Kuvassa näet lihavan pojan – 10 vuoden jälkeen jokainen nainen kuolaa hänen peräänsä
Iso-Britannian ”Suurin pudottaja” -reality-tv-ohjelmaan osallistunut, Sam Rouen, voitti kilpailun vuonna 2008. Ohjelman voittaa henkilö, joka pudottaa painoaan eniten suhteessa omaan painoonsa.
Sam Rouen oli vain 19-vuotias, kun hän osallistui Iso-Britannian ”suurin pudottaja” -kilpailuun vuonna 2008.
Sam painoi ennen ohjelmaa 154 kiloa ja ohjelman jälkeen hän oli pudottanut painoaan uskomattomat 71 kiloa. Tänä päivänä Sam on 29-vuotias palomies ja on selvää, että hän on jatkanut terveitä elämäntapojaan ohjelman loppumisen jälkeen.
Mies on ladannut Facebookiin uskomattomia ennen ja jälkeen -kuvia, jotka ovat herättäneet myös naisten mielenkiinnon (hän on todella kuuma pakkaus)!
Poseeraa tämän vuoden palomieskalenterissa
”Olen koukussa liikuntaan ja urheiluun, rakastan juoksemista ja kuntosalilla treenaamista yhdessä veljeni kanssa. Harrastan erilaisia urheilulajeja ja nostelen painoja kuntosalilla”, Sam kertoo The Daily Telegraph -lehdelle.
Rankat kokemukset ovat kuitenkin jättäneet jälkensä ja mies tuntee joskus olonsa ahdistuneeksi.
”Olen vieläkin todella epävarma itsestäni”, mies sanoo ja jatkaa:
”En pidä siitä, kun joudun riisumaan paitani, edes rannalla.”
Samin tarina on todella inspiroiva ja se osoittaa, mitä kovalla työllä on mahdollista saada aikaiseksi.
Tässä kuva Samista nuorena:
Sam oli koko nuoruutensa ajan ylipainoinen, kunnes hän päätti osallistua suurin pudottaja -tv-ohjelmaan.
Miestä on vaikea tunnistaa samaksi henkilöksi ennen ja jälkeen -kuvassa.
”Olen koukussa urheiluun, liikuntaan ja kuntosalilla käymiseen”
Sam kannustaa ihmisiä tavoittelemaan unelmia, vaikka matka olisi kuinka kivinen.
Alunperin Walesista kotoisin oleva Sam on noussut tunnetuksi koko Iso-Britanniassa.
Näen vain yhden ongelman: Sam on sen verran kuuma pakkaus, että hän taitaa sytyttää ”tulipaloja” pelkän ulkonäkönsä vuoksi.
Omista unelmista ei kannata koskaan päästää irti – jaa tarina ystävillesi, jotka arvostavat Samin suoritusta ja ehkä myös ulkonäköä. ;)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi