Kumpi on parempi vaihtoehto planeetan kannalta: kahvin vai teen juonti?
Sekä kahvin että teen juomisen on todettu tuovan terveyshyötyjä.
Voisi luulla, että jokainen valitsee näistä juomakseen sen, joka maistuu itsestä parhaimmalle ja tuo itseä eniten hyödyttävät terveyshyödyt. Mutta osa voi ottaa huomioon myös sen, kumpi näistä on luonnolle parempi vaihtoehto.
Kumpaa kannattaisi planeetan kannalta juoda?
Kun juo joka päivä kupillisen kahvi, tulee siitä kymmenen kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin joisi kahvin sijaan teetä. Mutta asia ei ole noin yksiselkoinen. Kyse on myös siitä, mistä juoma on kuljetettu ja miten sen itse valmistaa.
Jos laittaa kahviin tai teehen maitoa, maito on siinä suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja. Siinä ei silloin ole paljoa väliä, että kumpaa näistä juomista juo.
Teetä varten tulee usein keitettyä enemmän vettä kuin on tarve. Suurin osa keittää kahvin kahvinkeittimessä, jolloin siitä ei jää ylimääräistä vettä. On myös muita syitä, miksi tee ei ole planeetalle sen parempi vaihtoehto kuin kahvi.
Esimerkiksi Keniassa teen tuotantoalueita raivataan koko ajan lisää, joka johtaa metsien tuhoutumiseen. tilat voivat käyttää tuotannossaan myös torjunta-aineita ja hyönteismyrkkyjä. Yksi syy valita kahvi teen sijaan, on se, että monet teepussit on valmistettu muovista.
Toki myös kahvintuotannossa hävitetään metsiä tieltä, koska auringossa saadaan kasvatettua kahvia paremmin kuin varjossa. Myös kahvintuotannossa voidaan käyttää torjunta-aineita ja hyönteismyrkkyjä. Mutta koska kahvi kasvaa myös varjossa, sellaista kahvia pitäisi juoda, koska se säästäisi metsiä.
Valinta on vaikea, jos pitää valita luonnon kannalta parempi vaihtoehto kahvin ja teen väliltä.
Lähde: The List
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi