Lemmikki mukaan syksyiselle luontoretkelle? Näin teet retkestä onnistuneen
Koiran kanssa sopivaa lenkkiä suunnitellessa on syytä huomioida koiran kunto, kun taas kissan voi ottaa mukaan pidemmälle lenkille kissarepussa.
Syksyinen luonto tarjoaa kauniit puitteet luontoretkille, joille voi lähteä myös yhdessä lemmikin kanssa. Lenkkeilyyn tottunut koira voi kulkea kytkettynä omistajansa kanssa, kun taas kissan voi ottaa mukaan pidemmälle retkelle kissarepussa.
Agria Eläinvakuutus listasi muutamia vinkkejä, joilla luontoretkestä saa mukavan ja turvallisen, ja voit lukea nämä neuvot alta.
Huomioi koiran kunto retkeä suunnitellessa
Metsälenkki on erinomaista liikuntaa niin koiralle kuin sen omistajalle, ja uusiin paikkoihin tutustuminen tarjoaa mukavaa vaihtelua tavallisille lenkkipoluille. Esimerkiksi kaunis kansallispuisto voi olla hyvä kohde luontoretkelle koiran kanssa.
Luontoretkeä suunnitellessa on kuitenkin tärkeä ottaa aina huomioon koiran jaksaminen, terveys ja ikä. Agria Eläinvakuutus muistuttaa, että monien kilometrien vaellus ei sovi pienelle pennulle, seniorikoiralle eikä sairaalle koiralle, vaan silloin kannattaa tehdä hieman lyhyempi kävelylenkki ja nauttia luonnosta esimerkiksi piknikin muodossa. Pikkupentua tai pientä koiraa voi halutessaan kuljettaa myös koirarepussa pidemmillä kävelyillä.
Pidä koira kytkettynä
Muista pitää koira kytkettynä luonnossa. Näin koira ei pääse säntäämään villieläinten eikä muiden ulkoilijoiden tai koirien perään. Vapaana liikkuva koira voi myös eksyä, loukata itsenä tai löytää jotain sopimatonta syötävää. Agria Eläinvakuutuksen mukaan voit halutessasi ottaa mukaan pitkän hihnan tai flexin, jos haluat, että koira saa liikkua vapaammin.
Kissalle valjaat tai kissareppu
Kissan kanssa voi ulkoilla laittamalla kissalle valjaat tai käyttämällä kissareppua. Kissareppu on hyvä vaihtoehto, jos kissan haluaa ottaa mukaan pidemmälle kävelylenkille, eli monen kilometrin metsäretkelle ei valjaissa kannata lähteä. Agria Eläinvakuutuksen mukaan repuissa on useimmiten läpinäkyvä verkko tai muovinen ”ikkuna”, josta kissa pääsee tarkkailemaan uusia maisemia.
Perille päästyänne voit päästää kissan valjaissa ulos tutustumaan uuteen kohteeseen. Jos kissa liikkuu valjaissa, muista edetä aina kissan tahtiin. Osa kissoista on rohkeita ja uteliaita uteliaita kävelijöitä, toiset taas arkoja tarkkailijoita, jotka mieluummin istuvat paikallaan ja katselevat ympäristöään siitä.
Valjaat ja reppu tutuksi ennen ulkoilua
Ennen luontoretkelle lähtöä kissalle on hankittava ulkoiluun sopivat välineet sekä huolehdittava, että se on tottunut niihin. Valjaita hankkiessa kissasta kannattaa ottaa mitat, jotta osaat valita oikeankokoiset valjaat. Kissoille on myynnissä monenlaisia valjaita ja talutushihnoja, joten pyydä tarvittaessa eläintarvikeliikkeen myyjältä apua valinnassa. Valjaita on hyvä sovitella ensin kotona sisätiloissa, jotta ne ovat varmasti kissalle oikeankokoiset ja mukavat. Niiden ei tulisi olla niin isot, että kissa pääsee luikertelemaan niistä ulos mutta ei myöskään liian tiukat.
Agria Eläinvakuutus neuvoo kävelyttämään kissaa valjaissa tai kantamaan kissarepussa ensin kotona muutamia kertoja, jotta näet miten kissa reagoi niihin. Valjaissa kävely voi aluksi näyttää erikoiselta ja kissa ei todennäköisesti kävele suoraan eteenpäin vaan voi haluta kulkea omia reittejään, omaan tahtiinsa ja saattaa toisinaan käydä makuulle – tai yrittää purra itsensä vapaaksi.
Kun kissa alkaa olla sinut valjaiden kanssa, voitte siirtyä ulos kokeilemaan. Ensimmäisten ulkoilujen aikana kissalla on paljon haisteltavaa ja ihmeteltävää, eli lyhyt kävely pihapiirissä riittää. Ulkona talutushihna kannattaa pitää sopivan lyhyenä kissan äkillisten liikkeiden varalta – varsinkin, jos liikut kissasi kanssa autoteiden läheisyydessä – ja kissa saattaa myös haluta kiivetä puuhun.
Varaudu pidemmälle retkelle kunnolla
Jos haluat tehdä pidemmän metsälenkin, kannattaa ottaa mukaan reppu ja pakata sinne muun muassa juomakuppi, vettä, eväät (pidemmälle lenkille ruokaa, lyhyemmälle koiralle puruluu ja kissalle kissanameja) ja varautua tapaturmien varalle ottamalla mukaan myös ensiapupakkaus. Ensiapupakkauksia myydään lemmikkikaupoissa, mutta voit myös koota sellaisen itse. Agria Eläinvakuutuksen mukaan ensiapupakkauksen tulisi sisältää:
- Keittosuolaliuosta haavojen ja silmien puhdistukseen
- Steriilejä puhdistusliinoja tai desinfiointiainetta
- Vanua
- Ideaaliside (pidemmälle reissulle myös jämäkämpi itseensä liimautuva side, esim. Coban tukiside)
- Sakset ja pinsetit
- Kynsisakset
Jos luontoreitin varrella on järvi tai lampi ja lemmikkisi on oikea vesipeto, kannattaa mukaan pakata pyyhe tai lämmittävä viltti. Lemmikki on hyvä kuivata huolellisesti uimisen jälkeen, sillä kylmässä vedessä uiminen voi aiheuttaa esimerkiksi koiralle vesihännän tai hot spotin, jos turkki jää kylmäksi ja kosteaksi.
Vuoden loppua kohti mentäessä valon määrä vähenee, joten muista myös varautua ulkoretkelle heijastimilla sekä itsellesi että lemmikillesi, jotta erotutte, jos pimeä ehtii saapua ulkoilun aikana.
Tutki lemmikki retken jälkeen
Metsälenkin jälkeen kannattaa käydä läpi lemmikin turkki punkkien ja muiden hyönteisten, kuten hirvikärpästen varalta. Agria Eläinvakuutuksen mukaan jos liikutte paljon luonnossa, kannattaa olla käytössä voimassaoleva punkkikarkote myös syksyllä, sillä punkkeja esiintyy keväästä syksyyn. Osa punkkikarkotteista auttaa karkottamaan myös muita hyönteisiä, kuten hyttysiä ja mäkäräisiä.
Yksittäinen hyttysen tai muun hyönteisen pisto on yleensä vaaraton. Pistokohta saattaa punoittaa, kutista ja turvota hieman, mutta oireet häviävät usein itsestään. Toisinaan pistos voi kuitenkin aiheuttaa allergisen reaktion – etenkin jos pistoksia on useampia. Jos pistos on suussa tai nielussa, tai se aiheuttaa todella voimakkaita oireita kuten voimakasta turvotusta, ole välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin. Muussa tapauksessa tutki pistoskohta ja mikäli se ei parane itsestään muutamassa päivässä, ota yhteyttä eläinlääkäriin.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi
- Anoppi löytää vävypojasta otetun valokuvan – kyyneleet alkavat virrata totuuden selvitessä
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi