Maitosuklaastakin saa terveellisempää – tutkijat löysivät tavan
Terveellisempi maitosuklaa voi löytää tiensä kauppojen hyllyille tulevaisuudessa.
Tumman suklaan terveysvaikutukset maitosuklaaseen verrattuna ovat hyvin tiedossa, mutta Good Housekeepingin mukaan tutkijat ovat löytäneet tavan tehdä maitosuklaasta yhtä terveellistä.
Pohjois-Carolinan osavaltionyliopiston tutkijat ottivat maapähkinän kuoria, jotka ovat jätetuote tehtailta, jotka käsittelevät maapähkinöitä, ja ottivat niistä antioksidanttiyhdisteitä. Tämän jälkeen he muuttivat yhdisteet jauheeksi yhdistettynä maltodekstriiniin, hieman makealta maistuvaan hiilihydraattiin, jotta se ei maistuisi katkeralta ja jauhe laitettiin maitosuklaaseen.
Tutkijat laittoivat uuden suklaan makutestiin ja saivat selville, että ihmiset pitivät vahvistetusta maitosuklaasta yhtä paljon kuin tavallisesta maitosuklaasta. Maapähkinän maku ei ollut Good Housekeepingin mukaan niin vahva, että ihmiset huomaisivat paljon eroa.
Sitä tutkijat eivät kuitenkaan testanneet, aiheuttaako suklaareseptiin lisätty maapähkinä allergiaa maapähkinöille herkillä ihmisillä, joten tämä terveellisempi suklaa ei välttämättä sovi allergikoille.
Journal of Food Science -julkaisussa ilmestynyt tutkimus on vasta alustava, joten Good Housekeepingin mukaan menee aikansa ennen kuin terveellisempi maitosuklaa saadaan kauppoihin.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: Good Housekeeping
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi