Lady Gagan rohkeat kasvomaskit tekivät vaikutuksen – MTV Video Music Awards 2020
MTV Video Music Awards 2020 järjestettiin Suomen aikaan maanantain vastaisena yönä 31. elokuuta.
Illan aikana nähtiin The List -sivuston mukaan huikeita esityksiä, mutta silti suurimman huomion taisivat viedä upean naisen, Lady Gagan, kasvomaskit. Hän pääsi esittelemään niitä katsojien iloksi kiitospuheidensa aikana useamman kerran, koska hänet palkittiin viisi kertaa.
Gagan kasvoilla nähtiin esimerkiksi vaaleanpunainen metallinaamio, joka oli sävy sävyyn hänen vyönsä kanssa. Suun edessä oli hopeinen verkko.
Toisen palkinnon kiitospuheessaan hänen kasvoillaan oli viininpunainen naamio, jossa oli kiinni syöksyhampaat sekä suuri määrä metallinastoja.
Seuraavassa naamiossa oli kiinni LED-näyttö, jonka valot mukautuivat hänen laulunsa mukaisiin ääniin. Tämän jälkeen hän käytti hopeasta ja kiiltävästä kankaasta tehtyä kasvomaskia, joka oli samanvärinen kuin hänen asunsa. Se muistutti vähän diskopalloa.
Lopuksi hän asteli yleisön eteen samassa diskopallolta näyttävässä kasvomaskissa, mutta hän oli lisännyt asuunsa pannan, jossa oli kiinni pitkiä ja vääntyneitä metallitikkuja. Se näytti ihan kruunulta, joka sopikin hyvin illan palkintokuningattarelle.
Katso vielä näiden kasvomaskien kuvia täältä!
Tässä alla näet myös hänen esityksensä, jossa hänellä on kasvoillaan LED-maski.
Näet videon myös täältä!
Lähde: The List
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi