Laulaja Kelly Clarkson lasten kasvattamisesta: ”Viini on tarpeen”
Laulajatähti ja uusperheen äiti avasi mietteitään lapsista ja lasten kasvattamisesta.
American Idol -kilpailun ensimmäinen voittaja Kelly Clarkson on antanut samaistuttavan neuvon vanhemmuuteen liittyen: viini. People-lehden mukaan laulajatähti kertoi toimittajille The Voice -ohjelmaan liittyvässä tilaisuudessa, että vanhemmuus voi vaatia viinilasillista tai paria.
”He ovat haastavia”, Clarkson sanoi lasten kasvattamiseen viitaten.
”Viini on tarpeen”, hän vitsaili.
”He ovat mahtavia, kuitenkin. Lasten suusta. He sanovat asioita, joihin reagoit, että ’Hitto’. He ottavat esiin tekosi. He opettavat minua”, muun muassa Stronger ja My Life Would Suck Without You -hiteistään tunnettu laulaja lisäsi.
Peoplen mukaan Clarkson totesi tietävänsä miten hassulta se kuulostaa, mutta lapset opettavat häntä olemaan parempi ihminen.
”He seuraavat jokaista hetkeä, eivät vain minua kotona, vaan minua istumassa täällä teidän kansa”, hän kertoi toimittajille.
35-vuotiaalla Clarksonilla on kaksi lasta aviomiehensä Brandon Blackstockin kanssa, 3-vuotias tytär, River Rose, sekä 21 kuukauden ikäinen poika, Remington Alexander (yllä kuvassa Clarksonin kanssa). Parin uusperheeseen kuuluu myös Blackstockin kaksi lasta hänen aiemmsta suhteesta, Savannah ja Seth.
”Toivon, että meidän kaksi poikaa ja kaksi tytärtä näkevät vanhempiensa olevan menestyviä, rakastavia ja kunnioittavia ihmisiä, koska sitä me haluamme heille”, Clarkson sanoi kysyttäessä hänen suurinta halua lastensa suhteen.
Peoplen mukaan laulaja kertoi hänen lastensa olleen hänen suurin inspiraation lähde elämässä ja he ovat opettaneet hänelle perspektiiviä.
”Aion opettaa lapsilleni, että he tekevät mitä rakastavat huolimatta siitä, ovatko he maailman kuuluisin ihminen sitä tekemässä”, hän sanoi.
”Rakasta sitä, mitä teet. Rakasta heitä kenen kanssa työskentelet ja älä tee töitä ihmisten kanssa, kenestä et välitä ja älä tee asioita, joita et rakasta”, Clarkson kertoi.
Lähde: People
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi