Kuukauden kasvissyöntihaaste
Tammikuussa startataan kuukauden kasvissyöntihaaste!
Tämän haasteen myötä testataan, onko lihansyöjistä ryhtymään kasvissyöjiksi yhden kuukauden ajaksi. Nyt taltutetaan lihan himo ja eletään paitsi ympäristöä säästäen ja vähemmän kuormittaen, myös itseä ja omaa sinnikkyyttä koetellen. Kuukauden haasteen aikana voi paitsi elää ekologisemmin, myös löytää uusia, itselle vieraita ruoka-aineita sekä kasvattaa omaa reseptiarkistoaan kasvisruokailun myötä. Kenties osa testijakson aikana kokeilluista annoksista jää omaan ruokavalioon myös pidämmällä tähtäimellä!
Näistä syistä sinun tulisi lähteä mukaan haasteeseen:
- Koet jo tulevista jouluherkutteluista ja kinkkuövereistä huonoa omaatuntoa.
- Syyllistät itseäsi vuoden aikana kulutetusta ruoan määrästä ja sen mahdollisista ympäristövaikutuksista.
- Olet kiinnostunut testaamaan, miten kroppasi ja koko elimistösi reagoi kasvisruokavalioon.
- Olet mahdollisesti alkanut miettimään, josko kasvissyönti voisi olla vaihtoehto lihansyönnille – jos ei vuositasolla, niin ainakin päivätasolla.
- Kasvisruokailu ei ole tylsää – se ei rajoitu vain salattiin, vaan saat syödä kyllä esimerkiksi hampurilaisia ja pizzaa!
[vieraskyna]
Haasteen idea on hyvin yksinkertainen, ja ohjeet ovat seuraavanlaiset:
- Liha on kiellettyjen ruoka-aineiden listalla! (liha kaikissa muodoissaan, ei poikkeuksia!)
- Kokeilua jatketaan yhtämittaisesti yhden kuukauden eli yhteensä 30 päivän ajan – ilman katkoja.
- Jos kokeilu päättyy tai keskeytyy hetkellisesti testijakson aikana, haaste ja päivien laskeminen täytyy aloittaa kokonaan alusta (ja kyllä, soijanakki on kasvituote, mutta tavallinen nakki ei käy).
- Vertaistukiverkoston tai -ryhmän hankkiminen ja siihen kuuluminen on keskeistä, jottei tekstijakson aikana pääse repsahtamaan.
- Tukea ja kannustusta voi hakea liittyämällä tähän Facebook-ryhmään!
- Kaikkien tuotteiden ei tarvitse olla kasvipohjaisia (esim. maitopohjaiset tuotteet sallitaan).
- Kuulostaako haaste liian helpolta? Jos haluat testistä entistä rankemman, ryhdy kuukauden ajaksi vegaaniksi, jolloin voit rajata lisää ruoka-aineita ruokavaliosi ulkopuolelle (mm. kananmunat). Tavallisessa haasteessa tätä ei kuitenkaan vaadita.
- Haasteen voi aloittaa ja lopettaa milloin vain – ja sen voi aloittaa myös uudestaan ensimmäisen testijakson päätyttyä.
- Haasteen kesto ei ole sidottu mihinkään tiettyyn kuukauteen, vaan voit aloittaa haasteen silloin, kun se itsellesi parhaiten sopii.
- Omaa järkeä saa käyttää siinä, mitä saa syödä ja mitä ei – varsinkin, jos vastaan tulee ’rajatapauksia’.
- Haaste on auki 24/7 ja 365 päivää vuodesta.
- Tsemppiä ja voimia koettelemukseen!
[/vieraskyna]
Ja, jos vielä pohdit, miksi sinun tulisi vähentää lihankulutusta omalla kohdallasi. Tässä listattuna viisi tärkeää eettistä syytä:
1. Lihan syömisellä oikeutat ja tuet eläimiin kohdistuvaa julmuutta.
Eläimet elävät ahtaissa tiloissa sullottuina, ja monilta on kielletty eläimille luontaiset toimet, kuten pesänrakennus. Monet eläimet eivät edes koe elämänsä aikana auringonvaloa eivätkä tuulta, ennen kuin ne lastataan rekkaan, joka vie ne teurastamoon.
2. Lihansyönnin vähentäminen auttaa ympäristöä.
Maailmassa on satoja miljoonia nälkäisiä ihmisiä. On rikosmaisen turhamaista kasvattaa rehua vain eläinten pikemmin kuin ihmisten ruoaksi, jotta ihmiset saisivat lihaa syödäkseen. Puolikiloa kanaa vastaa yli 2 kiloa rehua. Tämä on epätehokkuutta hirvemmillään.
3. Lihatuotanto tuhoaa ympäristöä.
Lihatuotanto vaatii paljon maata, energiaa ja vettä. YK:n raportin mukaan lihansyönti on yksi merkittävimmistä ympäristöongelmista sekä lokaalilla että globaalilla tasolla.
4. Lihan syöminen tukee väkivaltaa
Kasvisruokailu on humanitaarisempi ja ystävällisempi teko. Lihansyönti tukee sitä, että eläimiä tapetaan ilman sen tähdellisempää syytä kuin, että ihmiset saisivat syödä lihaa.
5. Jos et syö koiraa, sinun ei tulisi syödä porsastakaan.
Siat, samoin kuin koirat, ovat rakastavia, älykkäitä ja kykeneväisiä kokemaan kipua. On silkkaa julmuutta tapaa eläimiä lihan vuoksi.
Lähde: Independent
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi