Lähestyykö kesäloman alku? 5 vinkkiä, joilla vältät lomallelähtöpaniikin
Osa on jo aloittanut kesäloman vieton, mutta monella se häämöttää vielä edessä.
Viimeisinä työpäivinä juuri ennen kesäloman alkua saattaa huomata, että työtahti vain kiihtyy, stressi kasvaa ja paniikki valtaa helposti mielen. Iskee niin sanotusti lomallelähtöpaniikki.
Mielen hyvinvoinnin palveluja työyhteisöille tarjoavan Auntie-palvelun hyvinvointiasiantuntija Hanna-Kaisa Raninen on listannut viisi vinkkiä, joiden avulla avulla lomalle lähtö sujuu entistä hallitummin ja palautuminen talven rasituksista alkaa sujuvammin.
Kaiken ei tarvitse olla valmista loman alkaessa
Moni tuntee painetta saada mahdollisimman paljon aikaiseksi ennen kesäloman alkamista. On ymmärrettävää, ettei keskeneräisiä töitä haluta jättää päivystävän työkaverin tai kesäharjoittelijoiden harteille.
Osa aikarajoista voi kuitenkin olla itse asetettuja, joten niitä voi myös itse lähteä purkamaan. Ranisen mukaan olisikin hyvä luopua ajatuksesta, että kaiken täytyy tulla valmiiksi ennen lomaa.
”Jotkut mieltävät, että loma tuntuu ansaitulta vasta, kun on sen alkaessa hyvin väsynyt. Nämä ajatukset johtavat helposti hektiseen työtahtiin ennen lomaa ja siihen, että loman alku kuluu valtavasta väsymyksestä toipumiseen. Tällöin työstä irrottautumiseen ja virkistäytymiseen jää vähemmän aikaa”, Raninen sanoo.
Kesäloman tuoma yhtäjaksoinen, pidempi palautumisjakso on Ranisen mukaan tärkeä terveyden ja työssä jaksamisen kannalta.
Aloita lähdön suunnittelu hyvissä ajoin
Ranisen mukaan jos loma on heinäkuussa, lomalle lähtöä tulisi valmistella jo hyvissä ajoin kesäkuussa. Tämä auttaa siinä, ettei kävisi niin, että lyö viimeisenä päivänä hanskat tiskiin ja asiat jäävät kesken, jolloin työasiat pyörivät mielessä pidempään.
”Valmisteluun liittyy työtehtävien jakaminen ryhmiin sen mukaan, missä vaiheessa niiden olisi hyvä olla loman alkaessa”, hyvinvointiasiantuntija neuvoo.
Osa töistä voi olla mahdollista saada valmiiksi ennen lomaa. Toiset tehtävät siirtyvät sijaiselle, jos lomittaja on käytettävissä.
Kolmas paketti sisältää töitä, jotka on hyvä hoitaa ennen lomaa sellaiseen pisteeseen, etteivät ne jää vaivaamaan mieltä ja neljännet voivat jäädä kokonaan loman jälkeiseen aikaan. Näistä kaikista voi tehdä oman to do -listan.
”Kaikissa töissä tällainen paketointi ei ole mahdollista, mutta jos on, siihen on hyvä paneutua hyvissä ajoin”, Raninen ehdottaa.
Neuvottele töiden jakamisesta
Jos loman lähestyessä näyttää siltä, etteivät kaikki välttämättömät työtehtävät valmistu kohtuullisessa työajassa ennen lomaa, Raninen suosittelee keskustelua esihenkilön kanssa. Esihenkilön tehtäviin kuuluu ottaa kantaa töiden tärkeysjärjestykseen ja auttaa tarvittaessa niiden delegoinnissa tai siirtämisessä.
Jos kysymys on asiakkaalle tehtävästä työstä, sille voi olla mahdollista neuvotella lisäaikaa. Jos töitä siirtyy sijaiselle tai kesätyöntekijälle, on varattava aikaa sijaisen ohjeistamiseen.
Valmistele paluu jo ennen lomaa
Jos töihin palatessa on vaikea muistaa, mistä pitäisi aloittaa, on se merkki palauttavasta lomasta. Raninen neuvoo kirjaamaan ensimmäiset työt ja muut muistettavat asiat jo ennen lomaa muistilapulle tai vihkoon, joka jää odottamaan työpöydälle; näin ne eivät kuormita mieltä loman aikana.
”Lomaltapaluuseen pätee käänteisesti sama kuin lomalle lähtöön. Viimeiset päivät ennen lomaa ja ensimmäiset päivät sen jälkeen olisi hyvä jättää tavallista väljemmiksi, jotta yllättäville asioille ja sopeutumiselle jää aikaa”, Raninen suosittelee.
”Lomavastaajan viestissä voi luvata vastaavansa sähköposteihin esimerkiksi kahden viikon sisällä lomalta paluusta. Kaikkea ei tarvitse luvata hoitaa heti”, hän kannustaa.
Järjestä loman alkuun jotakin palauttavaa
Ranisen mukaan on tavallista, että työasiat pyörivät päässä vielä loman alkupäivinä. Se ei ole vaarallista, mutta palautumisen kannalta on hyvä, jos ajatukset pystyy vähitellen siirtämään muualle.
”Tätä on hyvä miettiä jo ennen lomaa: mikä minua auttaa irrottautumaan? Mitä juuri nyt kaipaan ja tarvitsen? Moni ratkaisee asian vaihtamalla maisemaa, mutta lomatunnelmaan voi päästä muillakin tavoin, kuten tapaamalla ystäviä tai syventymällä dekkaripinoon”, hyvinvointiasiantuntija kertoo.
Sama loma ei sovi kaikille, ja riippuu muun muassa kuormituksen tasosta, minä verran toimintaa ja tapahtumia lomalla kaipaa. Yhdestä Raninen kuitenkin varoittaa: lomasta, jonka aikana täytetään vain toisten odotuksia.
Alkavana kesänä tapahtumia riittää joka sormelle, joten on tärkeää osata sanoa ei myös kivoille asioille, jos niitä on liikaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nämä 15 yksittäistä ruokaa auttavat sinua laihtumaan – mukana myös herkkuja!
- 10 merkkiä kertovat, että olet poikkeuksellisen älykäs – vaikket ehkä siltä vaikuttaisikaan
- Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan
- 10 merkkiä paljastavat, ettei suhteenne tule kestämään pitkään
- Juo tyrnishotti aamuisin, ja kehossasi tapahtuu nämä mielettömät muutokset
- Jos kumppanisi kysyy sinulta nämä 5 kysymystä, hän saattaa pettää sinua
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- Näitä 5 asiaa et koskaan saisi sanoa ääneen ensimmäisten treffien aikana
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- 40 prosenttia pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa – melko ällöttävää
- Syö paljon tätä vihannesta ja se alkaa nuorentaa ihoasi ja parantaa ihovaurioita
- Näin monta askelta sinun tulee kävellä päivässä, jos haluat laihtua
- Jos puoliso ei sano koskaan ”rakastan sinua”- tässä ovat 6 todennäköisintä syytä
- Jos sinulla on ollut näin monta petikumppania, olet houkutteleva kumppani parisuhteeseen
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- 10 pientä tapaa, jotka pilaavat kestävältä tuntuneen parisuhteen – älä sorru niihin
- Miksi naimisissa oleva mies pettää? Tässä rehellinen ja karu totuus
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti