Kuukautiset ja 7 muuta mahdollista syytä, miksi krapulasi kestää pidempään kuin aiemmin
Monet tekijät vaikuttavat krapulaan ja sen kestoon.
Alkoholinhuuruisen illan jälkeen moni saattaa herätä krapulaiseen aamuun ja miettiä, että kuinkas kauan se krapula kestikään. Women’s Healthin mukaan krapula voi kestää vain aamun ajan tai korkeintaan vuorokauden, mutta joskus kankkunen on seurana pidempään – jopa pari päivää.
Krapulaoireet sekä krapulan voimakkuus ja kesto ovat yksilöllisiä, mihin vaikuttavat oma keho ja aineenvaihdunta sekä tietysti se, kuinka paljon alkoholia on juonut. Tutkimuksen mukaan krapula yleensä kestää 14-23 tuntia ja joillakin se venyy 72 tuntiin, mutta keskimäärin sen pitäisi olla 12 tuntia sen jälkeen, kun on lopettanut alkoholin juomisen.
Miksi krapula sitten toisinaan kestää helpommin siedettävän ajan ja toisinaan ei? Women’s Health listasi tähän kahdeksan mahdollista syytä ja suomensimme ne alle.
Et juonut riittävästi vettä
Alkoholilla on diureettinen vaikutus ja se voi kuivattaa elimistöäsi – ja enemmän vain, jos oksennat tai vatsasi on löysällä. Lisäksi elimistössäsi voi olla mineraalien epätasapaino ja yhdessä nämä voivat hidastaa sitä, kuinka nopeasti elimistö puhdistaa itseään. Voit helpottaa krapulaasi juomalla tarpeeksi nesteitä ja alkoholia nauttiessasi ottaa aina alkoholijuoman perään lasillisen vettä. Krapulapäivänä vettä kannattaa juoda silloinkin, vaikka ei tuntisi itseään janoiseksi.
Nukuit huonosti
Hyvin nukutut yöunet vaikuttavat oloon. Vaikka muutama lasi viiniä voisi auttaa nukahtamaan, ei se tee yöunien laadusta kuitenkaan parempaa. Juomisen jälkeen unet yleensä häiriintyvät, ja mitä enemmän juot, sitä huonommin nukut ja sitä pahempi olosi on seuraavana päivänä.
Joit tummempaa alkoholia
Lääkäri Fred Goggansin mukaan tummissa alkoholijuomissa olevat kongeneerit vaikuttavat olevan kytköksissä pidempään krapulaan. Jos haluat seuraavan päivän olon olevan helpompi, pitäydy kirkaissa juomissa. Goggansin mukaan pahempaan krapulaan liittyviä juomia ovat muun muassa viski, rommi, punaviini ja brandy, kun taas valkoviini, vodka ja gini voivat päästää sinut helpommalla krapulan suhteen.
Ikäännyt
Kun olet vasta täysi-ikäinen tai parikymppisten alkutaipaleella, pystyy elimistösi käsittelemään alkoholia eri tavalla kuin nelikymppisenä – tai jopa kaksikymppistesi lopulla.
”Ikääntyessä solut ikääntyvät emmekä välttämättä pysty prosessoimaan myrkkyjä yhtä hyvin kuin nuorempana”, selittää lääkäri Vincent Pedre.
Siinä missä kolme juomaa ei tuntunut missään opiskeluaikoina, voi kymmenen vuotta myöhemmin sama määrä tuntua kuin olisit juonut tuplasti enemmän. Kerroimme aiemmin lisää siitä, miksi ikääntyminen pahentaa krapulaa – lue lisää täällä.
Olet herkkä alkoholille, mutta et tiedä sitä
Monilla ihmisillä on erilaisia herkkyyksiä tietyille ruoille tai kemikaaleille, mutta he eivät tiedä sitä. Oluessa voi olla esimerkiksi gluteenia ja viinissä sulfiitteja, joita elimistö ei välttämättä siedä ja ne voivat tehdä krapulasta paljon pahemman, vaikka olisit ottanut vain yhden lasillisen.
Joit tyhjään vatsaan
Alkoholi voi ärsyttää vatsaa, mikä voi pahentaa krapulan aiheuttamaa pahoinvointia, vatsakipua tai oksentamista. Alkoholi voi vaikuttaa myös verensokeriin.
”Alkoholi on iso ryöppy kaloreita ja yksinkertaisia sokereita, joten se voi saada verensokerin nousemaan hurjasti ja sitten romahtamaan”, lääkäri Chaun Cox sanoo.
Ratkaisu tähän on se, että syö jotain tuhdimpaa ennen kuin alkaa juoda alkoholia, otta alkoholi imeytyy hitaammmin.
Sinulla on kuukautiset
Coxin mukaan kuukautisten aikaan kroppa on jo valmiiksi hieman rasittuneempi ja kun alkoholi kuivattaa, voi se viedä entistä enemmän energiaa ja väsyttää kuukautisten aikana.
Sinulla on jokin lääkitys
Maksa ja munuaiset pilkkovat monet lääkkeet samoin kuin ne pilkkovat alkoholia. Nämä elimet voivat alkaa ”paiskia ylitöitä”, jos joutuvat käsittelemään lääkitystä ja alkoholia yhtä aikaa eivätkä ne silloin mahdollisesti toimi parhaalla suoritustasollaan.
”Kipulääkkeet, kuten parasetamoli, masennuslääkkeet, kolesterolilääkkeet ja verenpainelääkkeet ovat sellaisia, että niiden kanssa kannattaa olla erityisen varoivainen”, Cox painottaa.
Antibiootit voivat vaikuttaa myös siihen, miten elimistö käsittelee alkoholia. Coxin mukaan vaikka kaikkien kanssa ei tule ongelmia, saattavat jotkut aiheuttaa pahoinvointia, maksavaurioita ja korkeaa verenpainetta, kun alkoholia nauttii samaan aikaan, kun syö antibiootteja. Tarkista siis lääkäriltäsi, että miten lääkityksesi sopii yhteen alkoholin kanssa ja tee, kuten hän neuvoo.
Helpotusta oloon
Kerroimme aiemmin, että suomalaistutkimus on ensimmäisenä löytänyt mahdollisen krapulalääkkeen ravintolisästä. Muita tapoja, joilla voit helpottaa kankkusta, ovat:
- Syö aamiainen. Täyttävä aamupala auttaa pitämään verensokeritasoja yllä, tarjoaa tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita ja vähentää krapulaoireita.
- Lepää. Alkoholin juominen voi vaikuttaa uneen ja kunnon unien pute voi vaikuttaa krapulaoireisiin. Krapulaa potiessa onkin tärkeä levätä.
- Juo vettä. Koska alkoholi kuivattaa elimistöä, se voi pahentaa krapulaoireita, joita taas veden juominen voi helpottaa.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi
- Anoppi löytää vävypojasta otetun valokuvan – kyyneleet alkavat virrata totuuden selvitessä
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi