Korviksista kelloihin: Ehkäisykorut voivat olla tuleva tapa ehkäistä raskautta
Ehkäisykoruja ei kuitenkaan ole vielä testattu ihmisillä.
Tutkijat testaavat ehkäisykorujen käyttöä uutena tapana ehkäistä raskautta, uutisoi The Independent. Georgia Institute of Technology –yliopiston tutkijat ovat kehittäneet tavan antaa ehkäisyhormoneja muun muassa korvakorujen, kellojen ja sormusten taustojen avulla.
Ehkäisyhormonia sisältävät laastarit laitetaan niihin kohtiin koruja, jotka todennäköisimmin ovat kosketuksissa ihon kanssa. Esimerkiksi korvakorun takaosa tai kellon tausta olisi tällainen kohta.
Journal of Controlled Release -journalissa julkaistun raportin mukaan alustavat testit ovat osoittaneet, että ehkäisykorut voivat pystyä antamaan käyttäjälleen tarpeeksi hormoneja raskauden ehkäisemiseksi. The Independentin mukaan niitä ei kuitenkaan ole vielä testattu ihmisillä.
”Mitä enemmän ehkäisyvaihtoehtoja on saatavilla, sitä todennäköisemmin yksittäisten naisten tarpeet voidaan kohdata”, Georgia Institute of Technologyn professori Mark Prausnitz kommentoi.
”Koska korujen käyttäminen voi olla jo osa naisen päivittäisiä rutiineja, tää tekniikka voi helpottaa ehkäisyn ottamista”, hän jatkoi ja lisäsi, että tämä tekniikka voi myös ”voimaannuttaa” naisia estämään ei-toivottuja raskauksia.
Prausnitz sekä hänen kollegansa Mohammad Mofidfar ja Laura O’Farrell tutkivat ehkäisykoruja testaamalla niitä eläimillä. Ensin he testasivat laastareita sikojen korvissa ennen kuin niitä kokeiltiin harvattomilla rotilla.
The Independentin mukaan tutkiat asettivat laastarit eläimille 16 tunnin ajaksi ja ottivat ne sitte pois 8 tunnin ajaksi. Tällä tavalla matkittiin naista, joka ottaisi korunsa pois ennen kuin menee nukkumaan.
Tutkimuksen mukaan ehkäisyhormonin määrät laskivat, kun laastarit otettiin pois. Tästä huolimatta ehkäisykorujen käyttö voisi antaa naisille riittävästi hormonia verenkiertoon toimiakseen luotettavana ehkäisytapana.
Ehkäisykorut käyttämän trandermaalisesti toimivaa laastariteknologiaa, eli laastari vapauttaa lääkeainetta ihon kautta elimistöön. Samaa tapaa käytetään nikotiinilaastareissa.
Nykyisin on jo käytössä ehkäisylaastareita, mutta koruihin asetettavat laastarit olisivat pienempiä, noin yhden neliösenttimetrin kokoisia. Nykyiset ehkäisylaastarit ovat noin viiden neliösenttimetrin kokoisia.
”On olemassa paljon kokemusta lääkelaastareiden valmistuksesta ja käytöstä. Me otamme tämän teknologian, teemme laastareista pienempiä ja käytämme koruja sen antamiseen”, Prausnitz kertoi.
The Independentin mukaan ehkäisykoruja alun perin miettiin saatavilla olevaksi ehkäisymuodoksi kehittyvien maiden naisille, mutta Prausnitz uskoo, että ne voisivat vedota ja auttaa naisia ympäri maailman. Jos ehkäisykorut tulevat markkinoille, pitäisi niiden hormoonilaastarit todennäköisesti vaihtaa viikoittain.
The Independent kertoo, että aiemmin maaliskuun lopulla tutkijat ovat todenneet olevansa askeleen lähempänä miesten ehkäisypillerin valmistumista. Kuukauden kestänyt Washingtonin yliopiston tutkimus selvitti pillerin tehokkuutta, mikä tukahduttaisi hormonitasoja, jotka ajavat siittiöiden ja testosteronin tuotantoa kiveksissä – lue lisää täällä.
Ehkäisykoruihin liittyvästä tutkimuksesta voit lukea lisää täällä. Alle oleva tviitti näyttää, minkälaisia ehkäisykorut voisivat olla.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä