Lahjoilla osoitetaan rakkautta: Mitä kalliimpi lahja, sitä rakkaampi sen saaja on antajalle
Ihmiset ovat valmiita käyttämään enemmän rahaa rakkaidensa lahjoihin.
Kun on kyse lahjojen ostamisesta rakkaille, eivät ihmiset säästele kuluissa. Telegraph kertoo tutkimuksen selvittäneen, että kalliiden lahjojen antaminen on osoitus aidosta rakkaudesta lahjan saajaa kohtaan.
Tutkijoiden mukaan ihmisten halutessa osoittaa, kuinka paljon joku merkitsee heille, he eivät säästele kuluissa.
”Kun ihmiset tekevät ostoksia rakkaudesta, heidän ostokäyttäytyminen muuttuu, koska heistä tuntuu väärältä säästellä”, Society for Judgment and Decision Making -journalissa julkaistua tutkimusta johtanut Peter McGraw kertoi.
”Kun on kyse tunteellisista ostoksista, ihmiset hylkäävät säästötoimenpiteet, koska he haluavat välttyä tekemästä päätöstä siitä, mikä on oikea summa käyttää rahaa rakastavassa ihmissuhteessa”, hän jatkoi.
Taipumus voi johtaa talousvaikeuksiin
Colorado Boulderin yliopiston tutkimusta toteutettiin useammassa osassa. Ensimmäisessä osassa osallistujilta kysyttiin häämessuilla heidän mieltymyksiään kahden kihlasormuksen välillä, ja Telegraphin mukaan osallistujat lähes aina valitsivat kalliimman sormuksen, kun vaihtoehtoina oli isomman karaatin sormus ja pienemmän karaatin sormus.
Toisessa osassa osallistujia pyydettiin valitsemaan uurna rakkaan tuhkille tai säilytyspaikka kaappikellolle, jolloin jälkimmäistä etsineet olivat valmiita käyttämään aikaansa halvempien vaihtoehtojen etsimiseen kuin he, jotka tekivät ”pyhää” ostosta. Kolmannessa osassa ihmiset todennäköisemmin koettivat tinkiä syntymäpäiville tarkoitettujen kuppikakkujen hintaa alemmas, kun ne olivat henkilölle, jota eivät tunteneet kovin hyvin, ja itselle tärkeän henkilön kohdalla he olivat valmiita käyttämään merkittävästi enemmän rahaa kuppikakkuihin.
McGrawn mukaan löydökset korostavat, kuinka kuluttajia voidaan riistää esimerkiksi hää- ja hautajaisalalla. Hän totesikin, että ihmisten olisi tärkeää tiedostaa tämä taipumus olla suosimatta halvempia vaihtoehtoja, koska elämän aikana kuluttajat tekevät monia ostoksia, jotka ovat rakkauteen liittyviä – olivatpa ne häihin, hautajaisiin, syntymäpäiville, vuosipäiville tai jopa nyyttikesteille.
”Säästöjen menettäminen voi kasautua ja saada ihmiset vaikeisiin taloustilanteisiin”, McGraw päätti.
Telegraphin mukaan tutkimus on ensimmäinen, joka on tutkimut ilmiön vaikutuksia. Voit lukea siitä lisää täältä.
Lähde: Telegraph
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hääsuunnittelija paljastaa: 10 merkkiä hääpäivänä kertovat, että avioliitto epäonnistuu
- Näitä kahta perusruokaa et saa lämmittää mikrossa – voivat muuttua vaarallisiksi
- 7 yleistä merkkiä, joiden ilmetessä kannattaa hakeutua parisuhdeterapiaan
- 8 merkkiä, jotka voivat olla merkki siitä, että miehesi pettää sinua
- Summarum lainojen kilpailutus löytää edullisen lainan hetkessä
- Älä tee näitä vaarallisia mokia, kun valitset itsellesi miehen
- Nuorekas nainen paljasti yllättävän kikan – ”En pese kasvojani…”
- Jos kumppanisi käyttää tätä asiaa viesteissään, on se varoitusmerkki suhteellenne
- Parisuhdeneuvo: 6 aihetta, joista ei tulisi koskaan riidellä
- Nämä 5 varhaista merkkiä kertovat siitä, että sinulla on pian flunssa
- Jos olet yli 40-vuotias, älä enää ikinä syö näitä 15 ruokaa
- Näin viini tekee ikääntyvälle iholle hyvää – 5 tapaa
- 91% ihmisistä tekee asiaa, joka kasvattaa riskiä Alzheimerin tautiin
- Näitä kahta perusruokaa et saa lämmittää mikrossa – voivat muuttua vaarallisiksi
- Jos kumppanisi käyttää tätä asiaa viesteissään, on se varoitusmerkki suhteellenne
- Avioliittoneuvoja paljastaa: Älä missään nimessä sano näitä 5 asiaa aviopuolisollesi
- Nuorekas nainen paljasti yllättävän kikan – ”En pese kasvojani…”
- Nämä 5 varhaista merkkiä kertovat siitä, että sinulla on pian flunssa
- Parisuhdeneuvo: 6 aihetta, joista ei tulisi koskaan riidellä
- Tässä on 6 merkkiä siitä, että hänen kanssaan ei tulisi hypätä sänkyyn