Kymmenen faktaa äitienpäivästä – tiesitkö tätä äitien juhlapäivästä?
Vuonna 2021 äitienpäivää juhlitaan 9. päivä toukokuuta.
Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan lähes 1,6 miljoonaa äitiä eli naista, joilla on biologisia tai adoptoituja lapsia. Yhteensä 66 prosentilla 15-85-vuotiaista naisista on lapsia, ja viime vuonna uusien biologisten äitien määrä kasvoi 19 545:llä.
Suomessa yhdellä 15-85-vuotiaalla äidillä oli vuonna 2020 keskimäärin 2,25 lasta. Eniten on kahden lapsen äitejä, joita on 668 569 (44,3 %), kun taas yhden lapsen äitejä on 366 068 (24,2 %), kolmen lapsen äitejä 323 741 (21,4 %) ja kymmenellä prosentilla äideistä on neljä lasta tai enemmän.
Tilastokeskuksen mukaan puolella 58-vuotiaista naisista on lapsenlapsia. Vuonna 2019 äidinäidit olivat hieman yli 59-vuotiaita isovanhemmaksi tullessaan ja isänäidit hieman yli 61-vuotiaita.
Sunnuntaina vietetään äitien omaa juhlapäivää, äitienpäivää; toukokuun toinen sunnuntai on vakiintunut äitienpäivän viettoon. Alta löydät muutamia mielenkiintoisia faktoja äitienpäivästä:
- Suomen lisäksi äitienpäivää juhlitaan toukokuun toisena sunnuntaina Alankomaissa, Australiassa, Belgiassa, Brasiliassa, Filippiineillä, Hongkongissa, Italiassa, Itävallassa, Japanissa, Kanadasssa, Kiinassa, Kuubassa, Latviassa, Maltalla, Perussa, Saksassa, Singaporessa, Slovakiassa, Sveitsissä, Taiwanissa, Tanskassa, Tsekeissä, Turkissa, Uudessa-Seelannissa, Virossa ja Yhdysvalloissa.
- Äitienpäivän vietto lähti liikkeelle Yhdysvalloista, missä sen laittoi alulle Anna Jarvis. Vuonna 1914 äitienpäivästä tehtiin Yhdysvalloissa kansallinen juhlapäivä.
- Anna Jarvis aloitti myös äitienpäivän perinteen, jonka mukaisesti neilikka kuuluu osaksi asua. Värillinen neilikka tarkoittaa, että kyseisen henkilön äiti elää vielä, kun taas valkoinen neilikka tarkoittaa, että äiti on menehtynyt.
- Alkujaan äitienpäivää juhlittiin menemällä kirkkoon ja kirjoittamalla kirjeitä äideille. Nykyisin korttien lähettäminen, lahjojen antaminen ja kukat ovat osa perinnettä.
- Suomeen äitienpäivä on rantautunut Kotikasvatusyhdistyksen pääsihteerin Vilho Reiman johdolla. Kotikasvatusyhdistys tunnetaan nykyisin Vanhempainliittona.
- Ensimmäistä äitienpäivää vietettiin Suomessa heinäkuussa 1918 Alavieskassa ja tapa yleistyi vuosi vuodelta. Nykyinen viettopäivä vakiintui vuonna 1927 ja vuonna 1947 äitienpäivästä tehtiin virallinen liputuspäivä.
- CNN:n mukaan kuluttajat ostavat keskimäärin 2,8 äitienpäiväkorttia. Keskimäärin 65% äitienpäiväkorttien myynnistä tapahtuu viitenä päivänä ennen varsinaista äitienpäivää.
- Ihmiset ostavat enemmän kukkia äitienpäivänä kuin minään muuna juhlapäivänä, lukuun ottamatta joulua/hannukkaa. Äitienpäivän kukkamyynti kattaa n. 1/4 kaikkien juhlapäivien yhteenlasketusta kukkamyynnistä.
- Äitien tekemät kotityöt ovat arvoltaan liki 60 000 dollaria liikemaailmassa mitattuna.
- Suomen tasavallan presidentti antaa äitienpäivänä kunniamerkit ansioituneille äideille. Kunniamerkki on Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein. Äitienpäivänä annettavat kunniamerkit valtakunnallisine äitienpäiväjuhlineen ovat valtiovallan tunnustus äideille lasten ja nuorten ansiokkaasta kasvatustyöstä.
Lähde: CNN, Vanhempainliitto, Tilastokeskus, Ritarikunnat
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi