Kotipuutarhuri, näin saat pihasi kukoistamaan! Lue 5+1 vinkkiä
Kotipihan laittaminen on monille mieluista kesäpuhaa.
Korona-aikana kotipihan ja puutarhan ehostamisesta on innostunut moni sellainenkin, joka ei ole aiemmin näistä askareista niin paljoa välittänyt. Kotipihalla riittää puuhasteltavaa ja monivuotisia puutarhakasveja voi istuttaa syksyyn saakka.
Jotta kotipuutarhurit saisivat pihansa kukoistamaan, on K-Raudan puutarhaneuvoja Leena Berglund antanut vinkkinsä pihan ja puutarhan hoitamiseen. Voit tutustua asiantuntijan vinkkeihin alla!
1. Ihailtavaa ympäri vuoden
Berglund vinkkaa istuttamaan puutarhaan kasveja sillä ajatuksella, että ihailtavaa rittäisi vuoden ympäri.
”Kiinnitä huomiota myös lehtien muotoon ja väreihin, joilla puutarhaan saadaan jatkuvaa monimuotoista kauneutta kukinnan ohella. Erimuotoiset ja -sävyiset havut tuovat ryhtiä ja katsottavaa puutarhaan kasvukauden ulkopuolellakin”, hän kertoo.
2. Oikeat kasvit, oikeat paikat
Ennen kuin suuntaat taimiostoksille, kannattaa tutustua pihan kasvuolosuhteisiin. Huomioi, onko paikka aurinkoinen, puolivarjoinen vaiko varjoinen sekä onko istutusalue suojaisassa katveessa vai tuulisen tai paahteisen avoimessa kohdassa.
K-Raudan mukaan on syytä huomioida myös, millainen maaperä pihallasi on; onko se savinen vai kuivan hiekkainen tai valmiiksi muhevan multaisa? Tällä on merkitystä, koska kasvuolosuhteet vaikuttavat sopivan kasvin valintaan.
”Usein kysytään, voiko monivuotisia puutarhakasveja istuttaa enää kevään jälkeen. Moni ilahtuu kuullessaan, että kaikkia puutarhakasveja voi mainiosti istuttaa keväästä ja kesästä pidemmälle syksyyn saakka, kunhan kasvin hankkii astiataimena ja huolehtii kastelusta”, Berglund kertoo.
3. Paranna istutusalueen maata haaveidesi kasveille sopivaksi
Pihan perusmaata voi parantaa esimerkiksi hyvänlaatuisella puutarhamullalla tai hiekalla. Berglund muistuttaa, että tiivis savimaa tarvitsee erilaista multa-ainesta maanparannukseen kuin kuiva hiekkamaa.
”Myös kasveilla on erilaiset vaatimukset maan suhteen. Esimerkiksi havut ja alppiruusut viihtyvät happamassa maassa, jolloin maanparannukseen sopii niille tarkoitettu havurodomulta, kun taas useimmat puutarhakasvit viihtyvät hyvin kalkitussa puutarhamullassa”, puutarhaneuvoja selittää.
4. Muista lannoittaa ja kalkita maa
K-Raudan mukaan niin puutarhakasvit kuin pihanurmikko tarvitsevat ravinteita voidakseen hyvin. Säännöllinen lannoitus ylläpitää kasvien hyvää ravinnetasapainoa ja maan rakennetta parantavaa pieneliötoimintaa.
”Myös säännöllinen kalkitus on tärkeää, sillä kun maan pH on kasveille sopivalla tasolla, ovat tärkeät ravinteet kasveille paremmin hyödynnettävässä muodossa”, Berglund lisää.
Jos kalkitus ja lannoitus ovat unohtuneet keväällä, ehtii kesällä vielä toimia.
”Kalkita voi milloin vain ja vielä kesä-heinäkuun ajan voi lannoittaa puutarhalannoitteella, kun elokuussa jo siirrytään syyslannoitukseen”, Berglund opastaa.
5. Katteilla helpousta kasvien hoitoon
Puutarhaneuvoja antaa kotipuutarhureille vinkin joskus turhauttavaltakin tuntuvaan rikkaruohojen kitkemiseen.
”Pensaiden, puiden ja havujen kasvualustalle voi levittää kuorikatetta tai vaikkapa kiviaineista tehtyä katetta rikkaruohojen kasvua hillitsemään”, Berglund vinkkaa.
Asiantuntijan mukaan katteen alle on hyvä laittaa esimerkiksi biomaatuva katekangas, joka auttaa alussa tukahduttamaan maan omaa rikkakasvustoa ja maatuu lopulta mullaksi muutamassa vuodessa.
”Perennoille eivät tavanomaiset katteet sovi, mutta kun perenna-alueen antaa kasvaa sopivan tiheäksi kasvustoiksi, jää rikkaruohoille vähitellen vähemmän elintilaa”, Berglund kertoo.
+1: Hyötykasveja puutarhaan
Berglundin mukaan syötäviksi kelpaavien kasvien, eli hyötykasvien viljely on ollut nousussa jo vuosia, mutta pandemia-aika on vain kiihdyttänyt trendiä. Ruoan terveellisyys ja ympäristöystävällisyys kiinnostavat.
”Nyt halutaan oma hyötypuutarha, oli sitten kysymys isommasta viljelypenkeistä pihalla tai viljelypalstalla, kasvulaatikoista tai parveke- ja ikkunalautaviljelmistä”, Berglund toteaa.
”Kotipuutarhan hittikasveja ovat mitkä tahansa hyötykasvit aina siemenistä tai taimista kasvatettavista vihanneksista ja yrteistä marjapensaisiin tai hedelmäpuihin”, hän lisää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää