Kutisevatko silmäsi? – tässä mahdolliset syyt
Kaikilla meillä kutisevat välillä silmät, mutta joskus niin paljon ja pitkään, että siitä tulee ongelma.
Monilla tulee ensimmäisenä mieleen allergia, kun silmiä kutisee tai kirvelee. Se on ihana tunne, kun hieroo kutisevia silmiä, mutta se ei kannata. The List-sivuston mukaan saat siitä vain ryppyjä silmien ympärille. Silmistä tulee todennäköisesti myös punaiset, joka ei tietysti ole niin pysyvä tila kuin rypyt.
Jos syy on allergia, on sinulla todennäköisesti muitakin oireita, kuten aivastelua ja nenän vuotamista. Tässä tapauksessa apu voi löytyä antihistamiinilääkkeistä. Tämä syy löytyy usein siitepölyajasta, jolloin kannattaa pysyä mahdollisimman paljon sisätiloissa, jos sille on allerginen.
Syynä ei ole aina allergia
Silmät voivat kutista muistakin syistä kuin allergiasta. Katsotko päivän aikana paljon näyttöpäätteitä? Se on myös yleinen syy silmäoireisiin, kuten niiden kutinaan. Kannattaa pitää päivän aikana taukoja näyttöpäätteiden tuijottamiselta, jotta tämä ongelma menisi ohi tai sitä ei ilmenisi lainkaan. Sekin auttaa, että suljet silmäsi aina kun on mahdollista, jolloin silmäsi saavat levätä.
Silmien kutina voi johtua myös silmätulehduksesta. Ehkä ripsivärisi harjassa on ollut jotain, joka on aiheuttanut silmiisi infektion? Syynä voi olla moni asia, josta on päässyt silmiisi bakteereja. Jos syy on tulehdus, sinulla on todennäköisesti muitakin oireita, kuten silmien valoarkuutta. Silloin voisi olla syytä käydä tarkistuttamassa silmät lääkärissä. Silmätulehdus voi olla myös tarttuvaa, jolloin kyseessä on bakteerin tai viruksen aiheuttama sidekalvotulehdus.
Jotta silmiin ei tulisi helposti tulehduksia, kannattaa koskea silmiin vain puhtain käsin ja huolehtia siitä, että silmämeikkivälineet ovat puhtaita.
Myös huono sisäilma tai savu ärsyttävät silmiä. Jos käytät piilolinssejä, älä pidä niitä silmissä liian pitkään, koska sekin voi olla silloin kutinan syy.
Huolehdi kallisarvoisista silmistäsi!
Lähde: The List
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi