Kuinka suhtautua, jos ei saa kutsua juhliin, joihin olisi halunnut mennä?
Pandemiarajoitukset ovat varmasti lisänneet sitä, että ei olekaan saanut kutsua juhliin tai muuhun illanviettoon, joihin ennen olisi varmasti tullut kutsutuksi.
Jos ei saa kutsua, jonka oli ajatellut saavan, voi olo tuntua hyljeksityltä. Silloin voi alkaa miettimään, että onko itsessä jotain vikaa, kun ei haluta mukaan juhliin. Tuollaiset ajatukset kannattaa siirtää sivuun ja keskittyä sen sijaan siihen, että ottaa asian vastaan positiivisella tavalla.
Näin suhtaudut juhla- tai illanviettoon tulevan kutsun puuttumiseen oikealla tavalla
Ihan ensimmäisenä on hyvä tietää, että hyljätyksi tulemisen tunne on ihan normaalia. Mutta ei kannata silti ruveta katkeraksi. Asiasta ei ehkä kannata mainita juhlien järjestäjille tai illanviettoja pitävälle. Eihän sillä saa itselle kuin entistä huonomman mielen. Jos kysyt miksi sinua ei kutsuttu, voi vastaus tehdä olostasi vieläkin pahemman.
Kannattaa yrittää ajatella asiaa loogisesti. Mieti miksi sinua ei ole kutsuttu. Ehkä pandemiarajoitusten takia kutsuja ei ole voinut kutsua paikalle kovinkaan monta ihmistä. Jos kyse on kodissa järjestettävästi illanvietosta, kodissa-asuja tuskin haluaa sinne liikaa väkeä, joilla saattaisi olla korona iskemässä.
Ongelmasta voi tulla vain entistä suurempi, jos suutut, riehut tai puhut muista pahaa. Tämä tepsii moneen asiaan: kuuntele kritiikki ennen kuin vastaat siihen.
Jos sinusta tuntuu pahalta, kun et päässyt mukaan, kannattaa välttää juhlien ajan sosiaalisen median käyttöä. Siellä saattaa olla juhlista kuvia, joiden näkeminen saa olon tuntumaan entistä pahemmalta.
Sen sijaan, että olisi juhlissa, voi tehdä juhlien aikana jotain muuta mukavaa. Silloin koko juhlat saattavat unohtua.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kannattaa kävellä joka päivä – 9 hyötyä, joista pääset nauttimaan
- Nämä 15 asiaa saavat miehen todella kuumaksi sinusta – kokeile ja ylläty
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että miehesi tarvitsee enemmän omaa tilaa
- 13 yleisintä syytä, jotka saavat pariskunnan eroamaan
- Nämä 10 asiaa miehet salaavat kumppaniltaan – listalla voi löytyä yllätyksiä
- 56 % miehistä menettää kiinnostuksensa, jos teet tämän treffien aikana
- Aloita aamusi juomalla lämmintä vettä – tämän vuoksi se kannattaa
- Hyödynnä käytetyt kahviporot uudelleen kotonasi – säästät pitkän pennin
- Tämä herkku saa hikan loppumaan – todella outo, mutta toimiva keino
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- Jos sinulla on ollut näin monta petikumppania, olet houkutteleva kumppani parisuhteeseen
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan
- 10 merkkiä paljastavat, ettei suhteenne tule kestämään pitkään
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti
- 7 merkkiä, jotka kertovat, että parisuhteenne voi hyvin ja on kestävällä pohjalla
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi paljon tai laadukkaasti
- Jos silmäsi ovat siniset, niin nämä värit pukevat sinua parhaiten