Kuningatar Elizabeth on kirjoittanut salaisen kirjeen – avataan vasta vuonna 2085

Kukaan ei tiedä, mitä kuningattaren salaisessa kirjeessä lukee.
Kuningatar Elizabethin taannoinen kuolema nostatti huomiota ja otsikoita ympäri maailmaa, ja kuningattaren perintöä on käyty läpi kansainvälisesti monissa eri medioissa.
Kuningatar hallitsi monen vuosikymmenen ajan, ja vaikka hän ja hänen elämänsä olivat tietyllä tapaa julkisesti paljon esillä, oli kuningatar omalla tavallaan myös mysteeri.
Eräs mielenkiintoa herättänyt yksityiskohtaa herättääkin nyt kuningattaren kuoleman jälkeen keskustelua. Kuningatar Elizabeth nimittäin kirjoitti salaisen kirjeen, ja kyseistä kirjettä ei saada avata ennen vuotta 2085.
Vuonna 1989, yli 30 vuotta sitten, kuningatar Elisabet II:n kerrotaan kirjoittaneen henkilökohtaisen kirjeen Sydneyn pormestarille ollessaan Australiassa. Nykyään kirje on Sydneyssä Queen Victoria Buildingissa hyvin suojattuna lasin takana.
Vasta vuonna 2085, yli 60 vuoden kuluttua, maailma saa vihdoin tietää, mitä kuningatar tuolloin kirjoitti paperille. ”Avaa tämä kirjekuori sopivana päivänä vuonna 2085, jonka sinä valitset, ja välitä Sydneyn asukkaille viestini heille”, kuningattaren kerrotaan sanoneen.
Todellinen mysteeri, mitä kirje pitää sisällään, ja miksi sen avaamista pitää odottaa lähes 100 vuotta sen kirjoitushetkestä!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Jos miehesi tekee näitä 10 asiaa, hän ei enää ole tyytyväinen suhteeseenne
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- Kumppanisi haluaa todennäköisesti erota, jos hän kysyy sinulta yhden näistä 7 kysymyksestä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että sinun on vähennettävä alkoholinkäyttöäsi välittömästi
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- 12 asiaa, joista et koskaan saisi luopua parisuhteen vuoksi
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän