Lempi leiskuu näiden biisien soidessa! Katso vinkit ystävänpäivän soittolistalle
Suosituimpien lemmenhetkien taustabiisien lisäksi tässä jutussa selviää suomalaisten suosituimmat ystävänpäivän soittolistoille lisätyt kappaleet.
Sunnuntaina 14. helmikuuta juhlitaan jälleen ystävänpäivää. Vaikka Suomessa päivä on nimensä mukaisesti tarkoitettu enemmän ystävyyden juhlistamiseen, on siitä alkanut tulla yhä enemmän myös rakastavaisten juhlapäivä samaan tapaan kuin se on esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Monilla ystävänpäivän suunnitelmiin saattaakin nykyisin lukeutua myös romanttiset, intiimit hetket mielitiettynsä kanssa – musiikin säestämänä. Tätä silmällä pitäen OnBuy on selvittänyt, mitkä ovat suosituimpia biisejä, joiden tahtiin maailmalla lemmitään.
Selvitystä varten OnBuy analysoi 500 seuratuinta Spotify-soittolistaa, joiden nimessä oli mukana jokin näistä termeistä: sex, sexual, romance, romantic, bedroom, suck, d**k, f**k, hoe, thot, WAP, horny, persikkaemoji, tuliemoji, pisaraemoji, kieliemoji sekä munakoisoemoji. Näistä soittolistoista saatiin kasaan yhteensä noin 45 000 kappaletta, joiden joukosta etsitiin ne, jotka olivat mukana listoilla eniten, ja näin selvisi maailman lempibiisit seksin taustamusiikiksi.
Alla ovat nämä suosituimmat biisit, joiden joukosta voit poimia omat suosikkisi lemmenhetkien taustamusiikiksi (suluissa mukana kuinka monelta soittolistalta ne löytyivät 500:sta):
- Cardi B & Megan Thee Stallion – WAP (197)
- The Weekned – Often (186)
- Ginuwine – Pony (175)
- Jeremih – Birthday Sex (169)
- Rihanna – Sex With Me (164)
- Ciara – Body Party (158)
- Everybody Loves an Outlaw – I See Red (147)
- Two Feet – Love Is a Bicth (146)
- Selena Gomez & A$AP Rocky – Good For You (140)
- The Weeknd – Acquainted (138)
- The Weeknd – Wicked Games (135)
- Chris Brown & Ludacris – Wet The Bed (129)
- Trey Songz – Na Na (127)
- Tory Lanez & Chris Brown – The Take (122)
- Jeremih & J. Cole – Planez (118)
- 6LACK & Jhené Aiko – First Fuck (115)
- Two Feet – Go Fuck Yourself (111)
- Ariana Grande – thank u, next (103)
- SoMo – Make Up Sex (99)
- Tove Lo – Talking Body (94)
Suomalaisten soittolistoilla uusia ja vanhoja hittejä
Spotify ja Tinder ovat yhdistäneet voimansa ystävänpäivän alla ja selvittivät käyttäjiensä kuuntelumieltymyksiä. Ihmiset esimerkiksi kaipaavat selkeästi deittailu- ja parisuhdevinkkejä, sillä Spotify huomasi 61 prosentin kasvun suomalaisten kuuntelijoiden rakkausaiheisten podcastien striimauksissa viime vuoteen verrattuna, kun taas Tinder huomasi, että oman tunnuskappaleen lisääminen profiiliin paransi swaippailukokemusta, ja esimerkiksi toi lisää matcheja.
Suosituimmat kappaleet Tinder-profiileissa maailmanlaajuisesti ovat seuraavat:
- SZA – Good Days
- Olivia Rodrigo – drives license
- The Weeknd – Blinding Lights
- 24kGoldn, iann dior – Mood (feat. iann dior)
- Ariana Grande – 34+35
- The Weeknd – Save Your Tears
- Bad Bunny & Jhay Cortez – DÁKITI
- CJ – Whoopty
- Ariana Grande – Positions
- Doja Cat – Streets
Ystävänpäivää ajatellen Spotify paljasti suosituimmat ystävänpäivän soittolistoille lisätyt kappaleet sekä suosituimmat ystävänpäivän soittolistoille viimeisten 90 päivän aikana lisätyt kappaleet Suomessa.
Suosituimmat ystävänpäivän soittolistoille lisätyt kappaleet Suomessa
- Adele – Make you feel my love
- Bradley Cooper & Lady Gaga – Shallow
- John Legend – All of me
- The Police – Every Breath You Take
- Elton John – Your Song
- Ed Sheeran – Perfect
- Dan + Shay & Justin Bieber – 10,000 Hours
- Beoncé – Halo
- Ed Sheeran – Thinking Out Loud
Suosituimmat käyttäjien ystävänpäivän soittolistoille lisäämät kappaleet viimeisten 90 päivän aikana Suomessa
- Olivia Rodrigo – drivers license
- John Legend – All of Me
- Levis Capaldi – Someone you loved
- James Arthur – Say you won’t let go
- BEHM – Hei rakas
- Ed Sheeran – Perfect
- Ricky Montgomery – Life without a hook
- Coldplay – Yellow
- Studio Killers – Jenny (I wanna ruin our friendship)
- One Direction – You & I
Löydät lisää ystävänpäivään sopivia soittolistoja sekä sydänsuruihin tai antiystävänpäivän viettoon sopivia soittolistoja täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi