia matkustaessa ei myös tarvitse reissata teemapuistoon loma-aikana, jolloin hinnat ovat korkeammat ja puisto ruuhkainen. Syys- ja lokakuu ovat oivia aikoja aikuisten omalle reissulle Disney Worldiin.
Pariisi
Mikä olisi romanttisempi paikka kuin Pariisi? Kaupungissa otetaan kliseet avosylin vastaanja kieriskellään niissä. Käsi kädessä kävelyä? Kyllä! Veneajelu Seinellä? Kyllä! Lapset heittelemässä toisiaan ruoalla kahvilassa? Ei kiitos. Kaupungissa kannattaa vierailla ensin kaksin ja palata sinne myöhemmin yhdessä lasten kanssa kokemaan nähtävyyksiä ja museoita.
Road trip route 66:ta pitkin
Lapsien synnyttyä road trip ei oikein onnistu enää samalla tavalla kuin aikana ilman lapsia. Kaksin matkustaessa voi nauttia vain oman kumppanin seurasta, päättää itse, mitä radiosta soitetaan eikä takapenkiltä kuulu ”Joko ollaan perillä” -kysymystä useita kertoja. Route 66 -road trip aloitetaan Santa Monicasta, Kaliforniasta ja se päättyy Chicagoon. Matkan aikana on paljon nähtävää, kuten Grand Canyon. Pisin pätkä alkuperäistä 66:ta alkaa Oklahoma Cityn koillispuolelta ja kaupungissa on valtatiehen liittyvä museo, jossa kannattaa vierailla ennen matkan jatkamista.
Lähde: Huffington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi