Kun raskauspahoinvointi vie sairaalaan – uusi lyhytdokumentti lisää tietoisuutta hyperemeesistä
Hyperemeesi tunnetaan edelleen huonosti jopa terveydenhuollon piirissä.
Toukokuun 15. päivä vietetään kansainvälistä hyperemeesipäivää. Hyperemesis gravidarum, eli hyperemeesi on poikkeuksellisen voimakas raskauspahoinvointi, joka saa raskaana olevan naisen oksentamaan jopa kymmeniä kertoja päivässä ja vie niin huonoon kuntoon, että normaalista arjesta selviäminen on mahdotonta.
Potilasjärjestö Hyperemeesi ry:n mukaan Suomessa vaikeasta, yleensä sairaalahoitoa vaativasta raskauspahoinvoinnista kärsii vuosittain noin 700 naista. Kun mikään ruoka tai juoma ei pysy sisällä viikkoihin tai kuukausiin, odottajaa uhkaa aliravitsemus ja kuivuminen.
”Hyperemeesi on raskasta fyysisesti, koska normaali toimintakyky alenee merkittävästi tai katoaa kokonaan. Jatkuva voimakas oksentaminen vie voimat ja usein myös ilon raskaudesta. On henkisesti vaikeaa, kun raskauden on ajatellut olevan yksi elämän onnellisimpia aikoja, mutta vaikean pahoinvoinnin takia olo onkin kestämätön”, Mira Sustar Hyperemeesi ry:stä kertoo tiedotteessa.
Monella hyperemeesi helpottaa raskauden puolivälin tienoilla, mutta osalla se jatkuu koko raskauden ajan. Hyperemeesi tunnetaan edelleen huonosti jopa terveydenhuollon piirissä, ja siksi asianmukaisen hoidon ja lääkityksen saaminen on usein vaikeaa.
”Hyperemeesin ensisijainen hoitomuoto on nesteytys. Valitettavasti moni hyperemeesiä sairastava joutuu taistelemaan saadakseen hoitoa, vaikka eihän kukaan raskaana oleva nainen huvikseen haluaisi sairaalaan tipan päähän. Onneksi tietoisuus on lisääntymässä vähitellen, ja olemme kuulleet potilaiden saaneen myös todella hyvää hoitoa”, Sustar sanoo.
Dokumenttielokuva lisää tietoisuutta
Tänä vuonna potilasjärjestöt ympäri maailman lisäävät tietoisuutta aiheesta dokumentaarisen Sick Film -lyhytdokumentin avulla. Dokumenttielokuva on julkistettu kansainvälisenä hyperemeesipäivänä.
Dokumentin taustalla on brittiläinen Charlotte Howden, joka kärsi hyperemeesistä vuonna 2015 odottaessaan poikaansa. Howden kertoo, että häneltä vei kolme vuotta toipua hyperemeesistä sekä fyysisesti että henkisesti, ja nyt hän haluaa lisätä tietoisuutta asiasta.
Hyperemeesi ry:n mukaan hyperemeesistä kärsiviä saatetaan myös kohdella asiattomasti, koska sairautta ei tunneta tarpeeksi hyvin ja moni miettii ensisijaisesti omaa tai tuttujen tavallista raskauspahoinvointia. Sick Film näyttää kaunistelematta, millaista hyperemeesin sairastaminen on.
Voit katsoa lyhytdokumentin alta tai jos upotus ei näy, löydät sen täältä. Lisätietoa dokumentista löydät täältä ja lisätietoa hyperemeesistä täältä.
SICK from Good Guys Productions on Vimeo.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi