Lapsettomuus on monelle elämän suurin kriisi – psykologi antoi vinkit lapsettomuuskriisiä läpikäyville
Launtaina 8. toukokuuta, päivä ennen äitienpäivää, vietetään 28. kerran Lapsettomien lauantaita.
Tahattomaan lapsettomuuteen liittyvät tunteet ovat suuria, ja moni joutuu elämään niiden kanssa pitkiäkin aikoja. Lapsettomuus koskettaa useita suomalaisia, mutta siitä on alettu puhua enemmän vasta viime vuosina.
”Lapsettomuus koskettaa joka kuudetta paria, ja se voi olla monelle siihenastisen elämän pahin kriisi”, kertoo pääkaupunkiseudun ja Uusimaan vastaava psykologi Lotta Heiskanen Terveystalosta.
Heiskasen mukaan lapsettomuus on kriisinä erityinen, sillä siihen liittyy hyvin paljon epävarmuutta ja tilanne voi jatkua vuosiakin.
”Se voi olla luonteeltaan myös hyvin aaltoileva, kun toivo vuoroin herää ja viedään pois. Se tekee suruprosessista hyvin monimutkaisen”, hän jatkaa.
Tunteet verrattavissa rakkaan ihmisen menetykseen
Terveystalon mukaan lapsettomuus on iso asia, ja sen nostattamia tunteita voi verrata esimerkiksi läheisen tai rakkaan ihmisen menetykseen. Valitettavan usein lapsettomuuden keskellä elävä joutuu kuitenkin kohtaamaan vähätteleviä asenteita tai tungettelevia uteluita.
Kyselyt mahdollisesta perheenlisäyksestä voivat satuttaa – etenkin jos alla on useampi vuosi yritystä tai lukuisia keskenmenoja. Heiskasen mukaan läheisetkään eivät aina ymmärrä, kuinka syvästä surusta on kysymys.
”Mitätöiviä reaktioita voi tulla eteen myös silloin, jos lähipiiri ei tiedä parin kamppailevan lapsettomuuden kanssa”, psykologi sanoo.
”Aihe on arka ja monella on tarve – ja oikeus – suojata itseään. Ikävät kokemukset voivat entisestään nostaa kynnystä avautua aiheesta”, Heiskanen jatkaa.
Lapsettomuus voi heijastua ihmissuhteisiin
Lapsettomuus voi kuormittaa myös ihmissuhteita. Jos kyseessä on lasta toivova pariskunta, tilanteessa korostuu kumppaneiden mahdollisuus tukea toisiaan, mutta toisinaan kriisi voi kuitenkin nostaa parisuhdeongelmia esille.
Myös ystävyyssuhteet voivat kärsiä, sillä kipeimpinä aikoina lapsettomuus voi etäännyttää raskaana olevista ystävistä ja lapsiperhetuttavista.
”Lapsettomuus on kokemuksena yksilöllinen, ja siihen voidaan suhtautua hyvin eri tavoin”, Heiskanen muistuttaa ja lisää:
”Perheen perustaminen on monelle keskeinen toive, ja vaikka lapsen saaminen lopulta onnistuisikin, lapsettoman identiteetti säilyy monella kauan tämän jälkeenkin. Se on osa ihmisen tarinaa, ja voi vaikuttaa taustalla pitkään, vaikka tilanne olisikin jo jollain tapaa ratkennut.”
Kaikille lupa surra rauhassa
Terveystalon mukaan jos lapsia on jo yksi, mutta sisaruksia ei kuulu, puhutaan silloin sekundäärisestä lapsettomuudesta. Heiskanen toivoo, ettei ihmisten tilanteita vertailtaisi tai arvotettaisi, vaan kaikille annettaisiin lupa surra rauhassa.
”Ihmisten kärsimyksiä ei pitäisi millään tavalla vertailla. Perspektiivin otto on toki tärkeää, mutta ihmisten kokemuksia ja tunteita ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Toive lapsesta, olipa kyseessä esikoinen tai sisarus jo olemassa olevalle lapselle, voi olla vahva ja tunneperäinen haave, ja sitä on jokaisella lupa surra”, psykologi painottaa.
Ymmärrystä kysytään myös lähipiiriltä. Jos joku läheinen kärsii tahattomasta lapsettomuudesta, tärkeintä on kuunnella ja antaa tarvittaessa tilaa; Terveystalon mukaan hyvä tapa on kohdata toinen myötätuntoisesti ja ilmaista, että on läsnä häntä varten siten, kuin hän itse toivoo.
”Olennaisinta on, ettei lähde vähättelemään toisen surua tai tuntemuksia, tuputtamaan neuvoja tai utelemaan tilanteesta enempää, kun ihminen on valmis kertomaan. Ihmiset käsittelevät asiaa eri tavoin, joten kuunteleminen vie pitkälle”, Heiskanen sanoo.
Alla vielä psykologin kolme vinkkiä lapsettomuuskriisiä läpikäyvälle:
- Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi
Lapsettomuus on monelle tilanne, jonka kanssa eletään pitkiäkin aikoja. Kriisin keskellä kannattaa hyödyntää itselle ominaisimpia selviytymiskeinoja: mielekkäiden asioiden tekeminen, säännöllinen ateriarytmi, liikunta ja ystävien tapaaminen ovat asioita, joihin kannattaa panostaa epävarmuuden keskelläkin.
- Etsi ainakin yksi tukihenkilö
Jokaisella on oikeus asettaa itse rajat sille, kenelle asiasta haluaa kertoa. Kertominen voi suojata ikäviltä uteluilta, mutta päätös on jokaisen oma. Vaikka asiasta ei haluaisi avautua laajasti, voi auttaa, jos löytää itselleen edes yhden henkilön, jonka kanssa asiaa voi purkaa avoimesti. Tukihenkilö voi olla esimerkiksi puoliso, ystävä tai sukulainen. Myös vertaistuki on arvokas apu asian käsittelyyn.
Jos omat keinot eivät riitä, lapsettomuuden käsittelyssä kannattaa kääntyä asiaan perehtyneiden ammattilaisten puoleen.
- Hyväksy vaikeatkin tunteet
Lapsettomuuteen liittyvät pettymykset ovat suuria, ja tilanteen pitkittyessä elämä voi alkaa pyöriä kriisin ympärillä. Omaan itseen kannattaa suhtautua myötätuntoisesti, antaa lupa surra ja suhtautua lempeästi myös asian nostattamiin raadollisempiin tunteisiin. Esimerkiksi muiden ihmisten vauvauutisten nostattamat pettymyksen ja kateuden tunteet ovat inhimillisiä, eikä niitä tarvitse hävetä tai tuntea niistä syyllisyyttä.
Lapsettomien lauantai on osa 3.-9. toukokuuta vietettävää Simpukka-viikkoa, jonka tehtävänä on muistuttaa, ettei kaikista toiveistaan huolimatta tule vanhempia, ja että joidenkin matka vanhemmaksi on pitkä ja kipeä. löydät lisätietoa Simpukka-viikosta sekä Simpukka-yhdistyksestä täältä.
Kerroimme aiemmin, että moni tahattomasti lapseton kokee syrjintää työelämässä. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi