Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – ”Näin tunnistat sen salakavalat oireet”
Paksut ja turvonneilta näyttävät jalat voivat johtua ihan muusta kuin siitä, että on tullut kerrytettyä painoa.
Kyseessä voi olla sairaus nimeltään Lipödeema, josta kerrotaan Get the Gloss -sivustolla. Sivuston mukaan siitä voivat kärsiä jopa yli 10 % naisista. Se aiheuttaa joko toisen tai kummankin alaraajan sekä lantion turpoamista, joka voi olla kova paikka itseluottamukselle. Muut kehon osat voivat olla pieniä. Monet eivät tiedä, että heillä on tämä sairaus.
Kun eräs nainen paljasti, että hänelle on tehty rasvaimu jalkoihin, monet kutsuivat häntä laiskaksi ja turhamaiseksi, mutta he taisivat muuttaa mielipiteensä, kun kuulivat naisen kärsivän lipödeemasta.
Mitä lipödeema tarkalleen ottaen tarkoittaa?
Kyseessä on sairaus, jossa muodostuu rasvasoluja jalkoihin, lonkkiin, pakaroihin ja joskus myös käsivarsiin. Vatsaan se ei yleensä vaikuta, joten siitä kärsivillä naisilla saattaa olla kapea vyötärö ja he voivat olla hoikkia myös vyötäröstä ylöspäin.
Turvotus johtuu siitä, että kudoksiin kerääntyy liikaa nestettä. Siitä kärsivät voivat elää hyvin terveellistä elämää, he kuntoilevat ja syövät tarpeeksi kevyesti, mutta eivät siltikään voi vaikuttaa niiden kautta kehon turvonneisiin osiin.
Tätä sairautta ei välttämättä osaa epäillä, koska sitä on tutkittu niin vähän. Tässä on lista taudin oireista ja merkeistä, josta voi olla apua, jos epäilet, että voisit itse kärsiä siitä:
– Ylipainoa jaloissa
– Raskaalta ja epämukavalta tuntuvat jalat
– Ylä- ja alakehosi ovat täysin erikokoisia
– Sinulla on kapea vyötärö, mutta paksut lonkat ja reidet
– Ylipainosi ei näy jaloissasi tai käsissäsi
– Voit laihtua ylävartalosta, mutta et alaosastasi
– Alavartaloon tulee helposti mustelmia
– Jotkut perheenjäsenesi ovat tai olivat samanmallisia kuin sinä
Voiko lipödeemaa hoitaa?
Valitettavasti ei ole olemassa sellaista hoitoa, jolla tämä sairaus paranisi kokonaan. Mutta sen aiheuttamia oireita voi hoitaa. Yksi sellainen on rasvaimu, josta jo alussa mainittiin. Siinä poistetaan taudin lisäämää rasvaa, joka aiheuttaa kipua.
Myös dekompressiohoitoa voi kokeilla, joka vähentää nesteiden kertymistä sekä tulehduksien määrää. Siinä käytetään haalareita, jotka puristavat kehoa, kun niistä tulee ilmatiiviit, jonka jälkeen ne taas täyttyvät ilmalla. Se tuo mieleen verenpainemittarin toiminnan. Tämän hoidon kerrotaan tuntuvan rentouttavalta ja mukavalta.
Koska täysin toimivaa hoitoa ei ole olemassa, pitää lipoödeemaan vain tottua. Sen joutuvat tekemään monet muutkin naiset. Osa heistä ei vielä tiedä, että heidän oireensa johtuvat tästä taudista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi