Luottamus koetuksella? Nämä 10 merkkiä kertovat, ettet luota rakkaaseesi
Nämä merkit voivat kertoa siitä, ettei luottamusta enää ole ja suhteessa ei ole kaikki hyvin.
Yksi parisuhteen tärkeimpiä kulmakiviä on luottamus, jota ilman suhde voi kaatua kuin korttitalo. Jos luottamuksen menettää, on se mahdollista rakentaa uudelleen, mutta aina se ei onnistu ja epämukavat tuntemukset eivät mene pois.
On myös mahdollista, ettei aina itse tiedosta sitä, ettei täysin luota omaan kumppaniin. Alle onkin listattu 10 merkkiä siitä, että luottamusta ei enää ole.
Jos nämä seikat kuulostavat tutulta, voi olla syytä pohtia, mikä suhteessa on vialla ja onko yhteistä tulevaisuutta enää edessä.
1. Pyydät häntä todistamaan kaiken kertomansa. Jos et voi luottaa siihen, mitä rakkaasi sanoo, on suhteessa jokin todella, todella pielessä. Jos joudut pyytämään häntä todistamaan, missä hän on ollut ja milloin, koska et luota hänen sanaansa, on suhdetta syytä arvioida uudelleen.
2. Pyydät hänen ystäviään vahvistamaan, missä hän on. Ei ole hyvä merkki, jos koet tarpeelliseksi kysyä hänen ystäviltään, missä kumppanisi menee. Se kertoo siitä, ettet luota häneen ja myös siitä, että uskot ennemmin oman rakkaasi ystäviä kuin häntä itseään.
3. Tuijotat kelloa, kun hän on ulkona. Olet levoton, kun hän on lähtenyt muutamalle ystäviensä kanssa. Et pysty keskittymään omiin tekemisiisi ja katselet kelloa toivoen, että hän tulee kotiin silloin, kun on aikonutkin tulla. Tunti tunnilta alat myös epäillä vain enemmän, ettei hän pidä kiinni aikeestaan. Silloin on tarpeen kysyä, miksi ajattelet näin ja epäilet häntä.
4. Syytät häntä asioista ennen kuin tiedät totuuden. Esimerkki: huomaat kumppanisi puhelimessa puhelun, johon hän ei ole vastannut ja alat heti kuvitella erilaisia tilanteita, mihin puhelu voisi liittyä. Kuvittelemasi tilanteet ovat yleensä pahempia kuin mitä taustalla todellisuudessa on. Saatat esittää syytöksiä ennen kuin olet selvittänyt hänen kanssaan, mistä on kyse.
5. Seuraat jatkuvasti hänen some-sivujaan. Kenties tarkistelet, onko häntä merkitty uusiin kuviin tai katsot, onko hän kertonut olleensa jossain paikassa kertomatta siitä sinulle. Saatat katsella hänen some-profiilejaan ja -sivujaan parikin kertaa päivässä ja jopa miettiä, mitä hänen aktiivisuutensa kertoo.
6. Haluat tietää hänen salasanansa. Pääset käsiksi halutessasi hänen Facebook-sivulle tai jopa sähköpostiin. Jos jatkuvasti kyselet kumppanisi salasanojen perään, jotta voit käydä tarkistelemassa mitä hän puuhaa, on suhteesi todella heikolla pohjalla.
7. Olet helposti mustasukkainen. Jos luottaisit täysin kumppaniisi, ei olisi mitään syytä mustasukkaisuuteen. Pieni määrä sitä on luonnollista, mutta jos revit pelihoususi, kun rakkaasi sanoo jonkun toisen olevan hassu, ei se ole oikein.
8. Haet tukea ystäviltäsi. Jos vuodatat ahdistustasi ystävillesi ja toivot, että he kertovat sinun vain kuvittelevan kaiken, on se merkki siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Jos haet jatkuvasti vahvistusta muilta rauhoittaaksesi oman mielesi ja huolesi, sinun täytyy kohdata syyt huoliesi takana ja voiko asialle tehdä jotain.
9. Koet jokaisen viehättävän henkilön uhkana. Olette yhdessä yöelämässä ja huomaat jatkuvasi kyseleväsi rakkaaltasi, onko joku toinen paikalla oleva henkilö hänen mielestään viehättävä. Pahimmillaan syytät hänen vielä valehtelevan, jos hän vastaa kieltävästi. Jos muut ovat sinulle tällainen uhka, kertoo se sinun olevan epävarma suhteessasi.
10. Asiat eivät tunnu oikealta. Jos sinusta tuntuu, että kumppanisi valehtelee sinulle, pitäisi sinun ottaa asia esiin hänen kanssaan tai lopettaa suhde. Kyse ei ole siitä, että tämä tuntemus vatsanpohjassa olisi välttämättä oikea, mutta jos se kalvaa sinua jatkuvasti, on sille syytä tehdä jotain.
On tärkeää muistaa, että jos jokin suhteessa ei tunnu oikealta, pitää sille tehdä jotain eikä asioita voi muuttaa kukaan muu kuin sinä ja kumppanisi. Jos luottamusta ei ole etkä usko, että luottamusta voidaan rakentaa uudelleen, ei suhde etene onnellisesti.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi