Kolumni: Lomamatkalla 365 päivää vuodessa

Useat meistä haluavat lomillaan lähteä ulkomaille arkea pakoon. Vieraalla maalla ja uudessa ympäristössä matkustaminen on nautinnollista monesta syystä.

Eksoottisia maisemia ihaillessa arkinen taaperrus painuu unholaan. Paikallisen ruuan syöminen niissä paikallisten suosimissa paikoissa on halpa elämys. Samalla tulee tutustuneeksi sikäläisiin ihmisiin ja löytää itsensä hauskoista juttutuokioista uusine näkökulmineen. Mitä enemmän lomalla on tullut tarttumapintaa uuteen kulttuuriin, sitä ikimuistoisempi se on yleensä ollut.

Ihmissuhde matkakumppaniin etenee aivan uudelle asteelle, kun kerrankin on mahdollisuus viettää paljon aikaa yhdessä ja keskustella.

Kaikki lomat päättyvät aikanaan ja niitä seuraa paluu arkeen virkistyneenä. Loman aikaansaama energiapiikki on kuitenkin valitettavan usein lyhyt. Viikon sisällä alkaa jo uuden loman odotus.

Mitä jos jokaisessa arkisessakin päivässä olisi ripaus lomamatkaa?

Suomi on täynnä uskomattomia luonnon nähtävyyksiä, joita tullaan katsomaan maailman toiselta laidalta asti. Monet niistä ovat jopa meille eksoottisia. Arjen stressi unohtuu varmasti yhtä tehokkaasti saaristossa tai erämaissa, kuin palmun alla. Luonnon rauhoittava vaikutus mielelle on tieteellisesti todistettu. Metsien ja järvien maassa olemme jokainen enintään puolen tunnin ja muutaman euron matkan päässä tuosta.

Paikallinen ruokakulttuuri onkin hieman kimurantimpi. Missä me tavalliset suomalaiset ruokailemme? Lähiruuan nousukiidosta huolimatta kotimaista ruokaa tarjoavat, koko kansan kohtaamispaikat, loistavat poissaolollaan. Kaljakuppilat, huoltoasemien baarit grillimakkaroineen ja muiden kulttuurien keittiöistä ponnistavat pikaruokaravintolat piirtyvät tällä hetkellä kartalle näkyvimpinä suomalaisen ravitsemuksen kehtoina.

Suomalaista sapuskaa halajavat löytävät itsensä fine dining-paikoista. Kauppahallien lounaspaikat tarjoavat bouillabaissea ja quichetä. Missä ovat ”tyypillisiä suomalaisia” annoksia tarjoavat ruokalat, joissa pääosaa näyttelevät kotimaiset juurekset, marjat ja karjalanpiirakat? Niissä voisivat kohdata perisuomalaisuutta metsästävät turistit ja edullista, hyvää lähiruokaa haluava kansa. Mustikkakukko huulessa kelpaisi kertoa naapuripöydän australialaiselle siitä, miten viime marraskuussa aurinko ei paistanut kuin kolmetoista tuntia.

Entäs sitten uusiin ihmisiin tutustuminen? Arjen sosiaalinen ympyrä muotoutuu salakavalasti niin, että keskustelua syntyy vain omaan lähipiiriin kuuluvien ihmisten kanssa.

Suomessa kynnys heittäytyä dialogiin tuntemattoman kanssa on korkea, vaikka meitä yhdistää sentään sama kieli tai ainakin auttava englanti. Ulkomailla bussia odottaessa aloitettu keskustelu vieraan ihmisen kanssa on normaalia, sosiaalista käytöstä. Paikallisbussia odottaessa suun avaaminen tuntuu kuitenkin turhalta ja vaivaannuttavalta, mikä on hassua. Ajatusmaailmamme ja kommunikointitaitomme suorastaan rakastavat sosiaalisen mukavuusalueen ulkopuolelle menoa.

Ripauttamalla jokaiseen päivään erilaisuutta, uskallusta ja iloa, maanantaisin töihin palatessa mieli on täynnä mukavia muistoja edellisestä viikosta. Mikä parasta, edessä on aina uusi, mahdollisuuksien viikko. Silloin voi taas lähteä seikkailemaan, jos ei fyysisesti, niin ainakin sosiaalisesti.

Joskus riittävä ripaus lomamatkaa on metsäretki työpäivien välissä, yksin tai yhdessä, eväät ja kotiavain repussa.