Maailman diabetespäivä: Jopa 100 000 suomalaista sairastaa diabetesta tietämättään – tutustu oireisiin
Maailman diabetespäivää vietetään insuliinin toisen keksijän Frederick Bantingin syntymäpäivänä.
Lauantaina 14. marraskuuta vietetään 30. kerran Maailman diabetespäivää. Diabetesliiton mukaan päivän tarkoituksena on kiinnittää maailmanlaajuisesti huomiota diabetekseen ja toisaalta kyse on diabeteksen kanssa elävien vuotuisesta juhlapäivästä.
Tänä vuonna Maailman diabetespäivänä teemana on diabeteksen kanssa vierineet vuodet, ja Diabetesliitto haluaa muistaa erityisesti heitä, jotka ovat hoitaneet diabetestaan pitkään, osa läpi elämänsä. Lisäksi keskiössä ovat diabeteshoitajat ja heidän arvokas ja pitkäjänteinen työnsä potilaiden yksilöllisen hoidon varmistamisessa.
Diabetesta sairastaa noin puoli miljoonaa suomalaista. Diabetesliiton arvion mukaan noin 50 000 suomalaisella on tyypin 1 diabetes ja noin 400 00 tyypin 2 diabetes, minkä lisäksi arviolta jopa 100 000 suomalaista sairastaa tietämättään tyypin 2 diabetesta.
Tyypin 1 diabeteksessa elintoiminnoille välttämätöntä insuliinia ei erity, koska insuliinia tuottavat haiman saarekesolut ovat tuhoutuneet. Nuoruustyypin diabeteksenakin tunnettua versiota hoidetaan jatkuvalla, elinikäisellä insuliinihoidolla.
Tyypin 2 diabeteksessa haima tuottaa insuliinia, mutta se vaikuttaa heikosti tai sitä ei ole tarpeeseen nähden riittävästi ja insuliinintuotanto voi vuosien kuluessa ehtyä kokonaan. Kakkostyypin diabetesta hoidetaan painonhallinnalla liikunnan ja oikean ruokavalion avulla sekä tarvittaessa myös lääkehoidolla.
Salakavala kakkostyyppi
Suomessa iso osa diabetesdiagnooseista tehdään sattumalta esimerkiksi muun lääkärikäynnin yhteydessä ja diabeteksen oireet sekä riskitekijät tunnetaan huonosti (lisää aiheesta täällä). Diabetesliiton mukaan tyypilliset diabeteksen oireet ovat:
- virtsanerityksen lisääntyminen
- jano
- tahaton laihtuminen
- väsymys
Tyypin 1 diabeteksessa nämä oireet ovat yleensä voimakkaita. Diabetesliiton mukaan jos tyypin 1 diabetesta ei huomata ja aleta hoitaa ajoissa, seuraa happomyrkytys, joka on hengenvaarallinen tila; sen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakivut ja asetonin haju hengityksessä, uneliaisuus ja lopulta tajuttomuus.
Tyypin 2 diabetekselle on tavallista hidas kehittyminen ja salakavala oireettomuus. Oireina voi ilmetä väsymystä ja vetämättömyyttä varsinkin aterioiden jälkeen, masennusta ja ärtyisyyttä, jalkasärkyjä, näön heikkenemistä sekä tulehdusherkkyyttä.
Diabetesliitto kertoo, että Suomessa tehdän uusia diabetesdiagnooseja noin 25 000 vuodessa. Voit testata oman diabetesriskisi Diabetesliiton sivuilla täällä.
Voit lukea lisää diabeteksesta esimerkiksi Diabetesliiton sivuilla tai Terveyskirjastosta. Maailman diabetespäivästä löydät lisätietoa täältä ja tämän vuoden diabetespäivän oman sivun löydät täältä – voit myös ottaa osaa diabetespäivän viettoon sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #maailmandiabetespäivä, #mdp2020 ja #diabetesfi, minkä lisäksi diabetesta sairastavat nuoret tempaisevat #siniranne-kampanjalla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi