Kolumni: Yhdessä kohti voimaantumista

Parisuhteessa on osattava antaa aikaa ja ymmärrystä toiselle, vaikka itseä harmittaisikin.

Parisuhde on vaikea kahden osapuolen muodostama yhtälö, jossa kumpikin voivat olla samaan aikaan sekä oikeassa että väärässä. Lopputulos voi todellakin olla mitä vain, eikä yhtälöön ole yhtä oikeaa, kaiken kattavaa vastausta. Parisuhteen osapuolet voivat kinastella ja riidellä kovaankin ääneen, mutta olla silti syvällä sisimmissään autuaan onnellisia toisistaan. Tämä suhde on ristiriitaisuuksia. Mikä siis avuksi?

Parisuhteessa on opittava ja kuunneltava toista osapuolta ja hänen tahtoaan; hänen iloisia hehkutuksiaan sekä hänen suruntäyteisiä valitusvirsiään. Parisuhde on todellakin ylä- ja alamäkien kestämistä yhdessä ja niistä oppimista. On selvitettävä asioita ja on puhuttava tietyt asiat halki, mutta samalla on ymmärrettävä, ettei toista voi määrätä ja komennella oman mielen mukaisesti miten vain; kontrollin ja suuntaviivojen määrittämisen ohella on myös annettava toiselle tilaa hengittää ja omaa rauhaa. On elettävä yhteisymmärryksessä, mutta siltikin parisuhteen molemmilla osapuolilla on oikeus omiin, eriäviinkin mielipiteisiinsä.

Parisuhteessa on kannustettava toista ja annettava tukensa erinäisten asioiden suhteen, vaikkei ymmärtäisi niitä alkuunsakaan. On myös annettava toisen mennä vapaasti, jos tämä haluaa lähteä pois ja ottaa etäisyyttä. On osattava päästää irti, jotta toinen osapuoli voi myös joskus palata takaisin – tai jättää palaamatta, mikäli se tuntuu hänestä oikealta ratkaisulta. On osattava kasvaa ja kehittyä yhdessä, opittava ja uskallettava eteenpäin, muttei kuitenkaan niin, että osapuolet tarrautuvat toisiinsa liiaksi tai siten, että osapuolet erkanevat kasvun varrella huomatessaan olevansa liian erillisiä yksilöitä.

Parisuhteessa ei voi päällepäsmäröidä, eikä vaatia liikoja. On oltava onnellinen ja kiitollinen siitä, mitä toiselta saa ja milloin saa, mutta ymmärrettävä, ettei kaikkeen myöskään tarvitse suostua, eikä kaikkea tarvitse antaa itsekään anteeksi. On pyrittävä olemaan suopea, jotta parisuhteen toinen osapuoli kokisi olevansa riittävän vapaa, mutta on oltava samalla kuitenkin tarpeeksi jämäkkä, jottei suhde päädy ajelehtimaan päättömästi. Miten mahdoton yhtälö tämä onkaan? Miten tällaisessa voi ikinä onnistua?

Parisuhteessa on siis muodostettava tiivis ja terve suhde, liitto, joka pitää osapuolia yhdessä, muttei kuitenkaan liimaa sen jäseniä yhteen joustamattomaksi yksiköksi. Parisuhde on kahden yksilön muodostama, eläväinen tukirakenne, joka kehittyy ja muovautuu sen osien välisessä vuorovaikutuksessa. Tämä rakenne joko lujittuu tai pehmenee riippuen keskinäisestä vuorovaikutuksen laadusta ja määrästä. Parisuhde ei ole suinkaan staattinen elementti, joka pysyisi ennallaan ja muuttumattomana elämänpolun ja vuosien varrella. Parisuhde on pikemminkin interaktiivinen rajapinta, jossa kaksi tai useampi tekijä käy keskustelua muokaten sekä yhteisen että oman elämänsä suuntaa.

Avain onnistuneeseen parisuhteeseen onkin sanoissa ”yhdessä”, mutta ”erillään”. On kyettävä rakentamaan liitto, jossa kummankin osapuolen on hyvä olla omina, itsenäisinä itsenään, joskin samanaikaisesti mahdollista nauttia kanssakäymisen mukana tuomista synergioista. Tällöin yksi plus yksi on todellakin kolme. Tällöin yhdessä vietetty aika antaa enemmän kuin yksin vietetty aika. Näin parisuhteessa on mahdollista voimaantua yhdessä.