Kolea sää voi latistaa lomafiiliksen – toimi näin, jos kurja lomasää ketuttaa

Psykologin mukaan tästä kesästä voi tulla mielen hyvinvoinnin kannalta kaikkien aikojen kesä, kun saa pysähtyä ja ottaa rennosti.
Kesälomaan kohdistuu paljon odotuksia ja se on monille vuoden kohokohta. Vaikka perinteiset kesätapahtumat, festarit ja ulkomaanmatkat jäävät tänä vuonna väliin, on kesälomalle suunniteltu monenlaista puuhaa ja koronakevään jälkeen lomaan kohdistuvat odotukset voivat olla jopa erityisen korkealla.
Kesäkuun helteiden jälkeen heinäkuu on mennyt koleassa säässä eivätkä ennusteet tarjoa tähän tällä hetkellä juuri lohtua. Mielikuvissa kesälomalla kuitenkin nautitaan kauniista ja lämpimästä säästä, retkeillään aurinkoisissa maisemissa, loikoillaan rannalla sekä grillataan mökkiterassilla ja kun todellisuus ei vastaakaan tätä, voi kolea sää vetää mielen matalaksi.
”Lomaan ladataan turhan suuria paineita ja mielikuvat lomapuuhista edellyttävät usein kauniita kesäpäiviä. Pettymys kumpuaa sellaisista asioista, joihin liittyy odotuksia”, Terveystalon psykologi Katariina Laurila kertoo.
Monet sään tuottamista pettymyksistä liittyvät juuri odotusten ja todellisuuden ristiriitaan.
”Omaan mielialaan voi vaikuttaa joustavalla suhtautumisella. Jos on etukäteen päätetty, että loman alkaessa mennään mökille ja sitten onkin viileää ja sataa, tulee luonnollisesti paha mieli. Jos taas suunnittelee tekemiset ja pukeutumisen sään mukaan päivä kerrallaan, löytyy aina tapoja nauttia raittiista ilmasta”, Laurila sanoo.
”Loman tarkoitus on ladata akkuja”
Terveystalon mukaan tavallista koleampi sää voi olla suurikin pettymys lomailijoille, mutta oikealla asenteella loma sujuu leppoisasti säästä riippumatta. Laurila muistuttaa, että lomaa ei tarvitse suunnitella etukäteen kovin tarkasti.
”Mitä enemmän on suunnitelmia, sitä enemmän lomaan voi liittyä myös ahdistusta. Hetkessä eläminen ja avoin mieli ovat avain rentouttavaan ja palauttavaan lomailuun”, psykologi toteaa.
”Korona-aikanakin on jo opittu, kuinka tärkeää on elää päivä kerrallaan. Tulevaisuutta ei kannata liikaa suunnitella tai murehtia. Sama pätee lomaan. Elämä on tässä ja nyt. Nauti niistä asioista, joita sinulla on”, Laurila lisää.
On myös hyvä muistaa, että kolea sadepäivä antaa oivan mahdollisuuden olla tekemättä mitään. Palautumisen kannalta on tärkeää välillä vain olla.
”Loman tarkoituksena on ladata akkuja. Siksi paras loma on sellainen, ettei ole liikaa tekemistä. Joutenolon raivaaminen voi olla jopa haastavaa, kun tekisi mieli suunnitella joka päivälle kivaa kesätekemistä. Mielen hyvinvoinnin kannalta tästä kesästä voikin tulla kaikkien aikojen kesä, kun saa pysähtyä ja ottaa rennosti”, Laurila summaa.
Viisi vinkkiä mielialan kohottamiseen
Jos kurja lomasää kuitenkin ketuttaa kaikesta huolimatta, voi omaa mielialaa koettaa kohottaa erilaisin keinoin. Alla Laurilan viisi vinkkiä:
- Tee asioita, joista tulee hyvä olo. Toisille toimii rentouttava hieronta, toiset taas piristyvät ystävien seurasta. Kuuntele, mitä kaipaat ja tee mahdollisimman paljon mielihyvää tuottavia asioita.
- Liiku luonnossa. Ulkoilu luonnon helmassa vapauttaa tehokkaasti mielihyvähormoneja. Tee kävelyretki lähimetsään ja kuuntele luonnon ääniä.
- Muista loma-asenne. Kannattaa ottaa sellainen asenne, että nyt ollaan lomalla, eikä edes tarvitse tehdä mitään sen kummempaa.
- Nauti tekemättömyydestä. Joutenolo on parasta lomatekemistä palautumisen ja mielen hyvinvoinnin kannalta.
- Anna luovuuden kukkia! Kokeile kukkaseppeleen tekoa, kirjoita runo tai maalaa taulu. Luovuus kukoistaa, kun ei ole liikaa tekemistä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen
- Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi pariskunnat eroavat – oletko tällainen nainen?
- 5 tärkeää vinkkiä – älä tee näitä pukeutumismokia muiden häissä
- 5 pukeutumisvinkkiä, joiden avulla erotut työhaastattelussa ja saat paikan
- Tämä salakavala uhka koskettaa joka neljättä suomalaista – 6 helppoa tapaa auttavat sinua välttymään siltä
- Onko miehelläsi halut kateissa? Nämä arkipäiväiset keinot voivat olla avuksi
- Nämä 10 arkista merkkiä kertovat, että olette matkalla kohti avioeroa – tai teidän pitäisi olla
- 5 hälytysmerkkiä, joilla kehosi viestii, että syöt liikaa rasvaa
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- Äitien säännöt: 10 mokaa, joita tulisi välttää leikkipuistossa
- Onko sinulla tämä silmien väri? Suurempi todennäköisyys sairastua alkoholismiin
- 10 merkkiä siitä, että et saa tarpeeksi magnesiumia – näin tunnistat oireet
- 3 asiaa, joita mies kaipaa naiseltaan päivittäin
- Älä ikinä tee miehellesi näitä 7 asiaa – eivät ole hyvän suhteen tunnusmerkkejä
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- 10 yllättävää merkkiä kertovat, että olet poikkeuksellisen älykäs
- Juo tätä juomaa, jos kasvosi punoittavat – auttaa nopeasti
- Jos miehesi altistuu tälle, pettää hän sinua todennäköisemmin
- 10 todella omituista faktaa ennustavat, että avioliittosi epäonnistuu
- 5 neuvoa, joiden avulla avioliittosi kestää ikuisesti