Laihduttaminen voi hidastaa aineenvaihduntaasi
Tutkimukset, ja myös kokemukset osoittavat, että suurimmalle osalle laihduttajista, menetetty paino kertyy ajan saatossa takaisin.
Usein jopa ”korkojen kera”. Syitä sille, miksi kilot tulevat takaisin on useita, mutta yleisesti uskotaan, että laihduttaminen hidastaa aineenvaihduntaa pysyvästi. Totta on, että laihduttaminen vaikuttaa aineenvaihduntaan, mutta sillä on vaikutustavoiltaan kaksi puolta.
Aineenvaihdunnalla tässä tarkoitetaan energiankulutuksen ja -saannin vaikutusta. Keho polttaa kaloreita myös levossa, mutta mitä enemmän liikut ja olet aktiivinen, sitä enemmän kehosi myös energiaa kuluttaa. Jotta ihminen voi laihtua, on energiansaannin oltava pienempi kuin kulutus, näin keho käyttää energiavarstoja saadakseen tarpeeksi energiaa, tämä tarkoittaa myös sitä, että kilot lähtevät. Tämä myös usein mielletään nopeaksi aineenvaihdunnaksi.
Kun painosi putoaa, myös energiantarpeesi vähenee, koska painavampi ihminen kuluttaa enemmän kaloreita. Eli perusenergiantarpeesi pienenee ja keho myös pyrkii tarkoituksellisesti hidastamaan ns. aineenvaihduntaa painon pudotuksen minimoimiseksi.
Kun keho tunnistaa tyhjentyneet rasvavarastot, se laukaisee mukautuvan termogeneesin, eli elimistön lämmöntuotannon, mikä vähentää edelleen lepoaineenvaihduntaa ja voi jopa hidastaa laihtumista tiukasta ruokavaliosta huolimatta. Adaptiivinen termogeneesi voi alkaa jo kolmen päivän kuluessa laihduttavan ruokavalion aloittamisesta, ja saattaa jatkua ns. laihdutuskuurin päätyttyä. Pahimmassa tapauksessa se voi haitata saavutetun painon ylläpitoa ja edesauttaa painon palautumista. Laihtumisella on myös vaikutusta elimistön hormonituotantoon, sillä mm. laihduttaminen aiheuttaa laskun leptiinitasoissa, leptiinin madaltuminen hidastaa aineenvaihduntaa ja lisää nälän tunnetta.
Aineenvaihdunta siis hidastuu laihdutuksen myötä, mutta ei ole yksimielisyyttä siitä, kuinka paljon se vaikuttaa todellisuudessa. Eikä ole myös näyttöä sille, että hidastuminen olisi pysyvää.
Kannattaako laihduttaminen lopettaa?
Monet tekijät vaikuttavat aineenvaihduntaan, ja eroja on hyvin paljon eri ihmisten välillä. On kuitenkin syytä pistää merkille, että laihduttaminen myös vaikuttaa aineenvaihduntaan hyvällä tavalla. Laihduttaessa elimistön rasvasolut eivät ikävä kyllä katoa, mutta ne pienenevät. Pienemmät rasvasolut ovat parempia terveydellemme, koska paisuneina rasvasolujen toiminta on vähemmän tehokasta. Tämä voi lisätä verensokeritason häiriöitä ja muiden sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Joten älä huoli, laihduttaminen ei hidasta aineenvaihduntaasi lopullisesti, vaan voi jopa auttaa siinä, että se pidemmässä juoksussa on tehokkaampaa. Voit siis jatkaa laihdutuskuuria hyvillä mielin!
Tärkeää on muistaa, että pidät kehosi aktiivisena, etkä päästä energiansaantia lipsumaan liialliseksi.
Lue myös, millä keinoilla saat vauhtia aineenvaihduntaan.
Jaa tämä juttu painoa pudottaville ystäville!
Lähde: The Conversation
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nämä 6 tapaa nukkua tekevät parisuhteesta paremman – kannattaa tehdä nämä muutokset
- Pariterapeutti kertoo: Tämä yksi merkki osoittaa, ettei avioliitto ei tule kestämään
- Yhdistyksen varainhankinta luovia tapoja kerätä varoja ja tukea yhteisöä
- Kannattaa kävellä joka päivä – 9 hyötyä, joista pääset nauttimaan
- Nämä 15 asiaa saavat miehen todella kuumaksi sinusta – kokeile ja ylläty
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että miehesi tarvitsee enemmän omaa tilaa
- 13 yleisintä syytä, jotka saavat pariskunnan eroamaan
- Nämä 10 asiaa miehet salaavat kumppaniltaan – listalla voi löytyä yllätyksiä
- 56 % miehistä menettää kiinnostuksensa, jos teet tämän treffien aikana
- Aloita aamusi juomalla lämmintä vettä – tämän vuoksi se kannattaa
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan
- 10 merkkiä paljastavat, ettei suhteenne tule kestämään pitkään
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi paljon tai laadukkaasti
- Jos silmäsi ovat siniset, niin nämä värit pukevat sinua parhaiten
- 7 kehonkielen merkkiä, jotka paljastavat kumppanisi pettävän sinua
- 20 hyvin paljastavaa merkkiä, jotka kertovat ettei sinun kannata jatkaa suhteessa