Kondomin käyttö unohtuu kuukautisseksiä harrastaessa – tutkimus selvitti, miten moni jättää kondomin pois
Tutkimus perehtyi naisten asenteisiin kondomin käytön suhteen.
Kondomien käyttö laskee 15 prosenttia kuukautisten aikana, selviää Clue-sovelluksen ja The Kinsey Instituten toteuttamassa kansainvälisestä tutkimuksesta, johon osallistui yli 95 000 ihmistä. Tutkimuksen mukaan kondomin kuukautisten aikana pois jättävistä 30 prosenttia sanoi, ettei ollut huolissaan riskistä tulla raskaaksi kuukautiskiertonsa takia ja 31 prosenttia ei ollut huolissaan sukupuolitaudin saamisesta.
Tutkimuksesta uutisoineen Metron mukaan tämä on huolestuttavaa, sillä vaikka 15 prosenttia ei ole enimmistö, on se tarpeeksi aiheuttamaan huolta seksin suhteen otettavista riskeistä. Vaikka se on epätodennäköisempää, voi kuukautisten aikana tulla raskaaksi.
”Siittiöt voivat joskus selvitä vartalossa jopa seitsemän päivää yhdynnän jälkeen”, Royal College of Obstetricians and Gynaecologistsin edustaja Virginia Beckett kommentoi.
”On siis mahdollista, että nainen tulee raskaaksi pian kuukautisten loputtua, jos hänellä on varhain ovulaatio, etenkin jos hänellä on luonnostaa lyhyt kuukautiskierto, pidemmät kuukautiset tai kokee vuotoa kuukautisten välillä”, Beckett jatkoi.
Tautitartuntojen riskikään ei katoa kuukautisten aikana. Metron mukaan seksin harrastaminen kuukautisten aikana jopa lisää riskiä saada veriteitse tarttuva tauti, joten jos oman kumppanin seksuaalisesta terveydestä ei ole täysin varma, ei kannata ottaa riskiä ja unohtaa kondomia.
”Merkittävästi alhaisempi kondomin käyttö kuukautisten aikana on huolestuttavaa. Riski hiv-tartunnoille ja muille sukupuolitautitartunnoille on korkeampi tiettyyn aikaan kuukautiskiertoa, myös kuukautisten aikana”, The Kinsey Instituten erikoistutkija William L. Yarber sanoi.
”Jotkut ihmiset virheellisesti luulevat, että kuukautisten aikana voi turvallisesti harrastaa seksiä, koska raskaus on epätodennäköisempi. Raskauden riski on kuitenkin olemassa”, hän lisäsi.
Yarberin mukaan ihmisiä täytyy tiedottaa kondomin käytön tärkäydestä aina sukupuolitautien ehkäisemiseksi ja etenkin silloin, jos kuukautiset omaavalla osapuolella on hiv.
Metro kertoo, että tutkimuksessa selvitettiin myös muita seikkoja kuukautisseksiin ja kondomeihin liittyen. Tutkimuksen mukaan vain 15 prosenttia kertoi harrastavansa tavalliseen tapaan seksiä kuukautisten aikana ja 49 prosenttia kertoi välttäväntä kaikkea sukuelinten alueelle liittyvää seksuaalista toimintaa kuukautisten aikana.
Tämän lisäksi tutkimus paljasti, että naiset kantavat suuren osan vastuusta kondomin käytön suhteen. Vaikka suurin osa tutkimukseen osallistuneista kertoi, että pari päättää yhdessä kondomin käytöstä, kertoi 21 prosenttia naisista, että päätös oli yksin heidän ja vain viisi prosenttia sanoi heidän kumppaninsa tekevän päätöksen.
”Kuuan pitkään keskustelu kondomien ympärillä on ollut yksipuolista”, Cluen toimitusjohtaja Ida Tin sanoi.
”Tämä tutkimus, laajin sellainen, paljastaa, että naiset ottavat paljon aktiivisemman roolin kondomien käytössä seksin suhteen kuin on oletettu ja enemmän vastuuta kuin miehet”, Tin jatkoi.
”Toivomme, että nostamalla tämän faktan esiin tämän The Kinsey Instituten kanssa tehdyn projektin avulla, voimme luoda keskustelua seksuaaliterveyden koulutuksesta, käsitteestä ja siitä, miten ehkäisy on yhteinen vastuu”, Tin päätti.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi