Kuurona syntynyt vauva kuulee äitinsä äänen ensimmäisen kerran – reaktio sulattaa sydämet
Parin kuukauden ikäinen tyttö sai kuulolaitteen, jonka avulla sai kuulla viimein äitinsä äänen.
Elokuussa syntyneellä Charlotte-vauvalla todettiin vakava, synnynnäinen kuulovaurio, jota ei voida parantaa. Hänen äitinsä Christy Keanen mukaan tyttö tulee aina olemaan kuuro.
Äidin mukaan raskauden aikana ilmennyt merkkejä siitä, että Charlotte voisi olla kuuro, joten se oli täysi yllätys hänen vanhemmille. Äitiä haastatellut Good Housekeeping kertoo, ettei Charlotten vanhempien suvussa ole kuulovauriota.
”Se oli järkytys. En ollut koskaan ennen tavannut kuuroa henkilöä elämäni aikana ennen tytärtäni”, Christy sanoi.
Nyt syksyllä Charlotte sai avukseen kuulolaitteen ja hän sai kuulla äitinsä äänen. Hetki, jolloin kuulolaitetta sovitettiin ja Charlotte kuuli äitinsä puhuvan, ikuistettiin videolle, joka on saanut suuren suosion netissä.
Äiti kertoi Good Housekeepingille, ettei alun perin ajatellut tehdä videosta julkista, mutta päätyi kuitenkin tekemään niin, kun sukulaiset pyysivät mahdollisuutta jakaa video ystäviensä kanssa.
”Ajattelin, että mitä tästä on haittaa, teen siitä julkisen. Sitten heräisn seuraavana päivänä tuhansiin jakoihin ja myöhemmin video oli saanut miljoona katselua”, kahden lapsen kotiäiti sanoi.
Videon aikana Charlotte saa kuulla ensimmäisen kerran, kun hänen äitinsä kertoo rakastavansa häntä. Äidin äänen kuuleminen on vauvan ilmeestä päätellen tunteikas hetki.
”En ollut koskaan ennen nähnyt sitä ilmettä”, Christy kertoi Good Housekeepingille.
”Olen hänen äitinsä ja tiedän katseen hänen silmissään, kun hän on surullinen, pois tolaltaan tai häneen sattuu ja se yhteys ja se hetki, kun silmämme kohtasivat ja hän kuuli ääneni ensimmäisen kerran, se oli todellista tunnetta häneltä”, äiti jatkoi.
Charlotten isä, Daniel, kuvasi viraalivideon ja äidin mukaan armeijassa töissä oleva isä liikuttui pienokaisensa ilmeen nähdessään.
”Hän oli yhtä tunteikas kuin minä. Koko tämä aika, jonka olimme viettäneet surullisina siitä, ettei hän voinut kuulla meitä, kaikki se kipu meni pois”, Christy sanoi.
Äidin mukaan he eivät tiedä, minkä verran kuulolaitteet auttavat Charlottea kuulemaan, mutta nyt vauva osoittaa positiivisia reaktioita. Perhe tutustuu myös viittomakieleen voidakseen kommunikoida paremmin tulevaisuudessa tyttärensä kanssa ja aikovat hankkia hänelle sisäkorvaistutteen, kun Charlotte on lähempänä vuoden ikää.
Sillä välin Christyn mukaan Charlotte nauttii siitä, kun kuulee 2-vuotiaan isosiskonsa Cameronin äänen ja tekee töitä puheterapeutin kanssa, jotta hän oppisi puhumaan. Äidille kokoemus on ollut mullistava.
”Hän on opettanut minulle niin paljon yhteydestä, osallistumisesta ja perspektiivistä, jota en olisi muuten voinut saada tietää”, äiti kertoi.
”Jokainen päivä koemme ihmeen, kun laitamme kuulolaitteen paikoilleen ja näemmä hänen hymyilevän”, hän lisäsi.
Voit katsoa Charlotten sydämet sulattavan reaktion äitinsä ääneen artikkelin yllä olevalta viraalivideolta.
Lähde: Good Housekeeping
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi